Olen aina ajatellut Helsinki-Jyväskylä -lentoreitin olevan täysin turha. Miksi kukaan lähtisi niin epäekologisella tavalla matkustamaan matkaa, jonka pääsee täysin samassa ajassa matkaamaan myös junalla? Ei järjen hiventäkään.
Kunnes.
Aloitetaanpa aivan alusta, eli viime vuoden talvilomakaudesta, jolloin matkustimme Islan kanssa kahdestaan junalla Jyväskylään vanhempieni luo. Poimimme talvilomajunasta vatsataudin ja oksensimme koko seuraavan viikon. Viime syksyn päiväkodin aloituksen jälkeen on kenties laskettavissa yhden käden sormilla ne päivät, kun olemme koko perhe olleet yhtä aikaa terveinä. Tammikuun Jyväskylän reissu peruuntui, koska Isla oli kovassa kuumeessa. Viikko ennen viime viikon Jyväskylän reissua aloin kauhulla lukea uutisointeja Suomeen rantautuneesta uudesta noro-viruskannasta, jolta kukaan ei olisi turvassa. Matkustaisimmeko kolme ja puoli tuntia junassa nuoleskellen junan leikkipaikkaa kymmenien muiden lasten kanssa? Emme todellakaan.
Aina muistutan itseäni, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan. Niin siinä nimittäin kävi, että viikko sitten matkasimme Islan kanssa kahdestaan Jyväskylään. Lentäen.
Vaikka matkan epäekologisuus harmittikin, olin siitä innoissani. Enhän koskaan aikaisemmin ole matkustanut lentokoneella lapsen kanssa kaksistaan. Tällainen lyhyt matka olisi hauska testi siitä, miten selviäisin yksin lapsen kanssa lentokentällä.
Lentokentällehän kannattaisi lähteä hyvissä ajoin. Niin me teimmekin. Se ei silti meinannut riittää. En muistanutkaan, miten täysiä ovat Lauttasaaresta Helsingin keskustaan lähtevät bussit. Pari ensimmäistä huristeli ohi täysinä, eivätkä ottaneet kyytiin ketään - ei edes niitä, jotka eivät matkanneet rattaiden kanssa. Aloin jo kaivella puhelinta soittaakseni taksin, kunnes juuri viime hetkillä paikalle osui bussi, jonka kyytiin mahduimme rattaiden ja matkalaukun kanssa.
Lopulta ehdimme sellaiseen lentokenttäjunaan, joka oli perillä 14:50. Bag-drop sulkeutui 15:10 ja boarding oli 15:20. Puoli tuntia kuulostanee tiukalta aikataululta varsinkin kun ottaa huomioon lapsi-astelman. Aikaa oli kuitenkin niin paljon, että ehdimme jopa käydä shoppailemassa lentomatkan viihdykkeet kentän Muumi-kaupassa. Isla ehti jopa esitellä ostoksiaan ennen koneeseen nousua lentokenttävirkailijalle. Meillähän oli vallan luppoaikaa!
Lentokentällä kaikki sujui todella helposti. Meidät ohjattiin heti lähtöselvitystiskille, joka oli tarkoitettu muun muassa lapsiperheille. Tuo jono ei olisi kannattanut, sillä vaikka meitä ennen jonossa oli vain kaksi seuruetta, kulki tavisten jono nopeammin. Tämä oli tosin huonoa tuuria. Jonotimme kahdelle tiskille, ja niillä molemmilla asioi meitä ennen seurueet, joilla oli niin suuria ongelmia, että he eivät lopulta päässeet edes lennolle. Tällaiseen selvittelyyn kuluu sanomattakin valtavasti aikaa.
Turvatarkastuksessa minulta kysyttiin saman tien, tarvitsenko apua. Rauhallisen lapsen kanssa en tarvinnut. Sain helposti purettua nesteet ja läppärin repusta ja sujautettua laatikot hihnalle. Turvatarkastuksen jälkeen taas nakkasin Islan istumaan syöttötuoliin, ja sain itse pakattua tavarat kaikessa rauhassa.
