Slider

Savonlinnan oopperajuhlat lapsen kanssa

sunnuntai 23. heinäkuuta 2023

Liput saatu: Savonlinnan oopperajuhlat

Kukapa olisi uskonut, että Savonlinnan oopperajuhlat toimii erinomaisesti myös lapsen kanssa? Sain mediakutsun oopperajuhlille, ja kun kuulin, että ohjelmistossa olisi perheille suunnattu Taikahuilu, ilmoittauduin salamana mukaan. Olen halunnut Savonlinnan oopperajuhlille ainakin viimeiset 20 vuotta, mutta jostain syystä en ollut saanut tätä unelmaa toteutettua.

Olen aina pitänyt oopperasta ja myös baletista, joskin olen käynyt katsomassa vain muutamia oopperoita ja baletteja elämäni aikana. Olen yhdistänyt tätä myös matkailuun, ja olenkin käynyt muun muassa oopperassa Berliinissä ja baletissa Tallinnassa. Molemmat oli upeita, kuten arvata saattaa!

Lapsen kanssa Savonlinnan Oopperajuhlilla 

En osannut juurikaan arvioida ennakkoon, pitäisikö 8-vuotias lapsi oopperasta vai ei. Kerroin tyttärelle ennakkoon, ettei oopperasta tarvitsekaan tykätä, ja se voi silti olla hieno elämys. Miljöö, puvustukset, lavasteet ja tarina voisivat silti olla kiinnostavia.

Oopperaksi valitsimme Taikahuilun, sillä se sopii hyvin myös lapsille, vaikka onkin täyspitkä ooppera.

Minulla oli kuitenkin pieni aavistus siitä, että tytär voisi hyvin nauttia esityksestä, sillä vuoden takaisella Välimeren risteilyllämme kävimme kuuntelemassa kolmea baritonia, ja katsoimme koko pitkän esityksen alusta loppuun.

Lapsen arvio Taikahuilusta oli yllättävän positiivinen. Vielä seuraavana aamuna tytär uteli minun suosikkihahmojani oopperassa, ja kertoi omansa olleen prinsessa Pamina, lohikäärme, piikkisika, kolme naista, kolme poikaa, yksi lapsista ja aika moni muukin. 

Esitykseen oli tuotu lapsinäyttelijöitä, joista osalla oli ihania eläinpukuja päällä, ja mainitsemani lohikäärme syöksi ihan oikeaa tulta. Tällaiset elementit saa hyvin lapsenkin innostumaan.

Ainoa miinus näin lapsen näkökulmasta oli, että ooppera oli tosi pitkä. Ensimmäinen puoliaika kesti tunnin ja vartin, ja kun yleensä ensimmäinen puoliaika on pidempi kuin toinen, ajattelin tauolla keston olevan yhteensä kolmisen tuntia. Toinen puoliaika kestikin tunnin ja 45 minuuttia, joten yhteiskesto olikin tauon kanssa kolme ja puoli tuntia, ja se on aika paljon. 

Ehkä tällaiset perheillekin sopivat oopperat voisi hyvin alkaa jo kuudelta, jolloin lopetus ei menisi ihan niin myöhäiseen.

Taikahuilu aikuisen näkökulmasta

Taikahuilu oli myös minun mielestäni tosi hieno! Takanamme istuva seurue keskusteli Romeon ja Julian olleen edellisenä iltana parempi, ja näkisin itsenikin aikuisseurueessa olevani ennemmin jonkin toisen oopperan yleisössä.

Ja älkää käsittäkö väärin, Taikahuilu on hieno myös aikuisen näkökulmasta, ja sopisi erinomaisesti vaikkapa ensioopperaksi myös aikuiselle. 

Minä nautin suunnattomasti Taikahuilussa Yön Kuningattaren aariasta (tätä olin odottanutkin ennakkoon) sekä kuoron mahtipontisesta äänestä. Kuoron ääni upposi sieluun saakka, ja vielä tässä miljöössä se sai ihon täysin kananlihalle.

Toki nautin tästä elämyksestä kokonaisuudessaan.

Savonlinnan Oopperajuhlien miljöö ainutlaatuinen

Savonlinnan oopperajuhlien näyttämö on Olavinlinnassa, ja miljöö on kertakaikkisen upea. Siis voit vain kuvitella, millainen on vanha linna näyttämönä, jollet siis jo tiedäkin!

Olavinlinnassa on maailmallakin noteerattu erityisen hyvä akustiikka, ja kuulemma myös esiintyjät itse ovat tästä aina aivan haltioissaan. Täällä ei tarvitse mitään äänentoistoa, vaan ääni kantautuu erinomaisesti koko yleisölle. Ja tämä siitäkin huolimatta, että Olavinlinnaa ei ole rakennettu oopperataloksi, vaan puolustuslinnoitukseksi. Ajan saatossa mitään muuta muutosta ei ole tehty, muuta kuin oopperajuhlien ajaksi katsomon päälle laitetaan katos, mikä kuuleman mukaan vain pitää äänen entistä paremmin salissa.

Minä olin pakannut meille paljon lämmintä vaatetta, jos tulisi kylmä, koska linna on vetoisa viileällä säällä. No, meille sattui aurinkoinen päivä muuten sateisen viikon keskelle, ja olin mekossa koko illan, enkä kaivanut meille kummallekaan mitään ylimääräistä vaatetta kassista.

Katso video vierailustamme Savonlinnan Oopperajuhlilla

Tein videon oopperajuhlakäynnistämme TikTokiin ja Instagramiin.

Pääset katsomaan videot tililtäni seuraavista linkeistä:

Savonlinnan Oopperajuhlat oli juuri niin hieno kuin mitä olin osannut odottaa. Ehkä jopa himpun verran vielä hienompi ja tunnelmallisempi. Ihana kesäinen tapahtuma!

Tytär alkoikin jo suunnitella, minkä oopperan hän haluaisi nähdä seuraavana, ja ystäväni ehdotti tätä naisten matkakohteeksi. Ehkäpä meidät siis nähdään täällä ensi vuonna uudelleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan