Slider

Talviloma Suomessa: 24 x top tekemistä Kuusamon ja Rukan lähellä

lauantai 12. joulukuuta 2020

Kaupallinen yhteistyö Holiday Club Resorts Oy:n kanssa

Talviloma Suomessa näyttäisi olevan tämän talven teema lähes jokaiselle. Tiedän, auringon näkeminen kesken pimeimmän kauden on myös minun haaveissani, mutta onneksi myös lumi tuo valoisuutta pimeään kauteen, ja tavallaanhan sitä voi myös yhdistää tropiikin ja lumiloman. Me ainakin teimme niin jo kerran, kun kävimme Holiday Club Kuusamon Tropiikin kylpylässä marraskuisella minilomalla.

Kirjoitin jo aiemmin Holiday Club Kuusamon Tropiikin kylpylästä, mutta koska sen lähiympäristössä on niin paljon tekemistä, en saanut millään esiteltyä kaikkea mahdollista yhdessä kirjoituksessa. Tässäpä siis onnenlukuni verran, eli 24 eri tekemistä Kuusamon Tropiikin lähettyvillä. Et voi millään väittää, ettei yksikään näistä osuisi kohdalleen ja talviloma Suomessa ei edes hieman houkuttaisi. Vai voitko?

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki

Alennuskoodi Holiday Club -kylpylälomiin

Tässä vaiheessa jo muistutan alennuskoodista, jolla sinäkin saat kylpyläloman edullisesti. Alennuskoodin voimassaoloaikaa on nyt jatkettu aina kesäkuun 2021 loppuun saakka.

-15 % alennus koodilla LAHDETAANTAAS Holiday Clubin verkkokauppaan. Tarjous on voimassa 30.6.2021 saakka ja koskee kaikkia lomia saatavuuden mukaan.

Talviloma Suomessa - top 24 tekemistä Kuusamossa Holiday Club Kuusamon Tropiikin lähettyvillä

Talviloma Suomessa ei ole tehty tämän helpommaksi, mitä Kuusamo tarjoilee. 

1. Holiday Club Kuusamon Tropiikin kylpylä

Meidän pääasiallinen kohde lomallamme oli tietysti itse kylpylä. Tyttäreni oli hyvässä vauhdissa opettelemassa uimaan, ja neljän päivän uintiputki kylpylässä vei taitoja hurjasti eteenpäin. Kylpylä olikin kuin tehty meille, kun pääaltaassa oli iso alue, jossa myös lapsella yletti jalat pohjaan, ja uimaan opettelu oli helppoa.

Voit lukea lisää Holiday Club Kuusamon Tropiikin kylpylästä aiemmasta kirjoituksestani tästä linkistä.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki kylpylän aktiviteetit
Holiday Club Kuusamon Tropiikki on tosi kaunis kylpylä.


2. Huskysafari

Huskysafari Erä-Susi Huskies -huskytilalla oli kylpylän jälkeen toinen päätekemisistämme. Pelkäsin, ettemme pääsisi koiravaljakon kyytiin, kun lumet olivat sulaneet pois, mutta onneksi olin väärässä. Koiravaljakkoajelun lisäksi pääsimme näkemään kummikoiramme, Tinjan, ja rapsuttelemaan paljon, paljon koiria.

3. Poroajelu ja porojen aamuruokinta porotilalla

Porotilavierailu Palosaaren poro- ja kalastustilalla olikin sitten kylpylätouhujen ulkopuolisista puuhista minun suosikkini, ja kylpylän jälkeen toinen päätekemisistämme. Tällä vierailulla lumi teki tepposensa, ja sulaessaan pois, emme päässeet poroajelulle, mutta se ei haitannut, nimittäin porojen aamuruokintaan osallistuminen oli huippua! Olimme samassa aitauksessa kymmenien porojen kanssa syöttämässä niitä, ja se oli tosi hienoa. Olen aina hieman arastellut isoja eläimiä, ja jo aitaukseen uskaltautuminen oli kokemus itsessään. Ja hei, ovathan porot Etelä-Suomen asukille aina yhtä eksoottinen kokemus.

Myös porotilavierailusta voit lukea lisää aiemmasta kirjoituksestani tästä linkistä.

Talviloma Suomessa - Porotilavierailu Kuusamossa


4. Angry Birds -puisto

Sisätilatekemisistä Angry Birds -puisto on yksi lasten suosikeista. Me ensin päätimme, ettemme koronan vuoksi mene puistoon ollenkaan, mutta koska siellä ei sen aukeamisen aikaan kahelta iltapäivällä ollut ketään muita, päätimme mennä. Tästä vierailusta saimmekin hyvän lisän aktiiviseen lomaan, kun poljimme polkuautoilla kymmeniä kierroksia ympäri. Oli tosin aika ankeaa todeta, että jo nyt lapsen kunto kestää minua pidempään.

Angry Birds -puisto sijaitsee Holiday Club Kuusamon Tropiikin yhteydessä, ja sinne pääsee sisäkautta ulos astumatta. Kätevää.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki Angry Birds -puisto


5. Keilaus

Angry Birds -puiston lisäksi testasimme Holiday Club Kuusamon Tropiikin yhteydessä olevaa keilahallia. Tyttäreni ei ollut koskaan aiemmin keilannut, ja tietysti hän pesi minut mennen tullen. Olkoonkin, että lapsille on tarjolla teline, jota pitkin keilapallon voi vierittää, ja radan laidoille nousee esteet, jotta pallo ei vierähdä uriin, vaan joka kerralla ainakin saa kaatumaan ainakin yhden keilan.

Tämä oli niin hauskaa, että tyttäreni ilmoitti jo haluavansa uudelleen keilaamaan.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki keilaus


6. Lasten leikkihuone

Lasten leikkihuoneessa me emme käyneet ollenkaan. Siellä ei ollut juurikaan leikkijöitä, eli olisimme voineet käydä siellä, mutta aika ei riittänyt ihan kaikkeen. 

7.  Ravintolat

Holiday Club Kuusamon Tropiikin yhteydessä on kaksi ravintolaa, joista toinen toimii aamiaisella ja lounaalla, ja O'Learys iltapäiväkahdesta iltaan. Me ruokailimme vain näissä kahdessa ravintolassa, olimmehan liikenteessä ilman autoa, mutta vuokra-autoilijahan voi tutustua myös muuhun ravintolatarjontaan. Esimerkiksi Rukahan ei ole kovin kaukana.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki poronkäristys
Poronkäristys oli minun suosikkini. Pöytään tuotavat popparit tyttären suosikki.


8. Hemmotteluhoidot ja hieronnat kauneushoitolassa

Kylpylän kauneushoitola oli meillä listalla, mutta emme lopulta ehtineet käymään missään ihanassa hemmotteluhoidossa. Alkukesästä Holiday Club Caribiassa Turussa kävimme yhteisellä äiti-tytär-ajalla jalkahieronnassa, jossa minun jalkani hierottiin, ja tyttäreni otti hoidon kynsien lakkaus -osion.

Myös tänne olisimme halunneet samantyylisen hemmottelun, mutta kuten jo monta kertaa todettu, on Kuusamon seudulla niin paljon tekemistä, että neljä päivää on lopulta aika lyhyt aika, eikä kaikkea kertakaikkisesti voi ehtiä.

9. Kuntosali sisällä ja ulkona

Aktiivisen lomamme yhtenä ohjelmanumerona oli kuntosali. Niitä Holiday Club Kuusamon Tropiikilla on kaksi. Yksi ulkona ja yksi sisällä. Me kävimme kyllä molemmissa, mutta ulkokuntosalia kävimme lähinnä katsomassa, millainen se on. Sää oli sen verran tuulinen, ja toisaalta varustuksemme vääränlainen, emmekä jääneet treenaamaan ulos.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki ulkokuntosali


Sen sijaan kävimme sisäkuntosalilla, jossa sielläkin saimme olla täysin kahdestaan. Minä treenasin omiani, ja tytär harjoitteli kärrynpyöriä ja burbeita. Myös burbee-kisassa tytär vei voiton. Mitenkäs muutenkaan.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki kuntosali


10. Allasjumppa

Allasjumppa olisi ollut sellainen, mihin olisin voinut osallistua, jos emme olisi ollut kahdestaan matkalla. Ainakin meidän vierailumme aikaan vesitreenejä oli tarjolla tiistai- ja perjantaiaamuisin. Mutta koska olin kahdestaan 5-vuotiaan kanssa, jäi allasjumpat meiltä välistä.

11. Pubivisat

Myös pubivisa on niitä puuhia, joihin ei osallistuta 5-vuotiaan kanssa, mutta sellainen on O'Learysin ohjelmassa aina keskiviikkoisin.

12. Hiihto

Oih! Tästä olin kyllä superkateellinen. Vaikka lumet olivatkin sulaneet pois, oli meidän vierailumme aikaan marraskuun alussa ladut jo auki, ja hiihtäjiä tuli ja meni. Rakastan hiihtämistä, siis r-a-k-a-s-t-a-n! En muista montaakaan talvea elämäni aikana, kun en olisi päässyt kertaakaan hiihtämään. Niin toivon, että tästä talvesta ei tule yksi niistä. 

Holiday Club Kuusamon Tropiikin pihasta siis lähtee latu, ja kylpylän rakennuksessa toimii suksivuokraamo. 

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki hiihtolatu


13. Laskettelu

Laskettelu ei taas ole ollenkaan lajini. Tai oli joskus lapsena ja nuorena, kun kävimme koko perheen voimin laskettelukoulussa, ja laskettelimme aika paljonkin. Sittemmin en olekaan käynyt rinteessä, ja viimeisin laskettelukertani on tainnut olla lukioaikana. Kävimme kyllä töistä tiimin kanssa kerran lautailemassa, mutta en sanoisi sen olleen parhaimpia suorituksiani. Minun tasapainoni on rakennettu niin, että jalkani eivät ole köytettynä yhteen kapulaan kiinni.

Ruka laskettelurinteineen on kuitenkin aivan Holiday Club Kuusamon Tropiikin lähettyvillä, ja kestäisiköhän Ski Bussilla parisenkymmentä minuuttia kylpylältä Rukalle.

14. Ruka

Rukasta puheen ollen, Ruka kaikkine puuhineen on tosiaankin Holiday Club Kuusamon Tropiikin lähellä. Saavutettavissa niin omalla autolla kuin Ski Bussillakin. Me emme tällä erää ehtineet Rukalle asti, vaikka sekin oli meidän to do -listallamme mukana. Tytär kyllä toivoi, josko voisimme joku toinen kerta tulla myös Rukalle. Sovimme, että palaamme asiaan.

15. Posio

Matkan aikana saimme vinkin myös Posiosta, ja siellä olevasta Korpihilla -kahviosta/myymälästä. Pikainen googletus näyttää paikan olevankin suositusten arvoinen, ja myös itseäni ja tulevaisuuden matkoja varten kirjaan tämänkin vinkin ylös.

Meillä ei siis ollut vuokra-autoa käytössä, jonka vuoksi tämä vinkki olisi jäänyt tältä erää käyttämättä, vaikka aikaa olisi ollutkin. Tällä kertaa ei ollut autoa eikä aikaa.

16. Leikkipuistot

Jos palataan vielä Holiday Club Kuusamon Tropiikin lähelle, on sen pihapiirissä kaksi eri leikkipuistoa. Toinen kylpylän takana, ja toinen kodan vieressä. Etenkin kodan viereinen leikkipuisto on täydellinen sijainniltaan, jos siis olisimme käyttäneet kotaa. Lapsi olisi voinut leikkiä sillä välin, kun minä olisin laittanut tulet. 

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki leikkipuistot


17. Kota

Ja kodasta puheen ollen. Holiday Club Kuusamon Tropiikin pihapiirissä, aivan toisen leikkipuiston vieressä, kauniisti rannalla, on kota, jota hotellin asukkaat saavat käyttää veloituksetta kahden tunnin verran. 

Uskokaa tai älkää, mutta neljä päivää ei riittänyt meillä tähänkään. Hotellin yhteydessä olevalta R-kioskilta olisi jopa saanut ostettua makkarat tai nakit (ainakin muistaakseni), mutta meidän loma loppui kesken.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki kota


18. Retkeily

Kuusamon luonto tarjoilee tietysti mitä parhaimmat maastot retkeilyyn, lenkkeilyyn, patikointiin. Maisema pohjoisen luonnossa järvien keskellä ei takuulla petä.



19. Pulkkamäki

Kylpylän pihalla huomasimme myös pulkkamäki-kyltin, ja kylpylän oven vierellä kasan lainapulkkia. No, sitä lunta ei ollut, eikä siis pulkkamäkeäkään. Mutta talvilomaillessa tämäkin on tietysti ehdoton puuha.

20. Rantasauna

Holiday Club Kuusamon Tropiikin lähettyvillä on rantasauna, joskaan ei Holiday Clubin ylläpitämä. Sitä saa vuokrata omaan käyttöön 150 eurolla per 4 tuntia. Tästä sain lomamme aikana viestin Katjalta, että sauna on vierailun arvoinen. Me olimme matkassa kaksistaan 5-vuotiaan kanssa, ja kun häneltä kysytään, on valinta tietysti selvä, ja saunoimme vain kylpylän yhteydessä olevissa saunoissa.

21. Avantouinti

Kai tämäkin on mainittava, vaikkei tosiaan ole minun lempipuuhiani. Holiday Club Kuusamon Tropiikin rantasaunalla on nimittäin muutamana päivänä viikossa avantouintimahdollisuus seitsemän euron hintaan. Meidän reissulla rannassa oli vain hippu jäätä, mutta tilanne on taitanut jo tässä kohtaa korjaantua. Vesi on varmasti yhtä kaikki niin kylmää, ettei minua sinne olisi saanut, oli jäitä tai ei.

22. Kalastus

Kuusamossa ollaan järvien ympäröimänä, kuten nyt yleensäkin Suomessa. Kalastusmahdollisuudet on siis taatut. Minua kiinnosti eniten taksikuskin mainostama pilkkiminen, jossa voisi kuulemma helposti saada siikoja. Wau. Minä olen aina rakastanut pilkkimistä, mutta saalittani ovat olleet ahvenet, särjet ja kerran yksi kuore. Olisipa hienoa saada siika.

Holiday Clubin lähettyvillä on taksikuskin mukaan myös välineitä vuokralle, joten omia ei tarvitse kantaa mukana. Lisäksi esimerkiksi vierailemallamme porotilalla on myös kalastuspalveluita, onhan heidän nimensä Palosaaren poro- ja kalastustila.

23. Escape Room

Tätä emme testanneet, mutta Holiday Club Kuusamon Tropiikin naapurissa on myös Escape Room. Nämä taisivat olla jopa saman katon alla, mutta käynti escape roomin puolelle on ulkokautta.

24. Hotellihuoneessa rentoutuminen

Lopuksi vielä hotellilomailun pakollisia osuuksia, eli hotellihuoneessa kirjan lukeminen, tai kuten meidän lomallamme, askartelu ja värityskuvien värittäminen. Lomalla kuuluu välillä vain olla.

Talviloma Suomessa - Holiday Club Kuusamon Tropiikki hotelli


PS. Pari kesätekemistä

Jos satut kesäaikaan Kuusamon Tropiikkiin, kasvaa tekemisten lista entisestään. Mainittakoot näistä ainakin golf ja frisbeegolf.

Miltä kuulostaa talviloma Suomessa ja Kuusamon seutu? Löytyikö tästä sinulle mieluisaa puuhaa?

Pysy matkassa mukana seuraamalla some-kanaviani:

10 kommenttia:

  1. No tuosta varmasti löytyy tosiaan jotain kaikille! :) Itselleni talvella suosikkijuttu varmasti olisi tuo laskettelu (ja lumilautailu), mutta ehkäpä sitä voisi jonkun hiihtolenkinkin tehdä. Yleisesti myös retkeily kiinnostaa, mutta talvi ei ole ehkä paras mahdollinen aika siihen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Retkeily ei ehkä ole se ensimmäinen ajatus talvessa, mutta on se samoilu kyllä kävellenkin lumisessa maisemassa ihanaa. Me tehtiin nyt joulun aikaan lasten kanssa paljon sitä, että otettiin pulkat mukaan, ja lenkin varrella pystyttiin laskemaan kaikki alamäet. Tuli hyvä kävelylenkki samalla :)

      Poista
  2. Hyvä lista, tuosta löytyy kaikille jotain tekemistä. Burpeekisa toi hymyn huulille :) Ei ole mun lempiliike, mutta joka viikko niitä joutuu CF:ssa tekemään. Meidän talviloma suuntautuu Leville parin kuukauden päästä. Kuusamo kiinnostelisi myös, koska olen muistaakseni käynyt siellä vain lapsena.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heh, burbee on ihan hauska silloin, kun kisaa jonkun kanssa. Yksin sen tekeminen on kyllä puurtamista :D

      Ihanaa Levin lomaa teille!

      Poista
  3. Vau, olipas tässä paljon ideoita ja tekemistä! :) Olen suuntaamassa parin viikon päästä Saariselälle, ja ainakin osaa näistä voi toteuttaa myös siellä.

    Eveliina / Reissukuume

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mekin lähdemme Saariselälle nyt tammikuussa. Mahdetaanko olla jopa samaan aikaan? Toivotaan, että tulee hyvät ulkoilusäät, eikä ole liian kylmä, niin pääsisi mahdollisimman paljon lumilomailemaan.

      Poista
  4. Pohjoisen kohteet ovat näinä viikkoina olleet sen verran paljon uutisissa sen suhteen, että kotimaan matkailijat ovat ne hyvin löytäneet, että me vähän seniorimmat, olemme toistaiseksi (ennen rokotteita) päättäneet pysyä poissa ja hakeutua vähemmän suosittuihin kohteisiin, kuten vaikka talvi-Hankoon. Kaipa ne etelänkin hotellit näinä aikoina tarvitsevat jokaisen yöpyjän :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan järkevää! Lappi näyttää olevan ihan pakattuna suomalaisista turisteista. Mekin kyllä ollaan aika varovaisia lomailijoita nyt, mutta onhan aina sitä riskimpää, mitä enemmän on ihmisiä liikkeellä. Kun eihän hotellissa voi esimerkiksi respaa välttää.

      Poista

Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!

Lue myös tämä

Ouril Pontao - kaupunkihotelli Kap Verdellä kokemuksia

CopyRight © | Theme Designed By Hello Manhattan