Lainasimme vanhempieni asuntoautoa Suomen roadtripille. Ennen lähtöä kävimme asuntoautoa ja sen toimintoja läpi. Miten mikäkin toimii ja missä kaikessa voi mokata. Vettä ei kannata laittaa bensatankkiin, eikä bensaa vesitankkiin. Kaapit täytyy muistaa sulkea ajon ajaksi, eikä pöydillekään kannata matkaa jatkaessa jättää mitään. Mitä näitä nyt on. Peruskauraa.
Matkustamon ovessa on lisäksi sellainen huomio, että kahvasta avatessa lukko ei välttämättä aukene, vaikka sen kuuluisikin aueta. Lukko vain on hieman jäykkä. Ei siis kannata läimäyttää ovea kiinni, jos avaimet on asuntoautossa sisällä, hah hah. No hah hah vaan. Eipä naurattanut siinä vaiheessa enää, kun palasin asuntoautolle toteamaan, että ovi on kiinni. Lukossa. Ja ne avaimet sisällä.
Etuovet? Lukossa. Ikkunat? Kiinni. Mutta hei, takaluukustahan pääsee pienenä ihmisenä ahtautumaan sisälle, jos vain tavaratilan luukkut ovat auki. Eivätpä olleet. Että osasikin mieheni olla juuri tällä kertaa huolellinen niidenkin kanssa. P***ka.
Sitten niitä positiivisia puolia hakemaan. Olimme anopin ja appiukon pihassa. Emme Kaldoaivin erämaan P-paikalla. Meillä olisi sisätila, jonne mennä. Kai nyt joku lukkoseppä osaa asuntoautoon murtautua. Osaahan?
Lähdimme heti lähimmälle lukkosepälle. Tyly vastaus. Näin juhannusaaton aattona heillä on niin kiire, että eivät ehdi tulla. Kysykääpä muualta.
P***ka.
Sitten tulikin paniikki. Meillä on koko omaisuus asuntoautossa. Vaatteet, kosmetiikat, lompakot, kaikki. Isla-raukka joutui lähtemään lukkoseppäkierrokselle ilman kenkiä. Jos saamme ovet auki vasta juhannuksen jälkeen, niin miten ihmeessä Isla edes ulkoilee? Ja pitääkö sitä olla koko juhannus samoissa vaatteissa (alusvaatteet mukaanlukien)? Yök. Ja Yyterin surfkeskuksella vietetystä juhannuksesta asuntoautoillen tulisi vain haave.
Vielä olisi kaksi porilaista lukkoseppää käytävänä. Toinen lukkosepistä onneksemme lupasi, että tulisivat kolmen hujakoilla. Päivä sujui odottaen. Saimme anopilta rahaa ruokaostoksiin, ja Islalle matkasängystä päiväunipaikan. Päiväuniaika meni sohvalla ulos tuijotellen. Ei ollut läppäriä, ei kirjaa. Kännykkä oli, muttei laturia. Miten sitä onkaan tottunut siihen, että kaikki aika täytyisi hyödyntää? Miten vaikeaa onkaan olla tekemättä mitään.
Hieman ennen neljää lukkoseppä kaartoi pihaan. Ajattelin, että hän napsauttaa ovet auki, ja juhannussuunnitelmamme voivat jatkua entisellään. Mutta eipä se mennytkään niin. Vanhempieni asuntoauto on ihan liian uusi ja murtovarma siihen, että avaimia voisi noin vain jättää sisälle. Ovenkahvoissa varmistukset, ettei sinne millään tikulla lähdetä sohimaan ja aukomaan ovia. Ikkunoissa varmistuspainikkeet, ettei niitäkään noin vain käännellä ulkoa käsin. Lukkoseppä kokeili aikansa ovia ja ikkunoita todeten, ettei niistä pääsisi rikkomatta sisälle. Huoh.
Tässäkö tämä nyt sitten oli? Juhannus menisi anoppilassa ilman omaisuutta. No, sisäänhän asuntoautoon olisi päästävä. Ei sitä voisi ikuisuuksiin saakka anoppilaan jättää.
Seuraava pohdinta olikin, että mikä osa asuntoautosta olisi kaikkein edullisin rikkoa. Takaluukun lukko joutui tämän episodin uhriksi. Sentään toinen takaluukun lukoista oli jäänyt auki, eikä sitäkin tarvinnut hajottaa. Auto oli siis edelleen käyttökuntoinen jopa ennen korjaamokäyntiä, vaikka pienen kolauksen saikin. Korjauksen ehtisi tehdä juhannuksen jälkeen.
Mikä helpotus olikaan, kun ahtauduin tavaravaraston pienestä aukosta matkustamoon sisälle ja sain avaimet käteeni. Niitä en enää päästänyt näkyvistä.
Matkustamon ovessa on lisäksi sellainen huomio, että kahvasta avatessa lukko ei välttämättä aukene, vaikka sen kuuluisikin aueta. Lukko vain on hieman jäykkä. Ei siis kannata läimäyttää ovea kiinni, jos avaimet on asuntoautossa sisällä, hah hah. No hah hah vaan. Eipä naurattanut siinä vaiheessa enää, kun palasin asuntoautolle toteamaan, että ovi on kiinni. Lukossa. Ja ne avaimet sisällä.
Etuovet? Lukossa. Ikkunat? Kiinni. Mutta hei, takaluukustahan pääsee pienenä ihmisenä ahtautumaan sisälle, jos vain tavaratilan luukkut ovat auki. Eivätpä olleet. Että osasikin mieheni olla juuri tällä kertaa huolellinen niidenkin kanssa. P***ka.
