Todellisuus junamatkasta vauvan kanssa

No niin, kotona ollaan. Matkattiin junalla Jyväskylään ja takaisin. Kaksin minä ja neliviikkoinen vauvamme.

Todellisuushan on se, että neliviikkoiselle kaikki on uutta. Ihan kaikki. Ja ilmeisesti myös pelottavaa. Menomatkamme alkoi kotona hirmuisella huudolla, kun vaavimme heräsi yöunilta siihen, kun häntä valmisteltiin lähtöön. Lähinnä vaipanvaihtoon ja pukemiseen. Huuto loppui rautatieasemalla, kun hän pääsi jatkamaan uniaan vaunuihin. En edes ehtinyt huokaista helpotuksesta, kun heti junaan päästyämme huutoitku jatkui. Olihan vastassa ihan uudet hajut ja äänet. Se siitä rauhallisesta matkasta.

Mutta ei se mitään, vauvat itkevät. Itkevät kun ovat väsyneitä eivätkä malta nukahtaa. Itkevät kun ovat uudessa paikassa. Itkevät kun ovat nälkäisiä. Itkevät kun syövät liikaa ja puklaavat. Itkevät kun ovat entistä väsyneempiä, kun eivät ole malttaneet nukahtaa. Itkevät Helsingistä Tampereelle saakka. Voin kertoa, että Helsinki-Tampere väli ei ole koskaan aiemmin kulunut niin nopeaan (jotain positiivista tässäkin:). Koko matkan olin valmiustilassa hyssyttelemään ja heijaamaan. Onneksi perhevaunusta penkkinsä ostavat matkustajat ovat tietoisia siitä, että perheitä ja lapsiahan juuri siinä vaunussa on. Ja meidän vaunussa oli lähinnä symppismummuja. Mummut jäivät kyydistä Tampereella, ja me matkasimme vauvan kanssa kaksin vaunussamme Jyväskylään asti. Vauvakin ymmärsi, ettei kannata enää itkeä, kun ei kukaan ulkopuolinen kuitenkaan kuule.

Puoli tuntia ennen perillepääsyä vauva nukahti niin sikeään uneen, ettei herännyt pukemiseen, ei autoon nostamiseen, ei autosta mummolan sohvalle kantamiseen. Nukkui kaksi tuntia vielä sen jälkeenkin. Niin pitkään, että äitikin ehti nukkua reilun tunnin päikkärit. Ja niin olimme pirteinä mummolavierailuun :)

Hyvin suoriuduttu menomatkasta siis!

Entä paluumatka?

Takaisin päin matka sujui vauvan puolesta paljon helpommin. Ensimmäinen puoli tuntia meni huutaessa, mutta sitten hän nukkuikin kotiin saakka. Muuten tuntui, että matkaamme sattui ihan kaikki muu mahdollinen, mikä junassa vauvan kanssa matkustaessa voi sattua:

1. Junaan saapui vaunujen kanssa se äiti, joka kuvitteli olevansa se muita parempi matkustaja, jolla on oikeus määrätä muiden vaunut pois tieltään. Hänen kun kuuluu saada omat vaununsa lähimmäksi istumapaikkoja - tietenkin, miten muutenkaan. Kyllähän muut voivat laittaa vaununsa invapaikalle. Eihän invapaikkoja koskaan ennenkään kukaan ole käytäänyt, joten tuskin nytkään kukaan pyörätuolilla paikalle tulee. No. Ei tullut tällä kertaa, mutta väittäisin, että myös Suomessa on ihan normaalia matkustaa junalla pyörätuolin kanssa.
   
2. Lastenvaunuja ja rattaita tuli kuin tulikin junaan enemmän kuin mitä sekä lastenvaunu- että pyörätuolipaikoille yhteensä mahtui. Ja niin kuin ajattelinkin, joutuivat ne viimeiset matkaajat jättämään vaununsa pitkin käytäviä. Vielä yhdet lisää, ja sitten en olisi keksinyt minne he olisivat omansa saaneet. Ei onneksi tullut.
   
3. Olin varannut käytäväpaikan, kun kuvittelin siitä olevan helppo lähteä hyssyttelemään vauvaa. Väärä valinta. Meidän vauvan sai rauhoittumaan ja nukahtamaan vain ja ainoastaan rinnalle (kun on kyseessä noin hurja paikka kuin juna). Imettäminen ikkunapaikan suojassa on huomattavasti mukavampaa - myös ihan jo nälän yllättäessä. Jos joku sattuu tulemaan viereen ja haluat ikkunapaikalta pois, niin kyllä vieressä istuva siirtyy.
   
4. Käytäväpaikkani viereiselle ikkunapaikalle oli tietenkin myyty lippu. Rouvalle, joka ei uskaltanut istua muille istumapaikoille puolityhjässä junanvaunussa, "jos vaikka joku tuleekin siihen". Eikä käytäväpaikka tietenkään kelvannut, vaikka sylissäni oli nukkuva vauva (tiedetään, itsepähän valitsin paikkani). Kaiken kukkuraksi rouvalla oli muhkeat eväät mukana, mutta ei pöytätapoja ääntelyn suhteen. Onneksi rouvan matka kesti vain pienen osan matkaa, ja vielä suuremmaksi onnekseni vauva ei herännyt rouvashenkilöä väistellessämme.
   
5. Itku tarttuu. Onneksi ei vielä meidän vauvaamme, mutta pahoittelut naapuripenkin vauvan äidille. Ensimmäisen puolen tunnin aikana meidän vauva sai kuin saikin itkunsa tartutettua naapurivauvaan - aika piiiitkäksi aikaa. Hups :)

Näiden kokemusten jälkeen on jo paljon helpompi lähteä uudelleen junaan. Ei se niin pelottavaa olekaan!