Kävimme Tuurissa kesäkuun lopulla, ja päädyimme majoittumaan Hotelli Onnen Tähdessä, mikä sijaitsee Keskisen kyläkaupan kanssa samassa rakennuksessa. Katselimme myös huoneisto- tai mökkimajoituksia Tuurista ja sen ympäriltä, mutta päädyimme lopulta hotellimajoitukseen.
Hotelli Onnen Tähti on saanut paljon kehuja ja se on kovin epätavallinen Suomen mittakaavassa. Pramea ja överi. On kultaa ja kimallusta. Kaikki tehty isosti.
Olihan tämä hauska nähdä, ja tässä teille muillekin meidän kokemuksia Hotelli Onnen Tähdestä.
Hotelli Onnen Tähden eteläinen tornisviitti
Meitä majoittui Hotelli Onnen Tähdessä kuusi, joten mahduimme samaan huoneeseen, kun valitsimme eteläisen tornisviitin. Hintaa tällä oli kolmen ja neljän sadan väliltä per yö, joten henkeä kohden hinta ei tullut liian kalliiksi.
Emme olleet uskoa näkemäämme, kun menimme huoneeseen. Minä menin ensin kuvaamaan huoneen, kun muut olivat vielä Tivolissa, ja myöhemmin tulimme huoneeseen kaikki yhdessä. Tälläkin kertaa menin edeltä, kun halusin nähdä muiden leukojen loksahtavan auki yhtä lailla kuin omani.
Kuvista ja videoista tätä koko on vaikea hahmottaa, ja voin kertoa, että huone on todella paljon suurempi kuin miltä se kuvista näyttää. Huone on jättimäinen.
Huonekorkeus oli vähintään noin neljä metriä, neliöitä huoneessa on 76. Huoneessa on kaksi 75 tuuman telkkaria, ja sisustus oli ilmeisen kallis, kimaltava ja kullattu. Verhot on teetetty Venetsiassa, ja kaikilta muiltakin osin sisustuksen laatuun on panostettu överipaljon.
Täällä on siis kaksi jätti-isoa parisänkyä, ja viidennen ja kuudennen nukkumapaikat syntyivät vuodesohvalle.
Huoneessa on myös oma parveke, mutta se ei nyt varsinaisesti houkutellut oleilemaan, sillä näkymä on käytännössä parkkipaikalle. No, voisihan täältä katsella muiden ihmisten liikkeitä, jos tylsää tulisi.
Ainoastaan kylppäri oli vähän pieni muuhun huoneeseen verrattuna. Toki sekin kimaltava, niin kuin hotelli käytävineen kaikkineen.
Hotellin yleiset tilat
Hotellin käytävät ja muut yleiset tilat oli myös kullattu ja koristeltu valtavilla kattokruunuilla. Täältä löytyisi myös sauna ja kuntosali, mutta meistä vain teinit ehtivät niitä testaamaan, enkä tullut kysyneeksi kokemuksia niiltä osin. Eivät ainakaan valittaneet.
Suomen paras aamiainen?
Ainoa miinus hotellikokemuksessa oli aamiainen. Sekään ei ollut huono, mutta hotellin aulan aamiaiskyltti antoi niin suuret odotukset, että eihän tässä voinut muuta kuin pettyä. Kyltissä luvataan siis, että täällä olisi tarjolla Suomen paras aamiainen.
Aamiainen ei ollut huono. Mutta ei millään mittakaavalla Suomen paras.
Tarjolla oli lihapullat ja nakit, veteen keitetty onneton kaurapuuro, rakenteeltaan epämääräinen munakokkeli, leipiä, leikkeleitä, hedelmiä ja niin edelleen. Sellainen perus hotelliaamiainen, mitä on totuttu joskus parikymmentä vuotta sitten saamaan hotellista kuin hotellista. Ihan ok siis, mutta tämä aamiainen ei ansaitse yhtään ylistyssanaa.
Harmi sinänsä, sillä ilman ennakko-odotuksia aamiainen olisi ollut aamiainen, ilman sen suurempaa muistijälkeä. Nyt muistijälki on vahva, mutta ei positiivinen.
Katso videot Hotelli Onnen Tähdestä
Tein videot Hotelli Onnen Tähden tornisviitistä ja aamiaisesta. Voit katsoa ne somekanaviltani seuraavista linkeistä:
- Hotelli Onnen Tähti tornisviitti TikTok
- Hotelli Onnen Tähti tornisviitti Instagram
- Hotelli Onnen Tähti aamiainen TikTok
- Hotelli Onnen Tähti aamiainen Instagram
Oletko sinä käynyt Tuurissa tai täällä Onnen Tähti -hotellissa?
Heh, enpä ollut kuullut tästä hotellista. Ei ehkä sellainen hotelli, jonka itse keskimäärin itse valitsisin, mutta hauskaa tätä olisi joskus päästä kuitenkin kokeilemaan! Vähän harmi, kun aamiainen tuotti pettymyksen - ja hassua tosiaan, että sitä mainostetaan Suomen parhaana.
VastaaPoista