Matkarattaat pakkasin tällä erää ruumaan, vaikka meiltä löytyisikin sellaiset, jotka mahtuvat käsimatkatavaraksi. En usko, että käteni, aika ja hermoni olisivat riittäneet siihen, että olisin pakannut ja purkanut näitä käteviä käsimatkatavararattaita yksin sekä turvatarkastuksessa että lentokoneeseen mentäessä ja sieltä tultaessa. Ja millä käsillä olisin kantanut sekä lapsen, repun että pakatut matkarattaat koneeseen?
Helsinki-Vantaalla on tarjolla rattaita, joita voi käyttää turvatarkastuksen jälkeen, mutta ruuhkaisena perjantai-iltana niitä ei ollut jäljellä. Varsinkin kun myös ei lapsien kanssa matkustavat turistit olivat napanneet niitä reppujensa kantamiseen. Tämä ei varsinaisesti meitä haitannut, sillä ei meillä ihan niin paljon sitä luppoaikaa ollut, että olisimme ehtineet hengailla kentällä. Sen noroviruksen vuoksi en olisi nimittäin antanut Islan koskea lentokentälläkään mihinkään.
Wc-tiloja emme tällä erää käyttäneet (meidän aikataulu ei olisi ihan niin paljon joustanut), mutta Helsinki-Vantaan hoitohuoneet ovat aivan loistavat. Niissä on hyvät hoitopöydät, isot pesualtaat ja pöntöt isoille ja pienille. Olen myös kuullut kätevästä imetyshuoneesta, jota en kuitenkaan koskaan ole itse tarvinnut. Jos jollain on siitä kokemusta, saa kommentoida kommenttikentässä.
45 minuutin lentomatka kului evästäessä, yhdessä hujauksessa. Emme ehtineet ottaa edes esille Muumi-kaupasta ostamiamme viihdykkeitä. Tällä kokemuksella voisin uskaltautua hieman pidemmällekin lennolle näin pienen lapsen kanssa kahdestaan. Mannerten välisten lentojen osalta jatkan kuitenkin niiden vanhempien ihastelua, jotka jaksavat pitkän lennon pienen, jatkuvasti viihdytettävän lapsen kanssa omin avuin. Ihan siihen asti minusta ei olisi, vaikka lentokenttäsäätö olikin todella helppoa.
Kunnes.
Aloitetaanpa aivan alusta, eli viime vuoden talvilomakaudesta, jolloin matkustimme Islan kanssa kahdestaan junalla Jyväskylään vanhempieni luo. Poimimme talvilomajunasta vatsataudin ja oksensimme koko seuraavan viikon. Viime syksyn päiväkodin aloituksen jälkeen on kenties laskettavissa yhden käden sormilla ne päivät, kun olemme koko perhe olleet yhtä aikaa terveinä. Tammikuun Jyväskylän reissu peruuntui, koska Isla oli kovassa kuumeessa. Viikko ennen viime viikon Jyväskylän reissua aloin kauhulla lukea uutisointeja Suomeen rantautuneesta uudesta noro-viruskannasta, jolta kukaan ei olisi turvassa. Matkustaisimmeko kolme ja puoli tuntia junassa nuoleskellen junan leikkipaikkaa kymmenien muiden lasten kanssa? Emme todellakaan.
Aina muistutan itseäni, ettei koskaan kannata sanoa ei koskaan. Niin siinä nimittäin kävi, että viikko sitten matkasimme Islan kanssa kahdestaan Jyväskylään. Lentäen.
Vaikka matkan epäekologisuus harmittikin, olin siitä innoissani. Enhän koskaan aikaisemmin ole matkustanut lentokoneella lapsen kanssa kaksistaan. Tällainen lyhyt matka olisi hauska testi siitä, miten selviäisin yksin lapsen kanssa lentokentällä.
Lentokentälle hyvissä ajoin
Lentokentällehän kannattaisi lähteä hyvissä ajoin. Niin me teimmekin. Se ei silti meinannut riittää. En muistanutkaan, miten täysiä ovat Lauttasaaresta Helsingin keskustaan lähtevät bussit. Pari ensimmäistä huristeli ohi täysinä, eivätkä ottaneet kyytiin ketään - ei edes niitä, jotka eivät matkanneet rattaiden kanssa. Aloin jo kaivella puhelinta soittaakseni taksin, kunnes juuri viime hetkillä paikalle osui bussi, jonka kyytiin mahduimme rattaiden ja matkalaukun kanssa.
