Slider

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

sunnuntai 29. syyskuuta 2024

Vietimme tyttäreni kanssa viikon Kap Verdellä Salin saarella viime maaliskuun alussa. En osannut päättää, millaisessa hotellissa haluaisimme viettää viikon, joten valikoin lopulta kolme täysin toisistaan erilaista hotellia.

Ensimmäiset päivät vietimme huoneistossa isolla resort-alueella, seuraavat päivät Santa Marian keskustassa kaupunkihotellissa ja viimeiset yöt RIU Runana all inclusive -resortissa.

Aiemmin esittelin jo all inclusive -resortin ja siitä voit lukea lisää tästä linkistä.

Nyt esittelen kaupunkihotelli Ouril Pontaon. Tässä meidän kokemuksia hotellista.

Ouril Pontao -hotellin sijainti

Ouril Pontao sijaitsee Salin saarella, aivan Santa Marian keskustassa. Sijainti on todella hyvä oikeastaan minne tahansa Santa Mariaan nähden. Toisaalta Santa Maria on niin pieni, että siellä kävelee paikasta toiseen oikeastaan mistä päin kaupunkia tahansa. 

Rannalle Ouril Pontaosta kävelee viidestä kymmeneen minuuttia, ja saman verran useille eri kaupoille ja ravintoloille. Osa ravintoloista ja kaupoista on vieläkin lähempänä.


Ouril Pontaon allasalue

Hotellin keskipisteenä toimii uima-allas. Kap Verdellä usein tuulee, joten allas oli tosi kivasti hotellin keskellä, ja näin ollen myös tuulelta suojassa. Aurinkotuolit oli tietysti aamusta asti pyyhkeillä varattuja, mutta oli niitä vapaanakin pitkin päivää.

En varsinaisesti nähnyt ihmisten uivan kovin paljoa altaassa, mikä toisaalta kertoo myös sen, että hotelli oli aikuisten suosiossa. Lapsia en muista meidän parin yön vierailulla nähneeni muita tyttäreni lisäksi. 

Altaan yksi ihanuuksista olivat hedelmäpuut. Täällä kasvoi ainakin banaaneja ja lempparihedelmääni papaijaa. 

Hotellin kattoterassilla on vielä poreallas, mutta ainakin meidän loman aikaan oli sen verran tuulista, että ei olisi tehnyt mieli viettää siellä aikaa. Kattoterassilta löytyy myös pingispöytä ja pieni kuntosali.

Tässä vaiheessa mainittakoot ihana yksityiskohta, hotellin kirjasto, minkä hyllyt on tehty eurolavoista.

Se kannattaa ottaa huomioon, että hotellilla ei ole tarjota allas- tai rantapyyhkeitä. Sellainen tulisi siis olla omasta takaa. Meillä ei ollut, kun en ollut tätä yksityiskohtaa huomannut, emmekä lähteneet sellaisia kahden yön takia hankkimaankaan. Hyvin pärjäsimme nämä pari yötä pyyhkeillä, mitkä hotellihuoneesta löytyi. Tämän pidempi aika ei ehkä onnistuisi. 






Ouril Pontaon aamiainen ja ravintola

Altaan reunalla ei vain otettu aurinkoa, vaan tässä oli myös ravintolan pöytiä. Olikin aivan ihanaa istahtaa aamiaiselle altaan reunalle banaanipuiden katveeseen. 

Aamiainen oli tosi kiva, perus hotelliaamiainen munakaspisteineen kaikkineen. Ravintolassa olisi tarjoiltu myös illallista, mutta me söimme Santa Marian muissa ravintoloissa, sen kerran kun hotelli sijaitsi kaupungin keskustassa.



Ouril Pontaon huoneet

Meidän huoneemme oli toisessa kerroksessa, ja kuten muidenkin, myös meidän parvekkeemme oli altaalle päin. Alimman kerroksen huoneilla oli terassi altaalle päin, mikä oli minusta jokseenkin hassu, kun terassi oli käytännössä allasalueella, mistä ihmiset kävelivät suoraan ohi. Ehkä tämä oli kätevääkin, kun olet allasalueella, kun olet huoneesi terassilla.

Meidän huone oli tyylikäs ja todella tilava, mutta pientä ajan myötä tullutta kulumaa oli jo nähtävillä.

Sanoisin, että hotelli on varsin hyvä perus kaupunkihotelli.




Ouril Pontao -hotelliin TUIn suorilla lomalennoilla

Me olimme täällä kaksi yötä viikon lomastamme, mutta TUI järjestää tänne valmismatkoja talvikaudella, ja tänne pääseekin kätevästi suoralla TUIn lomalennolla.

Katso videoni Ouril Pontao -hotellista:

Instagram
TikTok
YouTube

Seuraa some-kanaviani, ja näet matkakuulumiset ensimmäisten joukossa:

1 kommentti:

  1. Ihan hienolta näyttävä hotelli. Tuo oli tosiaan kiva, miten uima-allas oli sijoitettu. Saa nähdä, koska itse tulee Kap Verdelle lähdettyä.

    VastaaPoista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan