Sisältää mainoslinkkejä, merkitty *
Pidin viime viikonloppuna Instagram-tilini story-osiossa remppakanavaa. Uudistin kylpyhuoneen ilmettä maalaamalla kylpyhuoneen seinäkaakelit. Lopputuloksesta tuli niin hieno, että edelleen saatan jäädä vessaan istuskelemaan ihan vaan ihastellakseni kylppärin uutta ulkoasua. Muutos on yllättävän suuri, vaikka kaakeleita ei revitty irti, eikä tilaan tehty mitään muutakaan isompaa remppaa.
Heti alkuun koostettuna kaakeleiden maalauksen tärkeimmät asiat:
- Muista puhdistaa kaakelit maalipesuaineella erinomaisen hyvin - likainen tai saippuainen kaakeli hylkii maalia.
- Käytä aina kaakeleille tarkoitettua maalia - tavallinen maali ei pysy kaakeleissa.
- Kosteisiin tiloihin on myös omat maalinsa.
- Tee myös pohjatyöt huolella - paikkaa reiät ennakkoon ja suojaa kiinteät kalusteet ym. mitä et maalaa.
- Muista laskea maalin tarve kahteen tai kolmeen kerrokseen maalia.
- Varaa riittävästi aikaa koko projektiin.
- Anna maalin kuivaa rauhassa yli sen ajan, mitä sen sanotaan olevan vedenkestävä, jotta vältyt korjaustöiltä.
- Älä maalaa lattiaa, jos ei ole pakko. Kaakelimaalit eivät kestä kulutusta samalla tavoin kuin itse kaakeli.
Tässä muutama hyviä suosituksia saanut kaakelimaali:
1. Wilckens: edullinen, Amazonin suosituin kaakelimaali
Tämä kaakelimaali on saanut aivan valtavan määrän todella hyvää palautetta Amazonin sivuilla. Näyttäisi siltä, että ne, jotka eivät ole pitäneet tuotteesta, ovat kritisoineet maalin voimakasta tuoksua. Tämä maali kannattaneekin maalata suojamaskin kera.
Pysyvyydeltään ja muilta tärkeiltä kaakelimaaliominaisuuksiltaan tämä kaakelimaali on saanut hyvää palautetta tuotetta tilanneilta.
Tätä maalia tarvitset noin litran 10 m2 kohden, ja maalin kerrotaan olevan hyvin vedenkestävä ja sopivan sekä kylpyhuoneisiin että keittiöihin.
Värivaihtoehtoina ovat valkoinen ja kerman valkoinen.
Hinta on Amazon.de -sivustolta tilatessa vain noin 15 € / litra.
*Voit ostaa kaakelimaalin Amazon.de -sivustolta tästä linkistä.
2. Lausitzer Farbwerke: hyvä värivalikoima
Tämä kaakelimaali luvataan olevan erittäin vedenkestävä, hyvin peittävä ja kestävä. Tämän maalin tilatessa saat kaksi yhteen sekoitettavaa tuotetta, joita sekoitetaan suhteessa 5:1. Vinkki: sekoita vain sen verran maalia, mitä ehdit maalata 100 minuutin aikana, ettei sekoitettu maali ehdi kovettua.
Edellisestä poiketen tällä kaakelimaalilla on todella monipuolinen valikoima värejä.
Tuotteen arvioissa seiniä maalanneet ovat antaneet tälle maalille todella hyviä arvioita, mutta kaakelilattiaa maalanneiden joukossa on huonoja arvioita. Tämä on toki sama kaikkien kaakelimaalien kanssa, kun kaakelimaalipinta ei kestä samalla tavalla kulutusta kuin itse kaakeli.
Tämän maalin voi maalta toiseen kertaan 12 tunnin jälkeen.
Hinta on Amazon.de -sivustolta tilatessa noin 15-30 € / litra riippuen siitä, miten paljon maalia tilaat.
Litralla kaakelimaalia maalaa noin 7-10 m2. Maalin määrää laskiessa kannattaa muistaa, että taustan väristä riippuen kaakelimaalia tarvitaan ainakin kaksi, tummaa taustaa vaaleaksi maalatessa jopa kolme kerrosta.
*Voit ostaa kaakelimaalia Amazon.de -sivustolta tästä linkistä.
3. V33 - hyvä kaakelimaali kaupan hyllyltä
V33 on tämä minun käyttämäni kaakelimaali, ja näistä vaihtoehdoista selkeästi kallein. Minä tein maalauspäätöksen samana päivänä, jolloin en olisi ehtinyt tilata maalia mistään. Pääsin silti edullisella, mutta vielä edullisemmalla olisin päässyt, jos olisin ollut malttavaisempi ja tilannut maalin.
V33 värivalikoimassa on seinämaaleja kaakeleille kuusi kappaletta.
Voit lukea lisää kaakelimaalauskokemuksestani, kun jatkat tämän kirjoituksen lukemista. Monet seikat pätevät, oli kaakelimaali mikä tahansa.
Tämän kaakelimaalin hinta on noin 60 € / litra.
Kylpyhuoneen kaakeleiden maalaaminen - helppoa vai vaivalloista?
Kylpyhuoneen kaakeleiden maalaus on lopulta aika helppo homma. Ainakin, jos vertaa siihen, että lähtee repimään kaakelit irti ja tekemään rempan vaikeimman kautta. Kannattaa kuitenkin muistaa, että helppo ja vaivalloinen ovat molemmat hyvin subjektiivisia ja suhteellisia käsitteitä.
Itse kuvittelin ennakkoon, että yhden kerroksen maalaamiseen riittäisi pari tuntia, kun maalattavia neliöitä minulla on noin 7. Enpä ollut aikataulua suunnitellessani huomioinut, miten paljon menee aikaa ennakkovalmisteluihin kuin myös viimeistelyihin ja suojausten pois ottamiseen. Itse kipitin maalikauppaan juuri ennen iltakuutta, ja peilikaappeja sun muita suojatessani vielä osallistuin rennosti Clubhousen sunnuntain matkaloungen keskusteluun. Kellon lyödessä puolta yötä kirosin, kun vielä puolet seinistä oli maalaamatta. Toisaalta olin oikeassa ja itse maalaamiseen meni pari tuntia, sillä "jo" yhden jälkeen yöllä olin maalannut ensimmäisen kerroksen.
Tässä kohtaa en ollut kuitenkaan yhtään varma, oliko sittenkään järkevää aloittaa urakkaa. Yhden kerroksen maalaamisen jälkeen jälki näytti kamalalta ja aikaa oli mennyt aika paljon enemmän kuin olin ajatellut. Onneksi lopputulos on niin hieno, että vielä muutaman päivän jälkeenkin pysähdyn tuon tuosta tuijottamaan seiniä haltioissani.
Mitä kylpyhuoneen kaakeleiden maalaaminen maksaa?
Minä valitsin V33 kylpyhuoneen kaakelimaalin, mikä ei ole edullisin vaihtoehto, mutta kuivumisnopeus oli niin hyvä, että toisen kerroksen pystyi maalaamaan jo kuuden tunnin kuluttua, maali oli käyttökuiva 24 tunnin ja vedenkestävä 48 tunnin kuluttua maalaamisesta.
Kuivumisessa kannattaa kuitenkin aina ottaa tila huomioon, ja ainakin oma pieni kylppärini tarvitsi huomattavasti enemmän kuivumisaikaa, jotta maali oli lopullisesti hyvin kuivunut.
Kokonaisuudessaan maksoin ilmeen uusimisesta joitain euroja yli 100 euroa. Itse maaliin käytin noin 75 euroa, työvälineisiin loput.
Edullista, eikö totta? Enkä edes ostanut edullisinta maalia. Vieläkin edullisemmalla on mahdollista päästä Amazonista tilaamalla!
Vinkkejä kylpyhuoneen kaakeleiden maalaamiseen
Testaa värivalinta testimaalilla
Minulla prosessin suurimman päänvaivan ja ajan vei maalisävyn valinta. Olin ennakkoon päättänyt, että otan vaaleanharmaan, mutta K-Rautaan astellessani huomasin ihanaakin ihanamman Powder Pink -sävyn. Onneksi maaleista on olemassa alle 5 euroa maksavia testipurkkeja, sillä kun maalasin muutaman kaakelin pinkiksi, halusin päästä maalaamaan ne yli hyvin nopeaan. Sain mielikuvaksi mintunvihreän keittiöratkaisun, jonka remontoimme pois asuntoon muuttaessamme. Samaa mintunvihreää sävyä on kylppärin lattiassa, joka niin ikään on maalattu yli.