Lopulta ehdimme sellaiseen lentokenttäjunaan, joka oli perillä 14:50. Bag-drop sulkeutui 15:10 ja boarding oli 15:20. Puoli tuntia kuulostanee tiukalta aikataululta varsinkin kun ottaa huomioon lapsi-astelman. Aikaa oli kuitenkin niin paljon, että ehdimme jopa käydä shoppailemassa lentomatkan viihdykkeet kentän Muumi-kaupassa. Isla ehti jopa esitellä ostoksiaan ennen koneeseen nousua lentokenttävirkailijalle. Meillähän oli vallan luppoaikaa!
Lentokenttä ajatellut käytännön puolestasi
Lentokentällä kaikki sujui todella helposti. Meidät ohjattiin heti lähtöselvitystiskille, joka oli tarkoitettu muun muassa lapsiperheille. Tuo jono ei olisi kannattanut, sillä vaikka meitä ennen jonossa oli vain kaksi seuruetta, kulki tavisten jono nopeammin. Tämä oli tosin huonoa tuuria. Jonotimme kahdelle tiskille, ja niillä molemmilla asioi meitä ennen seurueet, joilla oli niin suuria ongelmia, että he eivät lopulta päässeet edes lennolle. Tällaiseen selvittelyyn kuluu sanomattakin valtavasti aikaa.
Turvatarkastuksessa minulta kysyttiin saman tien, tarvitsenko apua. Rauhallisen lapsen kanssa en tarvinnut. Sain helposti purettua nesteet ja läppärin repusta ja sujautettua laatikot hihnalle. Turvatarkastuksen jälkeen taas nakkasin Islan istumaan syöttötuoliin, ja sain itse pakattua tavarat kaikessa rauhassa.
Matkarattaat pakkasin tällä erää ruumaan, vaikka meiltä löytyisikin sellaiset, jotka mahtuvat käsimatkatavaraksi. En usko, että käteni, aika ja hermoni olisivat riittäneet siihen, että olisin pakannut ja purkanut näitä käteviä käsimatkatavararattaita yksin sekä turvatarkastuksessa että lentokoneeseen mentäessä ja sieltä tultaessa. Ja millä käsillä olisin kantanut sekä lapsen, repun että pakatut matkarattaat koneeseen?
Helsinki-Vantaalla on tarjolla rattaita, joita voi käyttää turvatarkastuksen jälkeen, mutta ruuhkaisena perjantai-iltana niitä ei ollut jäljellä. Varsinkin kun myös ei lapsien kanssa matkustavat turistit olivat napanneet niitä reppujensa kantamiseen. Tämä ei varsinaisesti meitä haitannut, sillä ei meillä ihan niin paljon sitä luppoaikaa ollut, että olisimme ehtineet hengailla kentällä. Sen noroviruksen vuoksi en olisi nimittäin antanut Islan koskea lentokentälläkään mihinkään.
Wc-tiloja emme tällä erää käyttäneet (meidän aikataulu ei olisi ihan niin paljon joustanut), mutta Helsinki-Vantaan hoitohuoneet ovat aivan loistavat. Niissä on hyvät hoitopöydät, isot pesualtaat ja pöntöt isoille ja pienille. Olen myös kuullut kätevästä imetyshuoneesta, jota en kuitenkaan koskaan ole itse tarvinnut. Jos jollain on siitä kokemusta, saa kommentoida kommenttikentässä.
Lyhyt lentomatka hujauksessa
45 minuutin lentomatka kului evästäessä, yhdessä hujauksessa. Emme ehtineet ottaa edes esille Muumi-kaupasta ostamiamme viihdykkeitä. Tällä kokemuksella voisin uskaltautua hieman pidemmällekin lennolle näin pienen lapsen kanssa kahdestaan. Mannerten välisten lentojen osalta jatkan kuitenkin niiden vanhempien ihastelua, jotka jaksavat pitkän lennon pienen, jatkuvasti viihdytettävän lapsen kanssa omin avuin. Ihan siihen asti minusta ei olisi, vaikka lentokenttäsäätö olikin todella helppoa.
Oletko sinä lentänyt yksin pienen lapsen kanssa?
Pysy matkassa mukana: