Useimmiten tulee hehkutettua niitä asioita, joissa on tosi hyvä. Jotka tuntuu luontevalta ja joissa tulee onnistumisia. Heti alkuun todettakoon, että nyt ollaan sellaisen aiheen äärellä, missä ei ole omalla kohdallani oikein näitä mitään. Mutta hei, sehän ei haittaa. Mukavuusalueen ulkopuolella on oikeastaan ihan mukavaa. Eihän sitä nyt kaikkea voi osata ja kaikessa olla luonnonlahjakkuus. Silti voi yrittää ja onnistua. Tai olla onnistumatta. Hetkestä voi nauttia silti.
Otsikko ja kuvat varmasti jo kertovatkin, että tämän kirjoituksen aihe ja se minun epämukavuusalue ja osaamisalueistani yksi heikoimpia on sienestys. Tykkään retkeillä luonnossa ja pidän sieniruuista, jotenkin en vain ole osannut yhdistää näitä kahta niin, että saisin joka syksyisen sienisaaliin metsästä omatoimisesti.
Olikin erityisen hyödyllistä, että ystäväni ostivat minulle 4-kymppislahjaksi ohjatun sieniretken. Pääsin sienestämään hyvässä seurassa ja poimimaan sieniä täysin ennakkoluulottomasti laajalla skaalalla, kun paikalla oli opas, joka heitti koristani (tai siis paperikassistani) pois ne sienet, joita ei pidä syödä.
Miten tunnistaa syötäväksi kelpaavat sienet?
Tässäpä vasta kysymys. Syötäväksi kelpaavia sieniä on aivan valtavasti. Ja niin on myös niitä, mitä ei kannata tai missään tapauksessa saa syödä. Sienien tunteminen onkin se ihan ensimmäinen kriteeri ennen sienimetsälle lähtöä.
Tällä meidän ohjatulla sieniretkellä ohjaaja oli käynyt keräämässä valtavan, siis aivan valtavan määrän eri sieniä meille ihmeteltäväksi. Jokainen sieni oli nimettynä, ja niistä olikin helppo ottaa kuvia niiden tunnistamiseksi myöhemmin. Siis jos olisi vähän enemmän pro kuin minä.
Kävimme läpi ainakin kasan erilaisia tatteja, haperoita, rouskuja ja sitten vielä joukon sekalaisia sieniä, joissa oli mukana kanttarellit ja suppilovahverot sekä muutamia sellaisia, mitä ei kuulemma aloittelijoiden kannata lähteä ihan heti opettelemaan. Pääsääntönä kai onkin ylipäätään se, että kannattaa opetella yksi tai kaksi sientä kerralla, ja kun ne on hallussa, voi ottaa lisää sieniä valikoimiinsa.
Minä lähdin etsimään sieniä ennakkoluulottomasti ihan vain siitä ilosta, että paikalla oli tosiaan se opas, joka pystyi sanomaan, mitkä sienet voi pitää ja mitkä heitetään olan yli. Koin, että helpoiten tunnistettavia heti suppisten ja kanttarellien jälkeen ovat rouskut, joiden heltasta tulee maitiaisnestettä sientä taittaessa. Aivan vielä ei ollut suppisten aika, mutta silti jo muutamia pikkiriikkisiä suppiksia sain kerättyä koriini - tai siis siihen paperikassiini.
Huom! Ethän näiden ohjeiden perässä lähde sienimetsälle :)
Miten ohjattu sieniretki toimii?
Ohjatulla sieniretkellä on varmasti monta eri kaavaa, mutta tällä retkellä ensin kaselimme ja kuuntelimme, miten niitä sieniä tunnistetaan ja mistä niitä voisi löytää. Sitten saimme suunnan, mihin kohti lähdimme haahuilemaan omassa tahdissamme, ja etsimään niitä sieniä. Jonkin ajan kuluttua ohjaaja puhalti pilliin, ja sitten kokoonnuimme katsastamaan kunkin sienisaalista, ja mitä kerätyistä sienistä voisi pitää.
Paussin jälkeen saimme uuden suunnan ja taas pillinpuhallukset kokosivat porukkamme kokoon tarkastamaan sienisaaliiden turvallisuuden/käyttökelpoisuuden.
Vielä lopussa keräännyimme kaikki lähtöpisteeseen Luukin parkkipaikan läheisyyteen, jossa oli viimeinen mahdollisuus tarkastuttaa sienisaalis retken ohjaajalta.
Minun saaliini, muutama suppis ja kasa rouskuja pääsivät kaikki kanalasagnen sekaan. Sieniä oli sen verran vähän, ettei niistä olisi ollut kannattavaa tehdä erillisiä ruokia. Rouskut toki keitin ennen niiden heittämistä lasagneen. Taisi itseasiassa suppiksetkin olla kattilassa mukana. Eipä keittämisestä ollut niillekään haittaa.
Niin, ja kilahtipa sähköpostiin vielä tietopaketti sienistä. Ei siis tarvinnut minkään suhteen lähteä tyhjin käsin tältä retkeltä.
Seura ja evästauot parasta
Sieniretken, kuin ihan jokaisen metsäretken parhautta on kuitenkin hyvä seura ja evästauot. Meillä oli neljän aikuisen lisäksi 6- ja 7-vuotiaat lapset mukana retkellä, eli eväiden merkitys oli vieläkin suurempi. Käytimmekin käytännössä toisen kolmesta etapista eväiden syömiseen, kuin myös kolmannen etapin loppuosan, kun odottelimme muita päätöspisteelle.
Otimmekin tyttären kanssa kaiken hyödyn irti yhteisöllisestä sieniretkestä, ja leivoimme edellisenä iltana mokkapaloja muffinivuokiin. Saatiin leipoa ilman, että kaikki leipomukset jäivät itselle syötäväksi. Saimmekin tällä retkellä kaksi - tai aika montakin kärpästä samalla iskulla.
Missä ja milloin?
Ohjattuja sieniretkiä on varmasti muitakin, mutta tämä meidän ohjattu sieniretki oli Helsinki Wild Foodsin järjestämä. Yrityksellä on syksyisin näitä sieniretkiä ja keväisin ohjattuja villiyrttiretkiä.
Tämän syksyn sienikurssit alkavat olla jo loppupuolella, tai ainakin kovassa vauhdissa. Vielä kuitenkin kannattaa kurkata aikataulut, tai kerätä oma porukka ja kysyä ajankohtaa ja hintaa vain omalle seurueelle.
Sijainteja näillä sieniretkillä oli tosi monta ympäri Pääkaupunkiseutua. Minun katsomani kurssit olivat Espoon Nuuksiossa, Lakistossa, Takkulassa ja osa taisi olla Vantaallakin. Meidän kurssimme oli Luukissa, minne menimme autoilla, joskin bussikin olisi vienyt Helsingin keskustasta aina perille saakka.
Minusta retki oli järjestetty ja suunniteltu hyvin. Se oli opettavainen, mutta rento, eikä minkään suhteen ollut tarvetta ottaa mitään painetta. Retki oli myös hauska lasten mielestä. Suositus siis minulta tälle retkelle!
Oletko sinä sienestäjä? Tai ylipäätään kiinnostunut sienestyksestä?
Olen sienestäjä ja kiinnostunut sienistä. Olen siitä kiitollinen isovsnhemmilleni, joiden kanssa kävin usein sienestämässä lapsena. Sienestäminen on tosiaan hauskaa ja siihen liittyy aina tietty ja jännitys, että löytyykö niitä omia suosikkisieniä! Kaiken kaikkiaan mukavaa puuhaa.
VastaaPoista