Huskysafarilla Kuusamon ja Rukan lähellä

Kun päätimme lähteä Kuusamoon kylpylälomalle, oli huskysafari heti kylpylän jälkeen ehdoton osa matkasuunnitelmiamme. Olinkin super innoissani, kun säätiedote lupasi hurjan määrän lunta pohjoiseen Suomeen muutama viikko ennen matkaamme. 

Lumi tuli, mutta se myös suli ennen meidän vierailuamme Erä-Susi Huskies -huskytarhalla marraskuun alkuun mennessä. Sovimme joka tapauksessa, että menemme vierailemaan tarhalla. Onhan heillä 150 huskya, jota voi käydä ihastelemassa, sekä lauma muita eläimiä, sekä ihana pieni myymälä. Olimme myös juuri ennen matkaa ryhtyneet huskytarhan asukin, söötin Tinja-koiran rekikoirakummeiksi, emmekä missään tapauksessa halunneet jättää Tinjan rapsutuksia välistä.  

Onko huskysafareita vaikka ei ole lunta?

Iloksemme saimme kuulla, että meidän oli mahdollista päästä huskysafarille, vaikka lähestulkoon kaikki lumi olikin sulanut pois. Huskyt ovat työkoiria, ja ne tarvitsevat treeniä vuoden ympäri, oli lunta tai ei. Näin ollen ilman lunta huskyt pääsevät vetämään reen sijaan kärryä. Ihan loogista, mutta enpä tullut ajatelleeksi, kun en koirista tiedä juuri mitään. Tai tämän vierailun jälkeen tiedän ainakin jotain.

Meille valjastettiinkin kahdentoista koiran valjakko, johon kuuluivat Hilla, Esteri, Lulea, Ilmari, Ukkonen, Fani, Niki, Näätä, DJ, Obelix, Hiili ja Noki.

Voitko kuvitella, että täällä tunnetaan kaikki 150 koiraa nimeltä? Käsittämätöntä!

Jo pelkkä koirien valjastaminen oli hienoa katsottavaa. Koirilla oli niin valtava hinku päästä mukaan, että osa koitti kaikin voimin päästä livahtamaan aitauksestaan, kun saman aitauksen kaveri otettiin valjastettavaksi. Koirat asustavat siis kahden koiran aitauksissa. Ovathan he sosiaalisia eläimiä, ja näin jokaisella on leikki- ja lämmittelykaveri.

Valjastuksen aikana ulina ja ulvonta oli valtaisaa. Koirat tosiaan tiesivät tiedossa olevan jotain kivaa! Matkabloggaajakollegani kommentoikin Instagram Storyyni, että hänen mäyräkoiransa oli seonnut jo siitä metelistä, mikä tuli Instagramin välityksellä heidän kotiinsa. Voi ihanat innokkaat koirat!

Huskysafari kärryajeluna lumettomaan aikaan

Kärryajelun reitti oli noin 5 kilometriä, ja ajattelin, että tässähän kestää, kun viisi kilometriä ajellaan koirien vetämänä. Mutta ei tosiaan kestä. Koirat vetelevät sellaista vauhtia, että viisi kilometriä menee parissakymmenessä minuutissa. Näin, vaikka välillä etummaisena ollut parivaljakon toinen koirista - muistaakseni Esteri - bongasikin ensin hiiren, ja sitten yhdessä risteyksessä meinasi mennä johtajaparivaljakolta vasen ja oikea sekaisin.

Kärryn kuljettaja kertoili matkan aikana meille vaikka miten paljon kaikkea kiinnostavaa koirista ja niiden koulutuksesta. Vaikuttaa siltä, että huskien koulutus on kovinkin kärsivällistä puuhaa.

Kärryajelulle mentäessä meitä varoitettiin, että maaperä voi olla rapaista, ja rapahan roiskuu. Meitä se ei haitannut. Olin toki pukenut valkoisen Minttu-pipon päähän, mutta muuten olimme varustautuneet sadevaatteilla. Lopulta maa oli sen verran kohmeaa kylmän yön jäljiltä, että säästyimme roiskeilta, mutta tämä toki kannattaa ottaa huomioon, jos huskysafari on suunnitelmissa sulan maan aikaan.

Pelkkä huskytilavierailukin mahdollinen

Kärryajelun jälkeen meitä vielä kierrätettiin huskytarhalla, ja kuulimme vielä enemmän koirien elämästä. Osa tilan 150 koirasta on vielä pentuja, eivätkä sen takia tietenkään ole vielä rekikoirina. Osa koirista on taas jo eläkkeellä, eivätkä harrasta rekikoirailua enää ollenkaan. Loput koirat ovatkin jotain tästä väliltä, ja siinäkin skaalaa riittää. Osa koirista voi vetää monta retkeä yhden päivän aikana, kun toisen ääripään rekikoirat saattavat tehdä retken silloin tällöin. Juuri tässäkin näkee, miten yksilöllisesti koiria täällä hoidetaan, kun jokaisen työtahti tiedetään, ja sitä myös kunnioitetaan suuntaan ja toiseen.  

