Varnan lentokenttä elokuussa. Meidät tuodaan kentälle iltakymmeneltä tietäen, että lentomme tulee lähtemään aikaisintaan aamulla. Aikuisten kesken tämä ei olisi suuren suuri ongelma. Kunhan saisi nojata päänsä jotain seinää vasten, tai jopa kellahtaa kyljelle ja ummistaa silmänsä. Hyvät unenlahjat ovat yksi parhaista ominaisuuksistani. Lentoyhtiö kyllä korvaisi viivästyksen mukavalla lomaltapaluurahalla.
Mutta entä, kun matkassa on meidän neljän aikuisen lisäksi myös kolme alle kouluikäistä lasta. Lasta, joista nuorin vasta reilun vuoden ikäinen. Siinä vaiheessa tämä matkatoimiston säästöbudjetilla keksitty idea viedä bussilastillinen lentokentälle siitäkin huolimatta, että
A) lento ei lähtisi ennen aamua
B) Varnassa, lentokentän lähellä oli hotellihuoneita vapaana.
No, tämä on kokonaan toinen tarina. Nyt keskityn tarinan positiiviseen puoleen, ja koko yömme pelastukseen, eli lentokentällä olevaan lasten makuuhuoneeseen, jonka saimme kokonaisuudessaan itsellemme. En muista, koska olisin ollut oikeammassa paikassa oikeampaan aikaan, kuin tuona yönä Varnan lentokentällä.
Istuin lentokentän leikkipaikalla kahdestaan silloin juuri ja juuri 1,5-vuotiaan neitimme kanssa. Itä-Eurooppalainen äiti lapsensa kanssa lähti leikkipaikalta ilmeisesti koneeseennousua varten. Me jäimme kaksin. Katsoin infotaulua. Meidän lentoon olisi vielä ainakin kuusi tuntia aikaa, eli koko yö. Kosmetiikkaliikkeen myyjä seurasi liikkeitäni. Ihmettelin, mitä hän kyttää. Ei kauaakaan, kun hän tuli vai vihkaa vinkkaamaan minulle valkoisen, kyltittömän oven takana olevan lastenhoitohuone. Kannattaisi käydä katsomassa.
Kurkkasin ovesta. Mitä ihmettä? Voiko tämä olla mahdollista? Täysin tyhjä lasten makuuhuone kolmelle lapselle. Ja kuinkas monta lasta seurueessamme olikaan? No kolme. Kappas, miten kätevästi kävikään.
Söimme pikaisen iltapalan. Lentoyhtiön maksamia aterioita emme ehtineet saamaan, sillä niitä olisi pitänyt odottaa vielä kaksi tuntia. Kuka nyt iltapalaa iltayhdeltätoista haluaisikaan syödä, jos sen voi saada myös yhdeltä yöllä. Huh. No mutta, palataan positiivisuuteen. Tuolla hetkellä olin nimittäin hurjan tyytyväinen siihen, että olimme lähtöpäivän retkemme vuoksi koneellisestamme ensimmäisten joukossa lentokentällä. Ateriatarjoilukin aloitettiin vasta, kun muut olivat saapuneet, eli silloin yhdeltä yöllä.
Ja mitä me ateriatarjoilun aikana teimmekään? Me nukuimme - SÄNGYISSÄ!
Toki sängyt olivat reilun metrin mittaisia, ja niitä oli kolme. Yksi jokaiselle lapselle. Puolitoistavuotiasta ei kuitenkaan voi laidattomaan sänkyyn jättää yksin nukkumaan, joten minun oli uhrauduttava vaakatasoon. Siskoni teki saman uhrauksen ja nukkui kuopuksensa kanssa samassa sängyssä. Isäni (jolta olen unenlahjani perinyt) nukkui lasten leikkipaikalla lentokentän yleisellä puolella, äitini (jonka unigeenejä en onneksi ole saanut) ei tainnut nukkua ollenkaan. Yöunet eivät omalta kohdalta olleet parhaat mahdolliset (joskin unet kuitenkin), mutta noissa olosuhteissa kaikkein tärkeintä oli se, että lapset saivat nukkua. He nukkuivatkin lopulta vähintään 6-tuntiset yöunet.
