*pr-matka: Visit Åland
Olimme perjantaina Ahvenanmaalla juhlistamassa Ahvenanmaan 100-vuotista taivalta itsehallintoalueena. Saavuimme Maarianhaminaan Turusta Viking Glorylla kahden kieppeillä, ja takaisin mantereelle, suoraan Helsinkiin, lähdimme puolen yön aikoihin Silja Serenaden kyydillä. Aikaa meillä ei siis ollut paljoakaan siihen nähden, miten paljon Ahvenanmaalla on nähtävää, mutta riittävästi kuitenkin siihen, että ehdimme vierailla museolaiva Pommernissa, juhlistaa Ahvenanmaata Ahvenanmaan maakuntahallituksella ahvenanmaalaisen pannukakun kera (joka muuten äänestettiin juuri kaikkein ahvenanmaalaiseksi ruuaksi), käydä pikaisesti shoppailemassa, parissa eri cocktailbaarissa, illallistamassa ja vielä saunomassa rantasaunalla.
Compagniet - cocktailbaari Maarianhaminassa |
Tästä muusta kerron myöhemmin, mutta juuri nyt keskityn näihin kahteen cocktailbaariin sekä illallisravintolaamme. Toisessa näistä cocktailbaareista, Indigossa, olen käynyt ennenkin, mutta Compagniet oli minulle täysin uusi tuttavuus. Ihanaa, että ehdimme piipahtaa molemmissa. Cocktailbaarien lisäksi vinkkaan vielä illallisravintolankin.
Tässä siis esiteltynä kaksi cocktailbaaria ja yksi ravintolavinkki Maarianhaminan keskustasta:
1. Indigo - trendikäs kesäterassi
Olin jo aiemmin käynyt Indigossa, ja tiesin, että heidän terassinsa on ihana, ja cocktailit maistuvia. Tänä vuonna tilanne oli entistä parempi, sillä viime vuonna hieman keskeneräinen terassin vierusta oli saatu valmiiksi, ja kokonaisuus oli entistä viihtyisämpi.
Viime vuonna join Indigossa jonkin alkoholittoman drinkin. Muuta en siitä muista kuin sen, että se oli todella hyvää. Tällä kertaa valitsin alkoholillisen juoman, ja tarjoilija loihti minulle kriteereideni perusteella Moscow Mulen, mihin tulee vodkaa, limeä ja inkivääriolutta. Koristeeksi Indigon muuliin sain tähtianiksia, mikä oli ensituntumalta outo, mutta lopulta aniksen mausteisuus toimi hyvin inkiväärin kanssa.
Indigon tarjonnassa on lisäksi viinejä ja oluita, ja tarjonnasta löytyy myös paikallisten tuottajien juomia.
Indigolla on myös sisätilat tunnelmallisessa vanhassa tiilitalossa, mutta koska oli ihanan kesäinen sää - niin viime kuin tänäkin vuonna - jäimme terassille nauttimaan juomamme.
Indigo tarjoilee myös ruokaa, niin lounasta kuin illallistakin.
Indigon menut kuin muuta tietoa paikasta löydät Indigon nettisivustoltaan tästä linkistä.
2. Compagniet - tunnelmallinen cocktailbaari
Compagniet pääsi yllättämään minut täysin. Ulkoa päin rakennus on nimittäin kovin simppeli. Suorat valkoiset seinät ilman minkäänlaista koristusta tai viitettä siitä, että sisätiloista voisi löytyä jotain näin tunnelmallista ja viihtyisää. Joku kehui Compagnietia Maarianhaminan parhaaksi cocktailbaariksi, enkä lähde väittämään etteikö näin olisi. Varmasti Indigo ja Compagniet kamppailevat molemmat tästä tittelistä.
Compagnietin sisustus valloitti heti sisään astuessaan. Jos Indigossa houkutti ihana kesäinen tunnelma, toimisi Compagniet ympäri vuoden. En oikein osaa päättää minne maahan luulin astuneeni, mutta ehdottomasti jonnekin kaukaisiin itämaihin.
Vaikka olin jo lukenut "paras Maarianhaminan cocktailbaari" -kehut, valitsin täällä paikallisen panimon, Åland Distilleryn verigreippi-basilika -lonkeron. Ihana kesäjuoma. Tätä ehdinkin jo kaivata edellisen Ahvenanmaan reissun ja tislaamovierailun jäljiltä.
Compagnietissa voi cocktailien lisäksi pelailla. Siis täältä löytyy tällainen petanque-kenttä. Nettisivujen mukaan peli olisi täällä boule, mutta koska en ole sen nimisestä pelistä ennen kuullut, esittelen tämän nyt petanquena. Ilmeisesti paikalla on myös biljardipöydät.
Myös ruokatarjoilusta kuulin huhua - tai siis ihan oikeita kokemuksia - mutta Compagnietin nettisivuston mukaan nyt kesällä illallista voi nauttia tässä samassa rakennuksessa olevassa kesäravintola Gardenissa, missä mekin söimme herkullista illallista.
3. Ravintolavinkki Maarianhaminaan - Arken Garden
Bonuksena siis myös ravintolavinkki Maarianhaminaan. Arken Garden sijaitsee hotelli Arkipelagin yhteydessä, aivan kuten Compagniet-cocktailravintolakin.
Me illallistimme ravintolan terassilla, ja ruoka oli todella maukasta. Olipa ihanaa syödä vihdoin viileän alkukesän jälkeen illallista ulkona. Suositus tälle ravintolalle!
Jos tiesi käy Maarianhaminaan tänä kesänä, ja cocktailit kiinnostaa, käy ehdottomasti näissä kahdessa cocktailbaarissa, ja poikkea myös illalliselle Arken Gardeniin.
Indigo oli näistä ainoa, joka on itselleni tuttu ja mukava paikka onkin. Nuo muutkin esittelemäsi paikat vaikuttavat varsin hyviltä. Käsittääkseni muuten petankki ja boule ovat sama peli eri nimellä kutsuttuna.
VastaaPoista