Kiersimme rapsuttamassa koiraa jos toista. Yksi leppoisimmista tapaamistamme koirista oli Ronski, joka nautiskeli rapsutuksistamme täysin rinnoin. Ronskin lailla muutama muukin koira oli hihnassa, eikä aitauksessa, sillä heidän kiipeilyviettinsä on niin suurta, että he pomppisivat vaikka itseään vahingoittaen koppien katoilta aitausten päälle ja sieltä alas.

Kävimme myös tervehtimässä tyttären kummikoiraa, kesällä syntynyttä Tinjaa. Tinja oli taas Ronskin vastakohta - niin täynnä energiaa, ettemme lopulta uskaltautuneet pentujen kanssa samaan aitaukseen. Hihnan päästä tuntui mukavammalta rapsutella tätä pientä söpöä hurjapäätä.

Erä-Susi Huskies -huskytarhalla on myös myymälä, missä on myynnissä oikeasti hyviä tuliaisia. Olisin voinut ostaa aika paljon enemmänkin, mutta tällä erää matkaamme tarttui kahdet sukat, postikortteja ja pehmo-husky, jota tyttäreni onkin hoitanut täydellä rakkaudella tilavierailustamme lähtien.

Tällainen pelkkä huskytilavierailu on myös mahdollista, ja se maksaa 10 euroa henkilöltä. Lapsilta muistaakseni vähän vähemmän.

Lampaat, laamat, hevoset ja kalkkunat 

Niin, ja tilallahan ei siis ole vain koiria, vaan sen lisäksi siellä asustaa pari hevosta, laamoja, lampaita ja kalkkunoita. Voi olla, että eläimiä oli muitakin, mutta näin äkkiseltään en ainakaan omista kuvistani bongaa enempää lajeja. 

Erä-Susi Huskies -huskytarhan sijainti lähellä Kuusamoa ja Rukaa

Erä-Susi Huskies -huskytarhan sijainti on muuten myös kätevä. Me hurautimme paikalle Holiday Club Kuusamon Tropiikista taksilla noin kymmenessä minuutissa. Taksikyyti maksoi muistaakseni jotain 25 euron hujakoilla. Myös Rukan suunnasta huskytila on erinomaisella sijainnilla, ja sieltä suunnasta matka taitaa olla suunnilleen sama kuin Kuusamon Tropiikista.

Maksavatko huskysafarit liikaa?

Viime aikoina on ollut hurjasti puhetta siitä, että huskysafarit maksavat liikaa. On Lapin ulkomaisten turistien lisää ja ties mitä extraa hinnassa, johon suomalaisilla ei ole varaa. Olen toisaalta samaa mieltä siitä, että huskysafarit eivät ole edullisia, mutta hintansa arvoisia ne kyllä ovat.

Tämä näkemys vahvistui entisestään, kun vierailimme Erä-Susi Huskies -huskitarhalla. 

Suomessahan valtaosa matkailualan toimijoista toimi vastuullisesti. He pitävät hyvää huolta eläimistä, jos sellaisia heidän toiminnassaan tarvitaan, he pitävät paikat ehjinä ja siisteinä, he maksavat verot ja palkat. Ja ei, Suomessa mikään näistä ei ole edullista. Miten siis huskytarhalla, jossa on 150 koiraa - työkoiraa - jotka täytyy ruokkia, pitää puhtaana (niin tarhat kuin koiratkin), joille täytyy hoitaa terveydenhuolto, mahdolliset lääkkeet, ja kaikki se rakkaus ja rapsutukset, voisi toimia ilman kulujen mukaista tulovirtaa?

Meitä oli ajeluttamassa kaksi henkilöä, kaksitoista koiraa. Itse kärryajelu kesti parisenkymmentä minuuttia, mutta eivät ne koirat itse laittaneet itseään valjaisiin, eivät ruokkineet itse itseään ennen tai jälkeen ajelun. Tämä pataljoona hoiti meitä siis tunnin verran, minkä lisäksi meitä kierrätettiin tilalla toisen tunnin. Maksoimme tästä kaikesta yhteensä satasen verran, ja ei, minusta se ei ole kaiken tämän huomioon ottaen liikaa.

Kärryajelun sulan maan aikaan sai siis 49 eurolla per henkilö, mutta huskysafari lumella maksanee enemmän. Sen hintaa en tosin nyt ole tarkistanut.

Kaikki nyt joukolla huskysafarille!

Bongasin huskytilan seinältä maailmankartan, johon oli merkattuna kaikkien tämän vuoden vierailijoiden asuinpaikka. Tämä kartta demonstroi niin hyvin sitä, miten paljon matkailuyritykset nyt kärsivät. Erä-Susi Huskies on joutunut vastaanottamaan tuhansia peruutuksia, eivätkä suomalaiset pysty tietenkään millään korvaamaan tätä suurta aukkoa. 

150 koiran avulla he pystyvät järjestämään vaikka koko lentokonelastilliselle huskysafarin, kun 40 valjakkoa pystyy lähtemään yhtä aikaa liikkeelle. Aivan uskomaton määrä, ja nyt näitä turisteja ei ole.

Toivottavasti mahdollisimman moni suomalainen matkailee talvella kotimaassa ja myös käy kokeilemassa näitä ihania elämyksiä! Voin suositella täysillä. Tämä oli minulle ensimmäinen huskysafari, mutta ei takuulla viimeinen.

Pysy matkassa mukana seuraamalla somekanaviani:

Facebook | Instagram