Matkustan verrattain paljon junassa lapsen kanssa. Vanhempani asuvat Jyväskylässä, ja sen matkaan teemme lähes poikkeuksetta junalla. Juuri tällä hetkelläkin istun junassa, InterCityn ravintolavaunun yläkerrassa. Aloitimme matkan perhevaunun yläkerran leikkipaikalta, jatkoimme lounaalle ravintolavaunuun, ja parhaillaan lapsi värittää värityskuvia ja minä kirjoitan. Emme ole varsinaisesti ehtineet vielä matkustamalla matkustamaan, eli istumaan paikoillamme ja odottamaan perilletuloa, ja silti olemme jo ohittaneet Tampereen. Veikkaisinkin, että maksimissaan viimeiset puoli tuntia meillä menee odottavissa merkeissä, ja siitäkin parikymmentä minuuttia käytämme vessassa käymiseen ja pukemiseen. Matkanteko on junalla aivan älyttömän helppoa.
Muistan jo vauva-aikana, miten kätevästi taitimme tämän matkan. Ajoitin matkan niin, että silloinen vauva, nykyinen lähes nelivuotias, nukahti rattaisiin juuri ennen junan lähtöä. Rattaat sain rullata kyytiin ja istua itse lukemaan kirjaa. Puolet matkasta kului kätevästi itseäni viihdyttäen, ja vain toinen puoli vauvan viihtymisestä huolehtien.
Hieman myöhemmin kävelemään opettelevan taaperon kanssa olin yhtä lailla onnellinen junasta, vaikkakin jo eri syistä. Tuolloin, niin kuin nytkin lähes nelivuotiaan kanssa on ihanaa, kun junassa on monta eri osiota, ja matkan voi viettää kuin monessa eri osassa.
Valitsen pääsääntöisesti aina InterCityn, kun matkustan junassa lapsen kanssa. Sen palvelut ovat ehdottomasti junavalikoimasta lapsinäkökulmasta parhaita. Junaan mennessä ei ole yhtään porrasta, ja vaunut voi kärrätä suoraan perhevaunuun numero 4. Vaunun huono puoli on se, että moni muukin perhe on huomannut junan kätevyyden ja vaunupaikat ovat usein tupaten täysiä. Meidän matkan hyvä puoli on se, että matkamme päätepysäkiltä päätepysäkille, ja olemme aina ensimmäisten joukossa junassa. Viimeiset joutuvat jättämään rattaansa joko invapaikoille tai pitkin käytäviä. Siinä saakin pelata tetristä, miten kaikkien vaunut saadaan mahtumaan kyytiin. Sääli myös pyörätuolilla matkaavien puolesta, kun he vielä joutuvat tunkemaan rattaiden joukkoon, maksulliselle paikalleen.
Onpa joitain kertoja joku ei lasten kanssa matkaavakin eksynyt varaamaan paikkansa nelosvaunusta ja valittaneen kaameasta metelistä. Siinä ei voi kuin syyttää itseään, jos työntää itsensä perheille tarkoitettuun vaunuun vapaaehtoisesti.
Me aloitamme usein matkamme muualta, ja vain äärimmäisen tylsyyden tullen menemme junan bakteeripesään, eli leikkipaikalle. Leikkipaikka on kyllä erinomainen, ja liukumäessä, minijunassa tai junan kirjaston kirjoja lukiessa matka taittuu todella nopeaan. Näin alkuvuoden vatsatauti- ja influenssakaudella kuitenkin koitan välttää leikkivaunun viimeiseen asti.
Tänään menimme leikkimään alkumatkasta, kun junassa oli vain pari muuta lasta, mutta junan hiljalleen täyttyessä vietämme loppumatkan mahdollisimman rauhallisessa vaunussa, eli lisämaksullisessa ravintolavaunun yläkerrassa.
Ravintolavaunun yläkerta maksaa Helsinki-Jyväskylä-välillä 7 euroa extraa, mutta on jokaisen euron arvoinen. Penkit on jättiläisleveitä, jokaisella paikalla on oma pöytä ja matkustajia lisämaksusta johtuen usein aika vähän. Kaiken lisäksi junan huippuhenkilökunta tarjoilee ruuhkatilanteesta riippuen ruuat aina yläkertaan asti.
Matkustamme ravintolavaunun yläkerrassa tai emme, vietämme ravintolavaunussa silti melkein puolet matkasta. VR:n ruokavalikoima on tätä nykyä erittäin hyvää, ainakin lihapulla-annoksen ja lohikeiton osalta, eikä omien eväiden raahaamiseen ole tarvetta. Ja jos tässäkin välissä saan hehkuttaa, on ravintolavaunussa parasta se, että myös lounas- tai päivällistauolla matka vaan jatkuu. Ei ole matkaa jarruttavia huoltoasemapysähdyksiä, vaan myös syömisen aikana matka etenee.
Yhtenä InterCityn nelosvaunun perhepalveluista on myös perhehytti, missä on paikat neljälle sekä pieni leikkipaikka. Näin kahden kesken matkustettaessa varsinkin vielä, kun toiselle meistä ei tarvitse ostaa paikkaa, tuo neljän hengen hytti ruuhkajunissa ei ole kovinkaan kätevä. Mieluummin olen isommassa tilassa kymmenien muiden kanssa kuin ahtaassa tilassa muutamien ylimääräisten kanssa. Mutta neljän seurueelle suosittelen!
Junassa matkustaminen ei toki ole pelkkää juhlaa. Kuten jo totesin, on yksi junanvaunullinen täynnä sekä lapsia että vatsatauti- ja influenssabakteereita. Kun useampikymmenpäinen lapsikatras kähmii samoja leluja, kirjoja ja liukumäkiä, on sanomattakin selvää, että myös taudit jylläävät. Matkustaminen voi olla pakollista myös sairaan lapsen kanssa, mutta harvemmin sitä muille kuulutetaan. Ensimmäisen kerran jälkeen, kun hiihtolomajunassa matkustamisen jälkeen parin viikon suunnitelmat menivät uusiksi vatsataudin takia, olen pyrkinyt tekemään kaikkeni, ettei meidän tarvitse olla lähelläkään InterCityn leikkivaunua.
Päädyimme viime perjantaina testaamaan vähemmän ruuhkaisen päiväyhteyden ja junaksi valikoimme Pendolinon, joka ei tarjoa InterCityä vastaavia palveluita lapsille, mutta siinä se juju piileekin. En halunnut junaan, missä olisi muita lapsia.
Matkan ainoa varsinainen este meille tuli vastaan junan ulkopuolella, kun tajusin, ettei Penolinoon rullatakaan rattaita noin vaan. Onneksemme junaan oli odottamassa myös kaksi naista, joista toinen nappasi Islan kädestä kiinni, toinen otti laukkuni, jolloin minulle jäi vain rattaat. Niidenkin toisessa päässä oli saman tien herra nostamassa niitä junaan. Kätevästihän tämä näinkin kävi.
En löytänyt mistään ennakkoon kuvia siitä, minkälainen tila rattaille olisi Pendolinossa, mutta onneksi tilaa oli reippaasti. Pendolinon vaunussa 2 on palvelutila, missä on kaksi pyörätuolipaikkaa, tilaa muutamille rattaille ja inva-wc, mikä on tilavuudessaan kätevä myös lapsen kanssa. Taitaa näistä löytyä myös hoitopöydät.
Mutta siinä se sitten olikin. Ei muuta lapsille, mutta eipä ollut myös niitä muita lapsiakaan. Matkamme sujui rauhaisasti ja rattoisasti värityskuvien ja piirrettyjen avulla.
Ehken vielä vuosi sitten olisi valinnut Pendolinoa junaksi, mutta näin melkein nelivuotiaan kanssa se oli jo varsin hyvä valinta, ja voisin kuvitella tekevämme saman valinnan toistekin. Ainakin näin pahimpaan tautiaikaan.
 |
| Ravintolavaunun yläkerran ruhtinaallisista paikoista täytyy maksaa extraa, mutta tila ja rauha on rahan arvoista. |
Muistan jo vauva-aikana, miten kätevästi taitimme tämän matkan. Ajoitin matkan niin, että silloinen vauva, nykyinen lähes nelivuotias, nukahti rattaisiin juuri ennen junan lähtöä. Rattaat sain rullata kyytiin ja istua itse lukemaan kirjaa. Puolet matkasta kului kätevästi itseäni viihdyttäen, ja vain toinen puoli vauvan viihtymisestä huolehtien.
Hieman myöhemmin kävelemään opettelevan taaperon kanssa olin yhtä lailla onnellinen junasta, vaikkakin jo eri syistä. Tuolloin, niin kuin nytkin lähes nelivuotiaan kanssa on ihanaa, kun junassa on monta eri osiota, ja matkan voi viettää kuin monessa eri osassa.
InterCityn palvelut parhaita lasten kanssa matkustaessa
Valitsen pääsääntöisesti aina InterCityn, kun matkustan junassa lapsen kanssa. Sen palvelut ovat ehdottomasti junavalikoimasta lapsinäkökulmasta parhaita. Junaan mennessä ei ole yhtään porrasta, ja vaunut voi kärrätä suoraan perhevaunuun numero 4. Vaunun huono puoli on se, että moni muukin perhe on huomannut junan kätevyyden ja vaunupaikat ovat usein tupaten täysiä. Meidän matkan hyvä puoli on se, että matkamme päätepysäkiltä päätepysäkille, ja olemme aina ensimmäisten joukossa junassa. Viimeiset joutuvat jättämään rattaansa joko invapaikoille tai pitkin käytäviä. Siinä saakin pelata tetristä, miten kaikkien vaunut saadaan mahtumaan kyytiin. Sääli myös pyörätuolilla matkaavien puolesta, kun he vielä joutuvat tunkemaan rattaiden joukkoon, maksulliselle paikalleen.
Onpa joitain kertoja joku ei lasten kanssa matkaavakin eksynyt varaamaan paikkansa nelosvaunusta ja valittaneen kaameasta metelistä. Siinä ei voi kuin syyttää itseään, jos työntää itsensä perheille tarkoitettuun vaunuun vapaaehtoisesti.
Leikkipaikka perhevaunun yläkerrassa - rauhaa ravintolavaunun yläkerrasta
Me aloitamme usein matkamme muualta, ja vain äärimmäisen tylsyyden tullen menemme junan bakteeripesään, eli leikkipaikalle. Leikkipaikka on kyllä erinomainen, ja liukumäessä, minijunassa tai junan kirjaston kirjoja lukiessa matka taittuu todella nopeaan. Näin alkuvuoden vatsatauti- ja influenssakaudella kuitenkin koitan välttää leikkivaunun viimeiseen asti.
Tänään menimme leikkimään alkumatkasta, kun junassa oli vain pari muuta lasta, mutta junan hiljalleen täyttyessä vietämme loppumatkan mahdollisimman rauhallisessa vaunussa, eli lisämaksullisessa ravintolavaunun yläkerrassa.
Ravintolavaunun yläkerta maksaa Helsinki-Jyväskylä-välillä 7 euroa extraa, mutta on jokaisen euron arvoinen. Penkit on jättiläisleveitä, jokaisella paikalla on oma pöytä ja matkustajia lisämaksusta johtuen usein aika vähän. Kaiken lisäksi junan huippuhenkilökunta tarjoilee ruuhkatilanteesta riippuen ruuat aina yläkertaan asti.
Ravintolavaunussa puoli matkaa
Matkustamme ravintolavaunun yläkerrassa tai emme, vietämme ravintolavaunussa silti melkein puolet matkasta. VR:n ruokavalikoima on tätä nykyä erittäin hyvää, ainakin lihapulla-annoksen ja lohikeiton osalta, eikä omien eväiden raahaamiseen ole tarvetta. Ja jos tässäkin välissä saan hehkuttaa, on ravintolavaunussa parasta se, että myös lounas- tai päivällistauolla matka vaan jatkuu. Ei ole matkaa jarruttavia huoltoasemapysähdyksiä, vaan myös syömisen aikana matka etenee.
Perhehytti vain omaan käyttöön
Yhtenä InterCityn nelosvaunun perhepalveluista on myös perhehytti, missä on paikat neljälle sekä pieni leikkipaikka. Näin kahden kesken matkustettaessa varsinkin vielä, kun toiselle meistä ei tarvitse ostaa paikkaa, tuo neljän hengen hytti ruuhkajunissa ei ole kovinkaan kätevä. Mieluummin olen isommassa tilassa kymmenien muiden kanssa kuin ahtaassa tilassa muutamien ylimääräisten kanssa. Mutta neljän seurueelle suosittelen!
Vatsatautiepidemioita pakoon Pendolinoon
Junassa matkustaminen ei toki ole pelkkää juhlaa. Kuten jo totesin, on yksi junanvaunullinen täynnä sekä lapsia että vatsatauti- ja influenssabakteereita. Kun useampikymmenpäinen lapsikatras kähmii samoja leluja, kirjoja ja liukumäkiä, on sanomattakin selvää, että myös taudit jylläävät. Matkustaminen voi olla pakollista myös sairaan lapsen kanssa, mutta harvemmin sitä muille kuulutetaan. Ensimmäisen kerran jälkeen, kun hiihtolomajunassa matkustamisen jälkeen parin viikon suunnitelmat menivät uusiksi vatsataudin takia, olen pyrkinyt tekemään kaikkeni, ettei meidän tarvitse olla lähelläkään InterCityn leikkivaunua.
Päädyimme viime perjantaina testaamaan vähemmän ruuhkaisen päiväyhteyden ja junaksi valikoimme Pendolinon, joka ei tarjoa InterCityä vastaavia palveluita lapsille, mutta siinä se juju piileekin. En halunnut junaan, missä olisi muita lapsia.
Matkan ainoa varsinainen este meille tuli vastaan junan ulkopuolella, kun tajusin, ettei Penolinoon rullatakaan rattaita noin vaan. Onneksemme junaan oli odottamassa myös kaksi naista, joista toinen nappasi Islan kädestä kiinni, toinen otti laukkuni, jolloin minulle jäi vain rattaat. Niidenkin toisessa päässä oli saman tien herra nostamassa niitä junaan. Kätevästihän tämä näinkin kävi.
En löytänyt mistään ennakkoon kuvia siitä, minkälainen tila rattaille olisi Pendolinossa, mutta onneksi tilaa oli reippaasti. Pendolinon vaunussa 2 on palvelutila, missä on kaksi pyörätuolipaikkaa, tilaa muutamille rattaille ja inva-wc, mikä on tilavuudessaan kätevä myös lapsen kanssa. Taitaa näistä löytyä myös hoitopöydät.
Mutta siinä se sitten olikin. Ei muuta lapsille, mutta eipä ollut myös niitä muita lapsiakaan. Matkamme sujui rauhaisasti ja rattoisasti värityskuvien ja piirrettyjen avulla.
Ehken vielä vuosi sitten olisi valinnut Pendolinoa junaksi, mutta näin melkein nelivuotiaan kanssa se oli jo varsin hyvä valinta, ja voisin kuvitella tekevämme saman valinnan toistekin. Ainakin näin pahimpaan tautiaikaan.
Pysy matkassa mukana:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Pidän kommenteista ja kysymyksiinkin vastaan mielelläni!