Olimme ystävieni kanssa viettämässä 4-kymppisjuhlavuotemme huipennusta ruskamatkalla Rukalla syyskuun lopulla. Tarkoituksenamme oli nauttia ennen kaikkea toistemme seurasta, mutta samalla tietysti Rukan kauniista luonnosta, ruskasta. Aktiviteetteina meillä oli lähinnä patikointi ja pyöräily. Näiden lisäksi joogasimme, saunoimme, söimme ja nautimme lasit-parit viiniä.
Menomatkalla Rovaniemeltä Rukalle pidimme kevyen taukojumpan ja kiersimme neljän kilometrin lenkin Riisitunturin kansallispuistossa. Matkan pisimmän kävelyreitin teimme ensimmäisenä kokonaisena Ruka-päivänämme ja lähdimme Karhunkierroksen lähtöpisteeltä kohti tuntureiden huippuja.
Rukatunturin huiputus
Rukatunturin huiputus oli menomatkalla jotenkin tosi helppo. Alkuinnostuksessa jalka nousi kevyesti ja tuntui, että joko me näin nopeaan päästiin ensimmäisen etapin ohi. Rukatunturin korkeus oikeastaan tuntuikin vasta paluumatkalla, kun matkaa oli jo takana viitisen tuntia. Portaiden kipuaminen ylös toi toisella huiputuskerralla hien pintaan. Toisaalta olimme jo niin lähellä loppua, että oli kova into päästä maaliin, ja myös sen takia tuli kivuttua menomatkaa reippaammin. Paluumatkalla myös näimme maisemat ympärillämme, sillä menomatkalla oli vielä niin kovin sumuista, että näimme käytännössä vain lähiruskan. Hienoa sekin toki, mutta vielä hienompaa oli nähdä kaukana siintävä järvimaisema ja naapuritunturit.
 |
| Rukatunturin huippu oli vielä aamusta täysin sumun peitossa. |
 |
| Iltapäivällä sumu oli hälvennyt ja maisema oli upea! |
Polku Rukatunturin huipulle on hyväkuntoista ja suht leveää, ehkä hieman tylsääkin siihen nähden, millaista taideteosta luonto tarjoili, kun jatkoimme Valtavaaralle ja sen yli.
Valtavaaran huiputus
Valtavaaralle ensimmäistä kertaa saavuttaessamme oli sielläkin kovin sumuista. Reitti ja polut olivat jo käyneet kiinnostavammaksi, ja kallioon hakatut portaat ja puunjuurien koristamat polut olivat kuin sisustuselementtejä, puhumattakaan ympärillä komeilevasta ruskasta ja kippuraisista puista.
Valtavaaran huipulla komeilee Valtavaaran päivätupa, mikä oli itseasiassa varsin mukava tuulisena ja sumuisena päivänä pienten eväiden syöntiin. Mekin hyödynsimme tuulensuojaa ja popsimme muutamat pähkinät, sillä vielä tässä emme halunneet lounastaa saati kääntyä takaisin, vaan jatkoimme vielä kohti Konttaista.
Kirjasimme myös nimemme Valtavaaran päivätuvan vieraskirjaan. Vierailupäivänämme oli valtava määrä nimiä, mutta ruuhkaa ei kuitenkaan ollut poluilla. Jotenkin ihanaa, miten rauhassa saimmekaan kävellä omassa rauhassamme muutamia ohituksia lukuunottamatta. Jos porukkaa oli paljon liikkeellä, niin paljon oli myös tilaa, minne ihmiset olivat levittäytyneet.
Myös Valtavaaran ympäristön kauneus selvisi meille paluumatkalla, kun sumu oli hieman hälventynyt ja ympäriltä paljastui kaunis järvimaisema. Hauskaa, että mennessä tuli keskityttyä lähiluontoon, kun taas tullessa katse pysyi kauempana.
Valtavaaran jälkeen polku kävi haastavammaksi ja kivikkoisemmaksi, ja nyt jyrkimpiin kohtiin oli laitettu köysiä avuksi tasapainotteluun ja ylös ja alas kipuamiseen. Tämä oli minusta se kaikkein kiinnostavin osuus polusta, joskin vieläkin ihmettelen, miten polkujuoksukisoihin osallistuneet (yksi meidänkin seurueestamme) ovat jaksaneet juosta tällaista maastoa, kun takana on ollut jo kymmeniä kilometrejä poluilla juoksemista. Huh, sanon minä!
Evästauko Suolammen laavulla
Kävelimme aina Suolammen laavulle saakka, missä pidimme evästauon. Yhdellä meistä oli mukana hirmu kätevä kaasuvedenkeitin, jolla saimme tuossa tuokiossa taiottua retkiruokapussilliset jokaiselle. Me pistimme ruokakojumme pystyyn liiterin taakse, sillä laavulla oli jo muuta porukkaa, ja me emme toisaalta tarvinneet nuotiota.
Suolammen laavulla meillä oli tarkoitus tehdä päätös siitä, jatkaisimmeko vielä Konttaisen huipulle vai kääntyisimmekö takaisin. Aikaa oli jo kulunut kolmisen tuntia, joten päätimme kääntyä takaisin.
Paluumatkalla Valtavaaran kohdalta käännyimme Valtavaaran huiputuksen reitille, jotta emme sahaisi täysin koko matkaa mennen tullen. Reitti takaisinpäin olikin aivan erilainen, kun se ei kulkenut enää tunturien huippujen kautta, vaan laskeutui loivasti rinnettä alas ja maisemassa olikin enemmän suota ja pitkospuita.
Matkaa 14 km ja 700 metriä nousuja ja laskuja 5,5 tunnissa
Yhteensä matkaa meillä kertyi nelisentoista kilometriä, ja nousuja ja laskuja tuli erinäisten mittareiden mukaan molempia 700 metrin verran. Aikaa meillä kului yhteensä 5,5 tuntia, josta varmaan tunnin verran käytimme pitkään lounastaukoon.
Reitti oli todella kiva. Vaihteleva niin maaston, polkujen kunnon kuin maisemankin suhteen. Välillä helppo, välillä haastava. Kaikkea juuri sopivassa suhteessa. Tämä oli ehdottomasti matkamme paras retki!
Mekin oltiin pari viikkoa sitten Rukan maisemissa ja kiivettiin yhtenä aamuna myös Valtavaaralle, ja yhtenä aamuna Konttaiselle. Aamulla kummatkin olivar oikein rauhallisia. Mukavaa seutua kaiken kaikkiaan.
VastaaPoista