Sitten niitä positiivisia puolia hakemaan. Olimme anopin ja appiukon pihassa. Emme Kaldoaivin erämaan P-paikalla. Meillä olisi sisätila, jonne mennä. Kai nyt joku lukkoseppä osaa asuntoautoon murtautua. Osaahan?
 |
| Täällä Kaldoaivin erämaassa en olisi halunnut olla lukittuna ulos autosta. |
Lähdimme heti lähimmälle lukkosepälle. Tyly vastaus. Näin juhannusaaton aattona heillä on niin kiire, että eivät ehdi tulla. Kysykääpä muualta.
P***ka.
Sitten tulikin paniikki. Meillä on koko omaisuus asuntoautossa. Vaatteet, kosmetiikat, lompakot, kaikki. Isla-raukka joutui lähtemään lukkoseppäkierrokselle ilman kenkiä. Jos saamme ovet auki vasta juhannuksen jälkeen, niin miten ihmeessä Isla edes ulkoilee? Ja pitääkö sitä olla koko juhannus samoissa vaatteissa (alusvaatteet mukaanlukien)? Yök. Ja Yyterin surfkeskuksella vietetystä juhannuksesta asuntoautoillen tulisi vain haave.
Vielä olisi kaksi porilaista lukkoseppää käytävänä. Toinen lukkosepistä onneksemme lupasi, että tulisivat kolmen hujakoilla. Päivä sujui odottaen. Saimme anopilta rahaa ruokaostoksiin, ja Islalle matkasängystä päiväunipaikan. Päiväuniaika meni sohvalla ulos tuijotellen. Ei ollut läppäriä, ei kirjaa. Kännykkä oli, muttei laturia. Miten sitä onkaan tottunut siihen, että kaikki aika täytyisi hyödyntää? Miten vaikeaa onkaan olla tekemättä mitään.
Hieman ennen neljää lukkoseppä kaartoi pihaan. Ajattelin, että hän napsauttaa ovet auki, ja juhannussuunnitelmamme voivat jatkua entisellään. Mutta eipä se mennytkään niin. Vanhempieni asuntoauto on ihan liian uusi ja murtovarma siihen, että avaimia voisi noin vain jättää sisälle. Ovenkahvoissa varmistukset, ettei sinne millään tikulla lähdetä sohimaan ja aukomaan ovia. Ikkunoissa varmistuspainikkeet, ettei niitäkään noin vain käännellä ulkoa käsin. Lukkoseppä kokeili aikansa ovia ja ikkunoita todeten, ettei niistä pääsisi rikkomatta sisälle. Huoh.
Tässäkö tämä nyt sitten oli? Juhannus menisi anoppilassa ilman omaisuutta. No, sisäänhän asuntoautoon olisi päästävä. Ei sitä voisi ikuisuuksiin saakka anoppilaan jättää.
Seuraava pohdinta olikin, että mikä osa asuntoautosta olisi kaikkein edullisin rikkoa. Takaluukun lukko joutui tämän episodin uhriksi. Sentään toinen takaluukun lukoista oli jäänyt auki, eikä sitäkin tarvinnut hajottaa. Auto oli siis edelleen käyttökuntoinen jopa ennen korjaamokäyntiä, vaikka pienen kolauksen saikin. Korjauksen ehtisi tehdä juhannuksen jälkeen.
Mikä helpotus olikaan, kun ahtauduin tavaravaraston pienestä aukosta matkustamoon sisälle ja sain avaimet käteeni. Niitä en enää päästänyt näkyvistä.
 |
| Pääsimme kuin pääsimmekin Yyterin juhannusrientoihin. |
Pysy matkassa mukana:
Bump key, jos vaan aihio löytyy lukkosepältä.
VastaaPoistaTäytyykin muistaa seuraavalla kerralla. Tuossa hetkessä lukkoseppä ei oikein muuta voinut, kuin rikkoa lukon. Päivä oli kuitenkin juhannusaaton aatto, ja sekin päivä alkoi jo käydä illan puolelle.
PoistaKun kerran mainitsit tästä postauksesta niin pakkohan tämä oli käydä lukemassa... Onneksi olitte Anopilla kun tuo tapahtui ja pääsitte kuitenkin juhannuksen viettoon! Varmasti loppumatkan avaimet oli mukana ja kannattaa ehkä korjauttaa se ovi...
VastaaPoistaTodellakin onneksi olimme anoppilassa. Muualla olisi ollut kyllä suurempi hätä. Loppu hyvin, kaikki hyvin. Lukon korjauttaminen kävi onneksi helposti.
PoistaHyvä juttu että pääsitte kuitenkin autoon! Se onkin ikävää jos avaimet on sisällä ja ovet lukossa. Ei ainakaan tarvinnut tiepalvelua soittaa. Onneksi siis pääsi luukusta sisälle! Minullakin monesti on ollut lähellä samanlainen tilanne.
VastaaPoistaVoi ei, tuo on kauhea tilanne, kun huomaa auton ovien olevan lukossa ja avainten sisällä. Onpa haastavia nämä nykyajan lukot, kun lukkoseppäkään ei onnistu rikkomatta avaamaan, mutta onneksi asia järjestyi. Meidän täytyi kerran pyytää mieheni äiti 150 kilometrin päästä tuomaan vara-avaimet, kun auton keskuslukitus meni itsestään kiinni, kun avaimet olivat auton sisällä.
VastaaPoista