Tuuri on yllättävän monipuolinen matkakohde, ja vähintäänkin omalaatuinen spektaakkeli, mikä kannattaa vähintään kerran käydä kokemassa. Minä olen käynyt täällä lapsena enemmänkin, ja nyt oli hauska käydä oman lapsen kanssa täällä.
Keskisen kyläkauppa
Keskisen kyläkauppa on Tuurin varmasti se tunnetuin nähtävyys. Onhan se ollut paikalla jo vuosikymmeniä. Toki paikka ja kauppa ovat muuttuneet vuosien varrella aivan valtavasti. Muistan lapsuudesta sloganin "sieltä ostetaan, mistä halvemmalla saadaan, siis Keskiseltä", ja edullisen tavaran ja ruuan perässä tänne lapsuudessa tulimmekin.
Nyt Keskisen kyläkauppa on ennemminkin laadukas tavaratalo kuin halpiskauppa, mutta ilmeisesti täällä edelleen on niitä tarjouksia, mitkä saavat ihmiset liikkeelle, ja samalla tulevat käyttämään enemmänkin rahaa paikalla. Tännehän harva pääsee vain piipahtamaan, sillä vähän joka paikasta on tuntien matka.
Muut myymälät Tuurissa
Kauppoja alueelta löytyy vähän joka lähtöön. Varsinaisen Keskisen kyläkaupan lisäksi löytyy ainakin muotioutlet, mikä on valtavan kokoinen kuplahalli, missä on merkkivaatteiden mallikappaleita ja jämäeriä. Ihan niin kuin outleteissa yleensäkin.
Yksi suosikeistani oli Pihamyymälä, missä oli vaikka mitä ihanaa pihaan ja puutarhaan. Minullahan ei ole pihaa eikä puutarhaa, mutta jos olisi, olisi täältä löytynyt vaikka mitä ihanaa.
Lisäksi löytyy ainakin nahkapaikka, kultasepänliike, Alko, iso ruokakauppa ja paljon muita pienempiä liikkeitä.
Miljoona Tivoli
Meidän matkan yksi kohokohdista oli Miljoona Tivoli. Tännehän kaikki alle 13-vuotiaat pääsevät ilmaiseksi. Ja niin pääsevät myös aikuiset, jos sinulla vaan on alle 13-vuotiaan lapsen Kela-kortti. Kela-korttia näyttämällä Keskisen kyläkaupan infosta saa nimittäin nipun kesäkuponkeja, joista yksi on nimenomaan ilmaislippu tivoliin.
Voit katsoa somevideostani, mitä mitä muuta kupongeilla sai tänä kesänä ilmaiseksi:
Kuponkien ideana on varmastikin se, että ihmiset tutustuvat koko alueeseen (ja ostavat lisää), ja sehän on itseasiassa kiva myös kävijälle, kun tulee käytyä joka paikassa.
Tivoli on kuin mikä tahansa Tivoli, ja me lopulta kävimme täällä molempina päivinä, kun olimme Tuurissa.
Muut aktiviteetit Tuurissa
Tuurista löytyy paljon muitakin aktiviteetteja. Pienille lapsille on Miljoona Tivolin lisäksi HopLop-tyylinen sisäleikkipaikka ja perinteinen ulkoleikkipuisto. Me tultiin tänne asuntoauton kyydillä, ja Tuurin leirintäalueella on aktiviteetteina ainakin polkuautoja ja uimaranta.
Jos Tuurin alueelta lähtee yhtään kauemmas, löytyy lähettyviltä myös esimerkiksi Ähtärin eläinpuisto.
Vesa's Cafe, Vesa's Burger, Vesa's Steakhouse
Ravintolatarjontaa täällä on myös vähän joka lähtöön burgereista pihveihin ja pizzoihin ja ulkona oli vielä katuruokarekkoja. Ravintoloiden nimet vähän nauratti: Vesa’s Café, Vesa’s Burger jne. joskin sitähän tämä on, Vesa Keskisen imperiumi.
Me testattiin pizzabuffa, mutta täytyy sanoa, että ruoka täällä ei ole kovin erikoista, eikä lähellekään hintansa arvoista. Meillähän oli asuntoauto mukana, joten syötiinkin suurin osa ruuista äitini tekemää kotiruokaa. Tätä suosittelen täällä myös muille.
Me majoituttiin hulppean prameassa Hotelli Onnen Tähdessä, ja siitä julkaisen myöhemmin blogikirjoituksen, mutta jo nyt voit käydä katsomassa videon somekanaviltani.
Katso videot Tuurista ja Miljoona Tivolista
Tein myös Tuurista ja Miljoona Tivolista videon somekanaviini. Ne pääset katsomaan seuraavista linkeistä:
Mitä muuta Tuurista löytyy? Jäikö meiltä jotain näkemättä?
Tämä on varmasti aika mielipiteitä jakava paikka, joka olisi kiva joskus päästä näkemään. Miljoona Tivolin "lapset ilmaiseksi" -onkin mahtava konepti, josta en ollut kuullut. Varmasti houkuttaa alueelle toisaalta lisää asiakkaita ja toisaalta samalla asiakkaalle jää myös hyvä mieli. Muutenkin kuulostaa siltä, että erityisesti lapsiperheille alueella on runsaasti puuhaa.
VastaaPoista