Maalin sävyksi valikoituikin sitten toinen vaihtoehdoistani Feather. Onneksi valikoitui. Tämä on hieno.
Huomioi maalien kuivumisajat
Minä valitsin V33-maalin sen vuoksi, että se oli saatavilla lähirautakaupasta ja myös siksi, että sen kuivumisaika ennen toista maalikerrosta oli vain kuuden tunnin kuluttua. Kokemuksesta tiedän, että vaikka tässä kuivumisajan kerrotaan olevan todella vähän, kannattaa aina ottaa siihen ekstraa, varsinkin jos maalattavan tilan ilmanvaihto ei ole paras mahdollinen.
Näiden esittelemieni maalien suurena etuna on myös se, että ne eivät kaipaa pohjamaalausta. Tämähän toisi lisää sekä kustannuksia että veisi enemmän aikaa.
Myös lattialle sopivia maaleja
V33-maalisarjasta löytyy myös lattialle sopivia maaleja. Nämä minun vinkkini eivät kuitenkaan täysin päde niihin, sillä lattiakaakeleiden maalaamista en suosittele.
Jouduin itse pakon sanelemana maalaamaan myös lattiani kaakelimaaleilla, ja se on ollut todella pitkä prosessi. Kuivumisaikaa annoin lattialle kolmannen maalauksen jälkeen noin kuukauden verran, sillä ensimmäisen ja toisen yrityksen jälkeen lattian maalipinta ei pysynyt. Nyt pidän sormia ristissä, että tämä kerros pitäisi.
Varaa riittävästi aikaa
Ehkä taisin jo sivuta ajatusta, että aikaa kannattaa oikeasti varata riittävästi. Itsehän luulin vain vähän maalaavani, mutta lopulta kaikki muu vei enemmän aikaa kuin itse maalaaminen. Minulla meni aikaa suojaamiseen noin pari-kolme tuntia, ensimmäisen kerroksen maalaamiseen ehkä saman verran.
Toisen kerroksen maalaaminen meni jostain syystä ensimmäistä nopeammin. Ehkä olin jo saanut hyvän rytmin, minne korokkeet ja pesukoneet tulee milloinkin siirtää, missä järjestyksessä seinät kannattaa maalata, jotten peruuta peppuni kanssa vastamaalattuun seinään jne. Jos siis ensimmäisen päivän urakkaan sain yhteensä kulutettua suojauksen ja maalauksen kanssa kuusi tuntia, meni toisen päivän urakkaan, eli toisen kerroksen maalaukseen ja suojausten purkamiseen enää nelisen tuntia.
Yhteensä tämä oli osaltani siis noin kymmenen tunnin homma, jollei kauppareissuja ja ennakkoajatustyötä lasketa mukaan.
Puoliltaöin ei paljon naurattanut, kun maalaamatta oli vielä puolet seinistä. |
Irrota kaikki mahdollinen, suojaa loput huolella
Näin jälkiviisaana voin todeta, että on paljon helpompaa, mitä enemmän irroittaa koukkuja, kaappeja ja telineitä ennen maalausta. Suojaamiseen menee yllättävän paljon aikaa, ja toisaalta myös siihen, kun vahingossa sohii kaapin seinää ja joutuu kesken maalaamisen alkaa jynssätä roiskeita pois.
V33-maalit on onneksi vesiohenteisia, eli niiden pois saaminen on kyllä helppoa vahinkotilanteissa, mitä minulle sattui yksi jos toinenkin.
Suojateipit kannattaa sitten poistaa aika nopeaan toisen kerroksen maalauksen jälkeen, sillä maali kuivaa hyvin kovaksi. Paljon kovemmaksi kuin perinteinen seinämaali. Itsehän jouduin veistelemään osan maalarinteipeistä puukon kanssa.
Pese kaakelit huolellisesti
Jos seinän maalaamisessa ei ole ihan niin tarkkaa, kuinka hyvin sen pesee ennakkoon (ainakaan omasta kokemuksestani), niin kaakeleiden huolellinen putsaus on maalauksen a ja o. Itse huomasin maalauksen yhteydessä, etten ollut pessyt yhtä kaakelia ilmeisesti ollenkaan, joten maalatessa (ilmeisesti saippuainen) pinta vain hylki maalia. Ratkaisin tilanteen niin, että pesin ensimmäisen kerroksen maalin kuivattua kaakelin uudelleen maalinpesulla, ja näin sain myös tämän pinnan maalin peittoon. En yhtään tiedä, miten hyvin maali tulee pysymään, mutta ainakin toistaiseksi lopputulos on senkin osalta hyvä!
