Arki. Sieltä sinä tulet, halusin tai en. Työarki, jota olen viimeksi elänyt lähes kaksi vuotta sitten. Tällaisessa muodossaan en koskaan.
Mieheni ilmottautui valokuvauskurssille, minä lempeään flow-joogaan. Uusien kurssien aloittaminen on niin syksyä! Molemmat haaveilemme supertehoisista Vetosalin crossfit-treeneistä ja lihakset lamauttavista kahvakuulatunneista. Viimeiset pari viikkoa olemme suunnitelleet, kuka tekee mitä ja milloin. Onko iltoja, jolloin voimme molemmat käydä treeneissä, vaihtaa lapsen lennosta, jotta joka ilta ei olisi täyteen suunniteltu. Jos olisin yhtä hyvä suunnittelemaan tätä tulevaa ja tuntematonta, kuin olen matkojen suunnittelussa, kaikki olisi aika helppoa. Onneksi se perus järjestelmällisyys toimii myös tässä. Toimivuus nähdään tulevina viikkoina. Onneksi on salien kymppikortit, niin rahat eivät mene hukkaan, vaikka paketti ajoittain hajoaisikin.
Mitä pidemmälle tätä kirjoitan, sitä enemmän tunteita tulee esille. Pitäisikö tässä pelätä, jännittää, hihkua innosta? Vai onko päällimmäisenä haikeuden tunne juuri päättyneestä vauva-arjesta ja hoitovapaasta, joka minusta oikeasti on tuntunut lomalta kaikesta rankkuudestaan huolimatta. Tällaista elämänvaihetta en tule enää koskaan kokemaan uudelleen.
Sentään se on täysin varmaa, että minulla ei ole sitä pitkää listaa asioista, mitä en ole ehtinyt tehdä hoitovapaani aikana. (Paitsi se pirun valokuvakirja 6-12-kuisesta Islasta). Ennen omaa äitiyslomaani kuulin niin monta tarinaa hukkaan valuneista äitiyslomista, joidenka päätteeksi äidit listaavat asioita, joita he olisivat halunneet tehdä, mutteivät kakkavaippoja vaihtaessaan ehtineetkään. Paras päätös äitiyslomaa aloittaessani taisikin olla jättää tämän-ainakin-teen-nyt-kun-on-aikaa -lista tekemättä.
Olemme nimittäin ehtineet makoilla hitaita aamuja sängyllä laulaen tiri-tiri-teijaat ja ihahaat yhä uudelleen ja uudelleen. Olemme lukeneet kirjoja niin, että muistan niistä ulkoa ainakin kymmenen (helpottaa kummasti kirjan lukemista, kun ei tarvitse nähdä sivuja pienten kuvia osoittavien käsien lomasta). Olen kiertänyt Lauttasaarta ristiin rastiin vaunuja työntäen, päällä välillä shortsit, välillä täysi sadevarustus. Olemme tutustuneet muihin vauvoihin ja äiteihin puistojen vauva-aamuissa, hiekkalaatikolla, muskarissa. Emmekä ole vain asiaan kuuluvasti ottaneet rennosti. Olemme nimittäin myös remontoineet uuden kodin ja muuttaneet. Olemme vierailleet yli kymmenessä eri maassa viettäen yli 11 viikkoa reissun päällä ulkomailla ja muutaman viikon kotimaata koluten. Olen laihduttanut jokaisen raskauskilon ja ehtinyt saada ne lomakilojen muodossa vielä takaisinkin (aika hyvä suoritus, ettenkö sanoisi). Olen ensimmäistä kertaa ehtinyt panostaa myös blogiin, ja saanut lukijamäärätkin todella hyvään kasvuun.
Ja kyllä, olen vaihtanut satoja kakkavaippoja, nukkunut vain kourallisen öistä täysin kokonaan, täyttänyt ja tyhjentänyt astianpesukonetta, opetellut tahranpoistotaitoja, nukuttanut, tyynnyttänyt itkevää lasta, kokannut, syöttänyt, imettänyt, kokannut, syöttänyt, imettänyt - aika ajoin kyllästymiseen asti. Silti tämä lähes kahden vuoden jakso on ollut ihan mieletön, enkä ole yhtään varma, olisinko halunnut sen loppuvan. Jatkossa näen lastani noin yhdeksän tuntia päivässä aiempaa vähemmän, ja äkkilähtömatkojen varaamisesta on enää turha haaveilla.
Mutta ei auta. Niin vain kävi, että huomenna kello soittaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan töihinlähdön merkiksi. Jokohan huomenna uskaltaisin kysyä pomolta, koska voin pitää seuraavan loman? ;)
Mieheni ilmottautui valokuvauskurssille, minä lempeään flow-joogaan. Uusien kurssien aloittaminen on niin syksyä! Molemmat haaveilemme supertehoisista Vetosalin crossfit-treeneistä ja lihakset lamauttavista kahvakuulatunneista. Viimeiset pari viikkoa olemme suunnitelleet, kuka tekee mitä ja milloin. Onko iltoja, jolloin voimme molemmat käydä treeneissä, vaihtaa lapsen lennosta, jotta joka ilta ei olisi täyteen suunniteltu. Jos olisin yhtä hyvä suunnittelemaan tätä tulevaa ja tuntematonta, kuin olen matkojen suunnittelussa, kaikki olisi aika helppoa. Onneksi se perus järjestelmällisyys toimii myös tässä. Toimivuus nähdään tulevina viikkoina. Onneksi on salien kymppikortit, niin rahat eivät mene hukkaan, vaikka paketti ajoittain hajoaisikin.
 |
| Selfieaika Islan, 2,5 kk, ensimmäisellä etelänlomalla Italiassa. |
Mitä pidemmälle tätä kirjoitan, sitä enemmän tunteita tulee esille. Pitäisikö tässä pelätä, jännittää, hihkua innosta? Vai onko päällimmäisenä haikeuden tunne juuri päättyneestä vauva-arjesta ja hoitovapaasta, joka minusta oikeasti on tuntunut lomalta kaikesta rankkuudestaan huolimatta. Tällaista elämänvaihetta en tule enää koskaan kokemaan uudelleen.
