Vietimme joulukuussa viikon Thaimaan Khao Lakissa. Siellä, missä vuoden 2004 tsunami teki pahimpia tuhojaan.
Tiesin ennakkoon, että juuri Khao Lak oli tsunamin uhreista suurin. En kuitenkaan ajatellut asiaa lomallamme. Keskityin aurinkoon, kauniisiin rantoihin, hyvään ruokaan. No, Thaimaahan. En myöskään kiinnittänyt huomiota rannoilla puihin kiinnitettyihin tsunamin uhrien kuviin ja muihin muistoesineisiin. Vaikka mieheni näitä bongasikin rannalta, ei tsunami tuntunut lainkaan konkreettiselta. Sellaiselta, mikä olisi joskus ihan oikeasti tuhonnut niin paljon ympäristöä ja tappanut satojatuhansia ihmisiä. Thaimaan kauneus ja lomatunnelma veivät mennessään.
Onneksi menimme Tsunami-museoiden alueelle vasta lomamme viimeisenä päivänä. Vasta kuvia ja videoita nähtyäni aloin todella käsittää, millainen katastrofi on mahtanut olla kyseessä. Onhan tapahtumasta yli kymmenen vuotta aikaa, ja siitä kertovat elokuvatkin olen katsonut vuosikausia sitten. Ja elokuvan katsominen kotisohvalta - kuinka paljon se sitten ihan oikeasti antaa käsitystä siitä, mitä oikeasti on tapahtunut.
Tsunamimuseossa, paikan päällä Khao Lakissa tunnelma oli täysin toinen. Tsunamin aikaan Khao Lakissa olleiden lapsiperheiden lomavideot tsunamia edeltäviltä päiviltä antoi tsunamille kasvot. Juuri tuo isä on menettänyt lapsensa ja vaimonsa tsunamissa. Juuri tuo lapsi ei tule näkemään enää koskaan äitiään. Sen takia, mitä tapahtui juuri täällä, missä nyt olemme.
En usko, että aaltojen voimaa pystyy pelkistä kuvista ja videoista täysin ymmärtämään. Ne kuitenkin pysäyttivät. Pysäyttivät aika pitkäksi aikaa. Vielä viikkoja matkamme jälkeen katsellessani Khao Lakin lomakuviamme ja kirjoittaessani blogipostauksia lomastamme pohdin, mitä jos matkallamme olisikin tullut tsunami. Minne olisimme menneet? Mitä olisimme tehneet? Olisimmeko selvinneet hengissä? Huoneemmekin oli alimmassa kerroksessa, aivan rannassa, ja se olisi varmasti huuhtoutunut tiehensä, vieden myös meidät.
Tiedän toki, että nykyisin samanlainen katastrofi ei ainakaan samassa mittakaavassa olisi mahdollinen. Tieto lisää tuskaa, mutta myös opettaa. Varoitusjärjestelmät pystyvät ennakoimaan tsunamien saapumisajankohdan pian maanjäristyksen jälkeen, ja ihmiset saataisiin turvaan. Hotellimmekin oli rakennettu tehden kujan mereltä - kenties antaakseen tietä hyökyaallolle, jottei sen tarvitsisi viedä itse hotellia? Silti tarinat ja lapsiperheiden lomavideot tsunamin ajalta ahdistivat.
Mekin otimme kuvia rannalta - tsunamirannalta. Mekin kuvasimme videonpätkiä hotellilta - hotellilta, joka on aivan tsunamin tuhonneella rannalla. Mekin avasimme joululahjoja perheen kesken Khao Lakissa. Khao Lakissa, minkä tsunami vei mennessään.
Tiesin ennakkoon, että juuri Khao Lak oli tsunamin uhreista suurin. En kuitenkaan ajatellut asiaa lomallamme. Keskityin aurinkoon, kauniisiin rantoihin, hyvään ruokaan. No, Thaimaahan. En myöskään kiinnittänyt huomiota rannoilla puihin kiinnitettyihin tsunamin uhrien kuviin ja muihin muistoesineisiin. Vaikka mieheni näitä bongasikin rannalta, ei tsunami tuntunut lainkaan konkreettiselta. Sellaiselta, mikä olisi joskus ihan oikeasti tuhonnut niin paljon ympäristöä ja tappanut satojatuhansia ihmisiä. Thaimaan kauneus ja lomatunnelma veivät mennessään.
Onneksi menimme Tsunami-museoiden alueelle vasta lomamme viimeisenä päivänä. Vasta kuvia ja videoita nähtyäni aloin todella käsittää, millainen katastrofi on mahtanut olla kyseessä. Onhan tapahtumasta yli kymmenen vuotta aikaa, ja siitä kertovat elokuvatkin olen katsonut vuosikausia sitten. Ja elokuvan katsominen kotisohvalta - kuinka paljon se sitten ihan oikeasti antaa käsitystä siitä, mitä oikeasti on tapahtunut.
Tsunamimuseossa, paikan päällä Khao Lakissa tunnelma oli täysin toinen. Tsunamin aikaan Khao Lakissa olleiden lapsiperheiden lomavideot tsunamia edeltäviltä päiviltä antoi tsunamille kasvot. Juuri tuo isä on menettänyt lapsensa ja vaimonsa tsunamissa. Juuri tuo lapsi ei tule näkemään enää koskaan äitiään. Sen takia, mitä tapahtui juuri täällä, missä nyt olemme.
 |
| Tämä poliisivene ajautui kahden kilometrin päähän rantaviivasta tsunamiaallon voimasta. Joulun alla sitä oltiin koristelemassa vuosipäivän juhlallisuuksia varten. |
En usko, että aaltojen voimaa pystyy pelkistä kuvista ja videoista täysin ymmärtämään. Ne kuitenkin pysäyttivät. Pysäyttivät aika pitkäksi aikaa. Vielä viikkoja matkamme jälkeen katsellessani Khao Lakin lomakuviamme ja kirjoittaessani blogipostauksia lomastamme pohdin, mitä jos matkallamme olisikin tullut tsunami. Minne olisimme menneet? Mitä olisimme tehneet? Olisimmeko selvinneet hengissä? Huoneemmekin oli alimmassa kerroksessa, aivan rannassa, ja se olisi varmasti huuhtoutunut tiehensä, vieden myös meidät.
Tiedän toki, että nykyisin samanlainen katastrofi ei ainakaan samassa mittakaavassa olisi mahdollinen. Tieto lisää tuskaa, mutta myös opettaa. Varoitusjärjestelmät pystyvät ennakoimaan tsunamien saapumisajankohdan pian maanjäristyksen jälkeen, ja ihmiset saataisiin turvaan. Hotellimmekin oli rakennettu tehden kujan mereltä - kenties antaakseen tietä hyökyaallolle, jottei sen tarvitsisi viedä itse hotellia? Silti tarinat ja lapsiperheiden lomavideot tsunamin ajalta ahdistivat.
Mekin otimme kuvia rannalta - tsunamirannalta. Mekin kuvasimme videonpätkiä hotellilta - hotellilta, joka on aivan tsunamin tuhonneella rannalla. Mekin avasimme joululahjoja perheen kesken Khao Lakissa. Khao Lakissa, minkä tsunami vei mennessään.
PS. Älkää huoliko. Tsunami ei saa minua jäämään kotiin jatkossakaan. Khao Lakiakaan en aio sen vuoksi boikotoida. Khao Lak oli ihana!
Pysy matkassa mukana:
Muistan hyvin kun katsoimme televisiosta mitä kauheutta tsunami jätti jälkeensä. Se ravisutti itseä kovastikin. Ja sitten mietin usein, että uutisointi olisi ollut ihan toisenmoista mikäli paikka ei olisi ollut länsimaisia turisteja täynnä.
VastaaPoistaTuo on juuri niitä hetkiä, minkä muistaa tasan tarkkaan missä on sen joulun viettänyt. Ajan kuluessa asia on kuitenkin jäänyt jonnekin taka-alalle, mutta nyt se tuli jotenkin tosi konkreettisena ja hieman ahdistavana.