Myös pari kulmaa hylki maalia toden teolla, ja näissä oletan syyksi silikonisen saumauksen. Sain kuitenkin töpöteltyä kulmiinkin maalia niin, että useamman kerran jälkeen nekin ovat maalin peitossa. Eivät ehkä ole täysin mallikelpoisia, mutta kelpaavat minulle.
K-Raudasta minulle myytiin suihkutettava maalipesu-pullo, jota ei tarvitse huuhdella pois. Sen kun suihkuttelee menemään ja pyyhkii mikrokuituliinalla. Erittäin kätevää. Ja huolellisuus tosiaan kannattaa!
Osta useampi tela
Minä ostin vain yhden melko kapean telan, koska kylpyhuone on pieni, eikä siinä ole montaakaan isoa pintaa, vaan askarreltavaa ja väisteltävää riittää. Tässäkin asiassa jälkiviisaana ostaisin vielä yhden tai pari ihan pientä telaa - niitä sellaisia alle 10 cm levyisiä pikkiriikkisiä versioita. Näin olisin saanut saman maalausjäljen myös pieniin osiin. Ero ei ole suurensuuri, mutta huolellisen puusepän tyttärenä tekisin ehdottomasti toisin, jos saisin uudelleen valita.
Huomaan myös maalanneeni ensimmäisen kerroksen hieman hutiloiden, ja esim. pyöreiden pyyhekoukkujen ympärillä on ja pysyy pyöreät maalisudin jäljet. Maalisudin jäljet suosittelenkin vetämään telalla saman tien kauniimmiksi. Nämä maalit kuivuvat yllättävän nopeaan.
Sekä laatat että saumat saa maalattua hyvin telalla. Telalla kannattaa maalalilla vähän joka suuntaan, että saa hyvän lopputuloksen sekä kaakeliin että pysty- ja vaakasuuntaisiin saumoihin.
Muista myös saumaus - jos haluat huolitellun ilmeen
Maalaamisen jälkeen on vielä hyvä saumata vähintäänkin lattian ja seinän väli uusiksi. Minä en sitä ole vielä tehnyt, ja veikkaan, etten tule ihan heti sitä tekemäänkään. Ehkä sitten joskus. Tai ehkä sitten koronarokotteiden jälkeiseen aikaan, kun vanhempani voivat tulla taas kylään :D
Järjestä suihkumahdollisuus maalin kuivumisajaksi
Meillä on taloyhtiössä suihku sekä muutama sauna. Meillä ei kuitenkaan ole saunavuoroa, joten ajattelin, että käytämme suihkua. Noh, sitähän ei varmaan kukaan muu käytä, ja kun vastaamme asteli pari isoa hämähäkkiä, astelimme me reippaat askeleet pois suihkulta. Onneksi sain varattua pikanopeudella meille saunavuoron, eikä meidän tarvinnut olla paria-kolmea päivää ilman suihkua.
Älä käytä avattua maalia muutaman viikon jälkeen
Ainakaan V33-kaakelimaalit eivät sovellu siihen, että niitä käyttäisi sen jälkeen, kun ne on jo kertaalleen avattu ja käytetty. Kuten kerroin, ei lattian maalaus sujunut yhtä hyvin kuten seinien maalaus, ja päätin paikkailla kuluneita kohtia muutaman viikon jälkeen samalla, jo kerran käytetyllä maalilla, mihin oli sekoitettu pakkauksen mukana tuleva kovetusaine. Maali oli täysin haalistunut purkissa, ja näin sain aikaiseksi lattiaani vaaleita läikkiä tummemman sekaan.
Vaaleammilla maaleilla tämä ei liene ongelmana, mutta tummemmat sävyt ovat ainakin V33-merkillä kertakäyttötavaraa.
Lopputulos palkitsee!
Kylpyhuoneen kaakeleiden maalauksessa oli lopulta aika paljon enemmän hommaa, kuin mitä olin ajatellut, mutta toisaalta ajankäytöllisesti pari kertaa kuusi tuntia ja reilut sata euroa on lopputulokseen nähden hyvin pieni vaiva ja raha.