Sentään se on täysin varmaa, että minulla ei ole sitä pitkää listaa asioista, mitä en ole ehtinyt tehdä hoitovapaani aikana. (Paitsi se pirun valokuvakirja 6-12-kuisesta Islasta). Ennen omaa äitiyslomaani kuulin niin monta tarinaa hukkaan valuneista äitiyslomista, joidenka päätteeksi äidit listaavat asioita, joita he olisivat halunneet tehdä, mutteivät kakkavaippoja vaihtaessaan ehtineetkään. Paras päätös äitiyslomaa aloittaessani taisikin olla jättää tämän-ainakin-teen-nyt-kun-on-aikaa -lista tekemättä.
 |
| Islan kuudes maa, Espanja, 8 kk iässä. |
Olemme nimittäin ehtineet makoilla hitaita aamuja sängyllä laulaen tiri-tiri-teijaat ja ihahaat yhä uudelleen ja uudelleen. Olemme lukeneet kirjoja niin, että muistan niistä ulkoa ainakin kymmenen (helpottaa kummasti kirjan lukemista, kun ei tarvitse nähdä sivuja pienten kuvia osoittavien käsien lomasta). Olen kiertänyt Lauttasaarta ristiin rastiin vaunuja työntäen, päällä välillä shortsit, välillä täysi sadevarustus. Olemme tutustuneet muihin vauvoihin ja äiteihin puistojen vauva-aamuissa, hiekkalaatikolla, muskarissa. Emmekä ole vain asiaan kuuluvasti ottaneet rennosti. Olemme nimittäin myös remontoineet uuden kodin ja muuttaneet. Olemme vierailleet yli kymmenessä eri maassa viettäen yli 11 viikkoa reissun päällä ulkomailla ja muutaman viikon kotimaata koluten. Olen laihduttanut jokaisen raskauskilon ja ehtinyt saada ne lomakilojen muodossa vielä takaisinkin (aika hyvä suoritus, ettenkö sanoisi). Olen ensimmäistä kertaa ehtinyt panostaa myös blogiin, ja saanut lukijamäärätkin todella hyvään kasvuun.
 |
| 11-kuisena Thaimaassa. |
Ja kyllä, olen vaihtanut satoja kakkavaippoja, nukkunut vain kourallisen öistä täysin kokonaan, täyttänyt ja tyhjentänyt astianpesukonetta, opetellut tahranpoistotaitoja, nukuttanut, tyynnyttänyt itkevää lasta, kokannut, syöttänyt, imettänyt, kokannut, syöttänyt, imettänyt - aika ajoin kyllästymiseen asti. Silti tämä lähes kahden vuoden jakso on ollut ihan mieletön, enkä ole yhtään varma, olisinko halunnut sen loppuvan. Jatkossa näen lastani noin yhdeksän tuntia päivässä aiempaa vähemmän, ja äkkilähtömatkojen varaamisesta on enää turha haaveilla.
 |
| Isla 1v 2kk Norjan Thorhopissa. |
Mutta ei auta. Niin vain kävi, että huomenna kello soittaa ensimmäistä kertaa pitkään aikaan töihinlähdön merkiksi. Jokohan huomenna uskaltaisin kysyä pomolta, koska voin pitää seuraavan loman? ;)
Pysy mukana matkassa:
Tsemppiä! :D Siitä alkaa sitten uudenlainen jakso elämässä. Ehdit kyllä tehdä ja matkustaa äitiysloman aikana ihan valtavasti. Varmasti mahtavaa aikaa elämässä. :)
VastaaPoistaKiitos! Ehdimme matkustaa kyllä hyvin varsinkin Euroopassa, minne ei niin herkästi tule lähdettyä silloin, kun on vain ne viisi viikkoa vuodessa käytettävissä lomaa. On ollut kyllä ihanaa, ja kyllä tämä uusi jaksokin tuntuu tervetulleelta :)
PoistaKuulostaa tutulta! Minulla tosin on vielä vajaa vuosi armonaikaa ennen töihinpaluuta, muttei mekään paljon pystytä reissaamaan, kun esikoinen on kiinni peruskoulun rytmissä. Ja arki kolmen kanssa on niin vauhdikasta, että ehdottomasti käy työstä. Yritän kuitenkin nyt nauttia siitä, että näen lapsia paljon, sillä työelämässä ollessaan sitä on pois lasten näköpiiristä suurimman osan päivästä. Tämän tiedän jo kokemuksesta. Töissä olemisessa on kuitenkin omat hyvätkin puolensa: saa syödä rauhassa ja saa käydä yksin vessassa. Kyllä siitäkin oppii nauttimaan.
VastaaPoistaHuh. Voin niin kuvitella, että arki kolmen lapsen kanssa käy täydestä työstä. Välillä vain yksi ainoa 1-vuotias osaa jo aika hyvin työllistää :)
PoistaOsasin kyllä jo nauttia ensimmäisen työpäivän lounastauosta ja aikuisten seurasta :) Nauti sinä nyt vielä hoitovapaasta. Ehdit kyllä sitten työpäivien tuomista iloista nauttia myöhemmin :)