PoistaSe stunami teki kyllä paljon pahempaa jälkeä muualla, mutta koskaan siitä ei Suomessa puhuttu paljoa. Thaimaa nousi/nousee aina otsikoihin, koska siellä kuoli länsimaalaisia ja jopa muutama suomalainenkin.
VastaaPoistaItse katselin Tapaninpäivän aamuna ensimmäisiä uutisia ja mietiskelin, että onpas vähän kuolleita. Silloin uutisoitiin alussa vain muutamastakymmenestä… Sitten rupesi tulemaan kuvamateriaalia satamaaltaista, joissa näkyi vaipat päällä keluvia pikkulapsia ja jo kuumuudessa pöhöttyneitä ruumiita.
Mutta jos merenrannalla mahdollisella tsunamialueella lomailee, kannattaa se evakuointireitti katsoa valmiiksi.
Ja hirvittävästi kirjoitusvirheitä, mutta toivotavasti saa selvää...
PoistaHyvin saa selvää :)
PoistaJuu, tuolla Khao Lakin tsunamimuseoissa oli myös hyvin esillä ne pahiten tuhoja kärsineet paikat, jotka eivät olleet siis Thaimaassa. Mutta hyvin ymmärrettävää, että Suomen uutisoinnissa esille nousee se paikka, missä suomalaisia on ollut eniten. Ja itseäkin tietysti Khao Lakissa kiinnosti eniten juuri se paikka, missä juuri silloin olimme.
Minä muistan myös juuri tuon, miten uhrien määrä vain nousi ja nousi.
Evakuointireittiä tuli kyllä mietittyä loman aikana jo ihan alussa, vaikkei vaara kovin konkreettiselta tuntunutkaan.
Joo, ja kauheinta ehkä että Thaimaan tuhoista puhuttiin niin paljon että mullakin meni vuosia ennen kuin tajusin miten muualla oli vielä isommat tuhot. Vasta kun vierailin Sri Lankassa kylässä johon se myös oli iskenyt tajusin miten suuren tuhon se oli tehnyt Thaimaan ulkopuolella.
PoistaMinä muistan Indonesian uutisoinnit myös. Mutta esim. Sri Lanka on jäänyt jotenkin ihan varjoon.
Poista"Khao Lakissa. Siellä, missä vuoden 2004 tsunami teki pahimpia tuhojaan."
VastaaPoistaFaktaa:
Thaimaassa kuoli varmuudella vajaat 5400, Indonesiassa vajaat 131000 eli 20 kertaa pahemmat henkilötuhot. Thaimaaseen iski pahimmillaan 10m korkea aalto, Indonesiassa 30m.
Siis mitenkään vähättelemättä Khao Lakin tuhoja sekä surua ja murhetta, joka kohtasi siellä olleita.
Kiitos kommentista. Thaimaan osalta Khao Lak oli minun käsittääkseni se suurin menettäjä. Me lomailimme Thaimaassa, ja kirjoitankin blogiini matkakokemuksistamme, enkä tsunamista yleisesti. Sen vuoksi olen kirjoittanut tsunamistakin vain Khao Lakin ja Thaimaan osalta.
PoistaMe ollaan kanssa vierailtu Sri Lankalla ja Indonesian Sumatran Banda Acehissa, jonne tsunami iski ensimmäisinä vieden myöskin järkyttävän määrän ihmisiä.. ei niinkään turisteja vaan paikallisia. Banda Acehissa oli edelleen keskellä kaupunkia suuri laiva, joka sinne oli raahautunut silloin. Kyllä se vaan on jättänyt jälkensä joka paikkaan ja vielä Sri Lankalla muutama vuosi sitten paikalliset edelleen puhuivat siitä kuin se olisi tapahtunut eilen. :(
VastaaPoistaTsunamin kokeneet ihmiset varmasti muistavat tuon tapahtuman aina. Ja aivan varmasti se vaikuttaa heidän elämiinsä edelleen. Tuo on jotenkin niin kamalaa, ettei sitä osaa käsittääkään.