Tässä vielä ennen ja jälkeen -kuvat. Uusi värisävy ei tule kuvaan asti, mutta on varmasti sanomattakin selvä, että tämä aiempi kasariuimahallityyli oli aikakin jo jättää taakse.
Suosittelenkin kaikille kyselijöille tarttumaan telaan. Ainakin minä sain aikaiseksi hurjan paljon paremman lopputuloksen, mitä olisin ennakkoon voinut edes ajatella!
EDIT 28.7.2022:
Miltä maalipinta näyttää vuoden jälkeen?
Nyt seinien maalauksesta on kulunut jo yli vuosi, ja maali on pysynyt todella hyvin. Meillä suihkuovi tippui paikoiltaan ja sen korjauksia tehneet työmiehet tekivät myös seinän maalipintaan reiän. Tästä reiästä alkoi mennä kosteutta maalipinnan alle suihkun yhteydessä. Raaputin sen kaakelin osalta maalin pois - tämä oli aika helppoa, kun maali oli jo käytännössä kosteuden vuoksi irronnut - ja maalasin tähän kaakeliin uuden maalipinnan samalla maalilla. Tästä on jo useampi kuukausi, ja uusi maali on pysynyt erinomaisesti.
Kannattaa siis pitää maalipinnasta hyvää huolta, ja jos huomaat reiän, paikkaa se uudella maalipinnalla heti ennen kuin sen alle pääsee kosteutta.
Täytyy todeta, että on kyllä yllättävän hyvä lopputulos. Enpä tosiaan olisi arvannut, että kaakeleiden maalaus sujuu kuitenkin verrattain helposti ja lopputuloksesta tulee noinkin tyylikäs. Saattaa olla, että tulee itsekin koitettua tuota.
VastaaPoistaKiitos, niin minustakin!
PoistaKyllähän tuon tosi helposti sai toteutettua, kun ajattelee, että aikaa meni vain muutama tunti. Ja rahallisesti ei ollut myöskään iso panostus. Suosittelen!
Kiitos hyvistä vinkeistä! Itsekin olen miettinyt, että kylppäriin pitäisi saada uutta ilmettä ja tuollainen kaakelimaali voisi olla hyvä vaihtoehto. Lisäksi pitäisi saada kevään aikana tehtyä ulkovaraston teollisuusmaalaus, mutta sitä varten pitää odotella vähän kuivempia kelejä.
VastaaPoistaHyvä, jos vinkit tulee käyttöön! Näin ainakin uuden ilmeen saa tosi helposti ja edullisesti. Voihan sitten jälkikäteen tehdä isomman rempan, jollei lopputulema miellytä. Ei tässä ainakaan mene rahat eikä aika hukkaan.
PoistaNyt näyttääkin tulevan jo ulkomaalaussäitäkin!
Hyvä idea tuollainen kaakelimaalaus! Itsekin katselin juuri kylppärin vanhoja kaakeleita ja mietin mitä niille voisi tehdä. Ehkä jonkunlainen märkämaalaus voisi toimia. Hyvä, tietää että ensimmäisen kerroksen perusteella ei kannata vielä tehdä mitään johtopäätöksiä lopputuloksesta.
VastaaPoistaTämä oli kyllä kätevä saada aikansa eläneestä kylppäristä uuden näköinen. Sen ensimmäisen kerroksen jälkeen mietin kyllä, että kannattikohan ryhtyä. Onneksi ryhdyin :)
PoistaHei, onko seinä pysynyt hyvänä?
VastaaPoistaTämä kiinnostaisi myös minua :).
PoistaHei, pahoittelut, että huomasin kyselynne vasta nyt. Kävinkin lisäämässä kirjoitukseen kokemuksen nyt reilun vuoden jälkeen maalauksesta tuonne aivan loppuun.
PoistaMaali on pysynyt todella hyvin, mutta kun yhteen kohtaan maalipintaan tuli reikä, piti se paikata pikimmiten. Maali lähti sen laatan kohdalta hyvin pois, ja maalasin laatan uudelleen samalla värillä. Jos maalipinta pysyy ehjänä ja ilman haavereita, näyttäisi se pysyvän todella hyvin myös suihkun kohdalla, missä se altistuu vedelle jatkuvasti.
very nice article thanks for sharing it with us.
VastaaPoistahttps://www.cheaprwandasafaris.com/