Mitä luksusta! Tällaisessa tilanteessahan pahinta ei ole se, että itse on väsynyt. Vielä pahempaa on nimittäin se, että myös lapset on väsyneitä. Tai no, ehkä kaikkein pahin skenaario olisi kuitenkin ollut se, että olisin koko yön kulkenut ympäri lentokenttää yliväsynyt puolitoistavuotias kantorepussa huutaen. Sehän olisi ollut miellyttävää niin meille kuin kaikille muillekin väsyneille myöhästynyttä lentoaan odotteleville. Oli siis ehkä kaikkien onni, että nukuimme sikeästi pikkiriikkisissä sängyissämme ;)
Hoitohuoneessa oli sänkyjen pieni leikkinurkkaus pöytäryhmineen sekä syöttötuoleja. Aamulla herättyämme söimmekin yhdessä aamiaisen ja lähdimme muita virkeämpinä, kenellekään mitään salaisesta makuuhuoneestamme hiiskumatta, koneeseen ja kohti kotia.
Mitähän kaikkea lentokentät kätkevätkään sisuksiinsa? Oletko kokenut vastaavia salaisia paratiiseja lentokentällä ollessasi?
Mutta entä, kun matkassa on meidän neljän aikuisen lisäksi myös kolme alle kouluikäistä lasta. Lasta, joista nuorin vasta reilun vuoden ikäinen. Siinä vaiheessa tämä matkatoimiston säästöbudjetilla keksitty idea viedä bussilastillinen lentokentälle siitäkin huolimatta, että
A) lento ei lähtisi ennen aamua
B) Varnassa, lentokentän lähellä oli hotellihuoneita vapaana.
No, tämä on kokonaan toinen tarina. Nyt keskityn tarinan positiiviseen puoleen, ja koko yömme pelastukseen, eli lentokentällä olevaan lasten makuuhuoneeseen, jonka saimme kokonaisuudessaan itsellemme. En muista, koska olisin ollut oikeammassa paikassa oikeampaan aikaan, kuin tuona yönä Varnan lentokentällä.
Istuin lentokentän leikkipaikalla kahdestaan silloin juuri ja juuri 1,5-vuotiaan neitimme kanssa. Itä-Eurooppalainen äiti lapsensa kanssa lähti leikkipaikalta ilmeisesti koneeseennousua varten. Me jäimme kaksin. Katsoin infotaulua. Meidän lentoon olisi vielä ainakin kuusi tuntia aikaa, eli koko yö. Kosmetiikkaliikkeen myyjä seurasi liikkeitäni. Ihmettelin, mitä hän kyttää. Ei kauaakaan, kun hän tuli vai vihkaa vinkkaamaan minulle valkoisen, kyltittömän oven takana olevan lastenhoitohuone. Kannattaisi käydä katsomassa.
Kurkkasin ovesta. Mitä ihmettä? Voiko tämä olla mahdollista? Täysin tyhjä lasten makuuhuone kolmelle lapselle. Ja kuinkas monta lasta seurueessamme olikaan? No kolme. Kappas, miten kätevästi kävikään.
Söimme pikaisen iltapalan. Lentoyhtiön maksamia aterioita emme ehtineet saamaan, sillä niitä olisi pitänyt odottaa vielä kaksi tuntia. Kuka nyt iltapalaa iltayhdeltätoista haluaisikaan syödä, jos sen voi saada myös yhdeltä yöllä. Huh. No mutta, palataan positiivisuuteen. Tuolla hetkellä olin nimittäin hurjan tyytyväinen siihen, että olimme lähtöpäivän retkemme vuoksi koneellisestamme ensimmäisten joukossa lentokentällä. Ateriatarjoilukin aloitettiin vasta, kun muut olivat saapuneet, eli silloin yhdeltä yöllä.
Ja mitä me ateriatarjoilun aikana teimmekään? Me nukuimme - SÄNGYISSÄ!
Toki sängyt olivat reilun metrin mittaisia, ja niitä oli kolme. Yksi jokaiselle lapselle. Puolitoistavuotiasta ei kuitenkaan voi laidattomaan sänkyyn jättää yksin nukkumaan, joten minun oli uhrauduttava vaakatasoon. Siskoni teki saman uhrauksen ja nukkui kuopuksensa kanssa samassa sängyssä. Isäni (jolta olen unenlahjani perinyt) nukkui lasten leikkipaikalla lentokentän yleisellä puolella, äitini (jonka unigeenejä en onneksi ole saanut) ei tainnut nukkua ollenkaan. Yöunet eivät omalta kohdalta olleet parhaat mahdolliset (joskin unet kuitenkin), mutta noissa olosuhteissa kaikkein tärkeintä oli se, että lapset saivat nukkua. He nukkuivatkin lopulta vähintään 6-tuntiset yöunet.
Mitä luksusta! Tällaisessa tilanteessahan pahinta ei ole se, että itse on väsynyt. Vielä pahempaa on nimittäin se, että myös lapset on väsyneitä. Tai no, ehkä kaikkein pahin skenaario olisi kuitenkin ollut se, että olisin koko yön kulkenut ympäri lentokenttää yliväsynyt puolitoistavuotias kantorepussa huutaen. Sehän olisi ollut miellyttävää niin meille kuin kaikille muillekin väsyneille myöhästynyttä lentoaan odotteleville. Oli siis ehkä kaikkien onni, että nukuimme sikeästi pikkiriikkisissä sängyissämme ;)
Hoitohuoneessa oli sänkyjen pieni leikkinurkkaus pöytäryhmineen sekä syöttötuoleja. Aamulla herättyämme söimmekin yhdessä aamiaisen ja lähdimme muita virkeämpinä, kenellekään mitään salaisesta makuuhuoneestamme hiiskumatta, koneeseen ja kohti kotia.
Mitähän kaikkea lentokentät kätkevätkään sisuksiinsa? Oletko kokenut vastaavia salaisia paratiiseja lentokentällä ollessasi?
Pysy mukana matkassa:
Olenkin odotellut tarinaa siitä, kuinka saitte tuon yön sujumaan. En voi vieläkään uskoa, että teidät oikeasti vietiin lentokentälle odottelemaan aamua. Oletko muuten huomannut, että ainakin joissain Helsinki-Vantaan lentokentän leikkihuoneissa on sänky, joka muistuttaa hyvin paljon noita Varnan lentokentän sänkyjä? Ehkä siinäkin on ollut ideana, että väsynyt lapsi voi levähtää. En kuitenkaan ymmärrä, miten lapsi voisi nukkua keskellä leikkihuonetta, jonka lasiseinän takana lentokoneet koko ajan saapuvat ja lähtevät. Yleensä sänky onkin ollut vanhempien istuimena tai tavaravuoren alla.
VastaaPoistaEnpä muuten ole huomannut sänkyjä Helsinki-Vantaalla. Mutta onpa hassua tosiaan, että sänky ei ole missään omassa rauhassa. Tuolta me saatiin valot pois, eikä muut sitten tulleet huoneeseen, kun sanoimme, ettemme aio laittaa valoja päälle, ja että lapset nukkuvat. Yliväsyneenä varsinkin lapsi kaipaa kyllä rauhaisan paikan nukahtamiseen. Ehkä se toimisi, jos kentälle joutuisi jäämään yöksi ja siellä ei olisi sitten juuri muita ja olisi hämärää??
Poista