PoistaMuistan myös, miten katselimme tuona tapaninpäivänä kaverini luona yökyläillessä uutisia ja tsunamikuvia Thaimaasta. Tulihan se ihan eri tavalla lähelle, kun niin monta suomalaistakin menehtyi luonnonkatastrofissa. Ei sellaista kovin usein tapahdu ja hyvin olisi voinut olla itsekin siellä. Nykyään onneksi ymmärtää vähän paremmin länsimaisen median toimintaa, mitä on minustakin ihan aiheellista välillä kritisoida. Mutta niin kai se menee, ettei suomalaista yleisöä jaksa kovin kauaa kiinnostaa katastrofit, joissa on kuollut lähinnä jonkin kaukaisen maan väkeä. Ei niihin kai saa oikein kunnolla tarttumapintaa, vaikka ne uutiset kauheita ovatkin.
VastaaPoistaTuo on niitä tapahtumia, jonka todella muistaa. Ja nimenomaan sen takia, että siellä oli niin paljon suomalaisia. Minusta on kyllä hyvä, että uutisoinneissa korostetaan niitä, missä suomalaisia on ollut. Silloin se osuu kaikista lähimmäksi, vaikka koko maailman tapahtumista onkin kiinnostavaa tietää.
PoistaJouduin työni vuoksi intensiivisesti seuraamaan Tsunami-onnettomuutta vuonna 2004. Onnettomuus tuli uniin, enkä usko, että olen vieläkään valmis lähtemään Khao Lakiin. Kuva jossa pienet, menehtyneet Bambse-kerholaiset makaavat altaassa ja rantahietikossa vaipat jalassa, on jäänyt valitettavasti lähtemättömästi mieleen. Muutama ystävä oli itse onnettomuudessa mukana ja se kauhu, sekasorto ja epätoivo, ei ole lähtenyt heistä vieläkään. Haalistunut, kyllä, mutta ei kokonaan kadonnut.
VastaaPoistaHyi kamalaa. En osaa edes kuvitella, miltä on tuntunut olla paikan päällä, tai edes seurata intensiivisesti uutisointia. Suomessa ei onneksi pahimpia kuvia ja videoita näytetä.
PoistaTsunami kosketti aikanaan meitä kaikkia. Me olimme Khao Lakissa aikoinamme. Ennen matkaa etsimme kuvia Khao Lakista ja törmäsimme kauheisiin hävityskuviin. Hiukan alkoi askaruttamaan. Kävimme myös tuolla muistomerkillä. Mutta juuri samaa mieltä olen kuin sinä, Khao Laki kaikesta huolimatta oli aivan mahtava paikka!
VastaaPoistaTsunami tosiaan toi luonnonkatastrofin todella lähelle suomalaisia. Minä en asiaa onneksi ennen meidän matkaamme juuri ajatellut. En olisi halunnut ihan koko matkaa pohtia tsunamia.
PoistaOnneksi reissun aikana tuo ennakkoajatus ja kuvat unohtuivat. Taisi olla tyttäremme siinä iässä, että nähdyt kuvat ja televisio ohjelma sai pohtimaan asioita....no toinen oli, kun tuli hän lukeneeksi kaikista matelijoista, joita siellä voi olla :). Paikka oli upea ja sinne voisin kyllä mennä uudelleen!
PoistaHeh :) Minäkin olen nyt lukenut niistä kaikista tappavan myrkyllisistä tuhatjalkaisista sun muista. Onhan noita :)
PoistaLuonnonvoimat ovat kyllä käsittämättömiä. Valtavat voimat jylläävät maan alla ja ei sitä koskaan tiedä milloin jyrähtää ja missä. Onneksi tuollakin on nyt paremmat varoistusjärjestelmät. Ei sitä tosiaan silti kotiin kannata jäädä. Jää paljon näkemättä ja kokematta, jos pelkää liikaa.
VastaaPoistaPelon vuoksi ei tosiaan kannata jäädä kotiin. Mutta olen kyllä lapsen syntymän jälkeen alkanut enemmän ajatella näitä asioita. Äitiys tekee tehtävänsä. Mutta onneksi se ei ole pysäyttänyt matkaintoa kuitenkaan.
PoistaAina joskus historiaa ja sen tapahtumat muuttuvat hyvin konkreettisiksi. Oli se aikamoinen tapaus silloin aikoinaan: ex-poikaystäväni vanhemmat olivat juuri sinä päivänä veneretkellä ja saivat tiedot tapahtuneesta vasta rantaan palatessaan. Aamuista laituria ei ollut enää olemassa, mutta hotelli oli sen verran kukkulalla, että siellä oli kaikki hyvin. He luovuttivatkin paluulippunsa niitä enemmän tarvitseville ja palasivat koti-Suomeen vasta myöhemmin.
VastaaPoistaHui! Aika kaamea tunne on varmasti ollut, kun on tiennyt olleensa niin lähellä. Ja onpa hienoa, että he luovuttivat paluulippunsa, kun sellainen mahdollisuus oli.
PoistaMuistan hyvin uutiset tsunamista. Itse en ole koskaan Thaimaassa käynyt (ikävä kyllä), mutta veljeni vietti siellä pari joulua juuri vuosina ennen tsunamia. Kyllä silloin pisti miettimään, että onneksi hän jätti juuri tuon joulun väliin.
VastaaPoistaNo olette varmasti olleet tyytyväisiä, että jättivät juuri tuon joulun matkan välistä. Huh!
PoistaHyvä ajatus, ettette vierailleet tsunamimuseossa ennen viimeistä päivää. Itse mietiskelin äskittäisellä Sri Lankan reissulla, mitä tekisin, jos tsunamivaroitus tulisi, mutten kuitenkaan ollut yhtään peloissani. Onhan tsunamin iskeminen todella epätodennäköistä, mutta minkä sitä mielikuvitukselleen mahtaa.
VastaaPoistaTuo vierailun jättäminen viimeiselle päivälle ei ollut mitenkään suunniteltu, vierailimme aikaisempina päivinä muissa paikoissa, ja jotenkin tuo vain jäi viimeiseksi. Onneksi näin!
PoistaMielikuvitukselleen ei tosiaan mahda mitään. Ja toisaalta on ihan hyvä, että varautuu ajoittain myös pahimpaan. Ainahan nuo jonkun kohdalle sattuvat.
Pysäyttävää. Muistan vieläkin kuin eilisen päivän tsunamiuutisoinnit. Oltiin juuri lähdössä joulun vietosta ja lähtiessä nähtiin ekat uutiset vain parista kuolonuhrista. Kun päästiin perille omaan kotiin, oli uutisointi jo täysin toisenlainen. Aivan kamalaa! Mutta täytyy myöntää, että mun ei ole tullut reissuilla murehdittua tsunamista. Ei vain osaa pelätä pahinta.
VastaaPoistaPitää muuten itsekin yrittää aina sijoittaa mahdollisesti järkyttävät kohteet reissun loppuun...
Minä en ennen lasta oikein osannut pelätä mitään tällaista. Nyt täytyy tosiaan muistaa jättää tällaiset vierailut reissun loppuun, jos jatkossa vastaavissa paikoissa aikoo vierailla.
PoistaMinäkin olin Sri Lankassa katsomassa tsunamin tuhoja, jotka olivat järkyttävän suuret. Suuret ne olivat tietysti Khao Lakissakin. jotenkin ärsyttää aina uutisissa kun satoja ihmisiä kuolee niin huokaistaan, että onneksi ei suomalaisia ollut paikalla.
VastaaPoistaAinahan sitä itsekin tosiaan huokaisee helpotuksesta, ettei omia läheisiä ole ollut onnettomuuksissa ja katastrofeissa mukana. Mutta uutisoinnit eivät kyllä tarvitsisi niin henkilökohtaisia olla, vaan niiden pitäisi ehdottomasti arvostaa ihmishenkiä olivat he minkä maalaisia tahansa.
PoistaNe uutiset kyseisestä tsunamista ei kyllä unohdu koskaan. Oli varmasti koskettavaa käydä siellä paikan päällä vaikka sitä muuten viettääkin lomaa ja elämä jatkuu.
VastaaPoistaMe asutaan täällä Kaliforniassa myös tsunami-alueen lähellä. Olen lukenut ennusteita, että ison maanjäristyksen tullessa tsunami mahdollisesti ylettyisi myös tähän meidän kaupunkiin vaikka emme asu ihan merenranta kaupungissa. Tuota rantaa kun ajelee niin tsunami-evakuointireitin kyltit on kyllä läsnä, ja toissa vuonna yövyimme Eurekassa jonne tsunami on iskenyt useamman kerran. Kyllä me ihmiset olemme aika pieniä luonnon voimien edessä.
Luonnon voima on kyllä valtaisa. Evakuointireiteistä kannattaa tosiaan olla tietoinen. Aika kamalaa, että tsunami voisi yltää teidän kotikaupunkiin asti. Toivotaan, ettei niin koskaan käy.
PoistaMuistan ne uutiset vieläkin, vaikka aikaa jo kulunut. Ei sitä unohda varmasti koskaan. En ollut silloin vielä käynyt Thaimaassa, mutta heti tuli tunne, että sinne pitäisi päästä auttamaan ihmisiä.
VastaaPoistaNiitä uutisointeja ei tosiaan unohda varmasti koskaan. Muistaa kyllä tasan tarkkaan, missä on silloin ollut ja mitä ollut tekemässä.
PoistaVarmasti aika pysäyttävä kokemus. Paikkoihin, joissa on tapahtunut jokin suuronnettomuus jää aina jonkinlainen "jälki" - joko paikkaan itseensä tai vain meidän mielikuvituksiin. ***sateenmuruja.com***
VastaaPoistaTuo kokemus jätti jäljen juurikin omaan mielikuvitukseeni. Johtunee pitkälti siitä, että lapsi on vielä niin pieni. Äitiys on kyllä laittanut pelkäämään kaikenlaista.
PoistaOlihan se käsittämättömän surullinen päivä, kun tsunami Aasiaan iski. Tuollaisessa museossa kannattaa vierailla, jos lomalle tuonne menee. On kuitenkin todella oleellinen osa paikkakunnan historiaa.
VastaaPoistaKhao Lakia tosiaan ymmärtää paljon paremmin, kun vierailee tsunamimuseossa. Ja ehkä se on ihan hyväkin, että se pysäyttää ja pistää ajattelemaan esimerkiksi evakuointireittejä.
PoistaVatsassa muljahti tätä lukiessa. Kiitos ajatusten herättämisestä, kaikilla matkakohteilla on historiansa ja jos peloille antaa sijaa, ei voi matkustaa enää koskaan mihinkään.
VastaaPoistaNiin se menee, jos pelkäisi liikaa, pitäisi jäädä kotiin - tai ei oikeastaan kotiinkaan voisi jäädä, kun kotona sattuu niin paljon tapaturmia ;)
PoistaOlin Thaimaassa tsunamin vuosipäivänä 2008 ja seurasin miten rannalla sytytettiin paperilyhtyjä ja päästettiin ilmaan niitä. Tunnelma oli todella harras ja pysäyttävä. Jotenkin koko asiaa on silti vaikea itse käsittää, vaikka olikin niin lähellä.
VastaaPoistaTuota ei varmasti pysty käsittämään kokonaan, vaikka olisi kuinka paikanpäällä. Jotenkin niin kaamea tapahtuma.
PoistaKävin itse tuolla reilu vuosi sitten ja sain jotenkin jonkunlaisen sisäisen rauhan tapahtuneesta, vaikka itkuhan siellä paikalla tuli. Kirjoitinkin kokemuksesta oman postauksen kunnioittaen samalla siellä menehtynyttä koulukaveria.
VastaaPoistaMuistankin tuon sinun kirjoituksesi aiheesta. Se, että joku tuttu on siellä kuollut, on kyllä varmasti pistänyt ajatukset liikkeelle jo tapahtuman aikaan ihan toisella tapaa.
PoistaVarmaan hyvä monella tapaa, ettei tsunamia ja sen uhreja unohdeta.
VastaaPoistaItse palasin juuri Nepalista, jossa kaikkialla näkyivät edelleen maanjäristyksen jäljet monella tapaa.
Todellakin hyvä, ettei tsunamia tai sen uhreja unohdeta. Jäljet näissä näkyvät kyllä pitkään.
Poista