En ollut ajatellut tehdä juuri mitään Malediivien reissullani. Tällä maalis-huhtikuun taitteessa olleella matkallani minulla oli mukana kasa kirjoja ja tiedossa upeaa maisemaa. Se riittäisi. Olen kuitenkin yllytyshullu ja mainosten helppo uhri. Luin juuri ennen matkaani, että Malediiveilta ei tulisi poistua, ennen kuin olisi uinut paholaisrauskujen kanssa. Selvähän se. Kai sitten minäkin, jos niin väitetään!
Luin ennakkoon paholaisrauskusnorklauksesta toisen yksin matkaavan naisen matkablogista. Hän oli ollut retken ainoa asiakas ja hieman arastellut lähteä merelle kahden tuntemattoman miehen seurassa. Toivoin ennakkoon, ettei näin kävisi minulle, mutta samalla olin toki varautunut siihen, että näin voisi käydä. Ja niinhän siinä kävi. Olin retken ainoa asiakas ja lähdin avomerelle kahden tuntemattoman, paikallisen malediivilaisen miehen kanssa. Näin jo pitkältä, että vene, mikä minua odotti, oli todella vain minua varten. Rannalla ei ollut muita, veneessä ei ollut muita.
Sentään olin varustautunut pitkähihaisella, korkeakauluksisella UV-paidalla. Malediivilaisilla miehillä vaikuttaa olevan todella kohteliaat säännöt naisten ympärillä, eikä esimerkiksi huoneen siivooja edes tule koputtamaan oveeni ja kysymään haluanko siivousta, jos hän tietää minun olevan huoneessa. Minulle jopa lähetettiin Whats App -viesti illalla oveni ulkopuolelta, kun olin unohtanut kertoa seuraavan aamun aamiaistoiveeni. Peittävä UV-asu oli siis varmasti paras vaihtoehto ihan kaikille osapuolille.
Ennakkoon minulle kerrottiin, että paholaisrauskujen aamun oleilupaikka sijaitsee noin 10-20 minuutin päässä Ukulhasin saarelta. Olimme matkanneet 20 minuuttia ja edelleen veneen kaasu oli pohjassa. Hieman tämän jälkeen moottori alkoi kuitenkin hiljentyä ja molempien miesten silmät tarkkailivat merta ja mahdollisia paholaisrauskuja. Venematkan aikana ensin pelkäsin, että löydämme rauskuja ja joudun snorklaamaan niiden kanssa, mutta puolen tunnin kohdalla aloin pelätä, ettemme löytäisikään niitä. Heh, en siis oikeasti toivonut, ettemme löytäisi niitä - olinhan maksanut huvista 65 dollaria, mutta pelkkä ajatuskin useamman metrin mittaisista vedessä kohti liitelevistä otuksista kauhistutti todella paljon.
Oli täysin selvää heti ensi minuuteista lähtien, että olin kahden ammattilaisen matkassa. Vaikka he kuinka osoittivat merta ja huutelivat manta (eli paholaisrausku), en nähnyt mitään. Vasta sitten, kun luulin jättiläismäisen hain evän nousseen veden pinnalle, tiesin, mitä lähteä etsimään. Evä ei siis ollut hain evä, vaan paholaisrauskun siipi.
Minä nappasin kameran käteen, mutta minulle ojennettiin räpylät ja maski ja pyydettiin valmistautumaan hyppäämään veteen. Jos kaksi ihmistä on lähtenyt puolen tunnin päähän keskelle merta vain sen takia, että minä pääsen snorklaamaan rauskujen kanssa, ei ollut todellakaan perääntymisen hetki. Ei kun räpylät jalkaan, maski naamalle ja molskis.
Retki meinasi jäädä lyhyeen, kun koitin hengittää snorkkelilla, mikä sulkeutui aina, kun yritin hengittää ilmaa sisään. Hmm. Varmasti ihan hyvä mekanismi, jos meinaisi sukeltaa, ettei vettä pääse snorkkelin sisälle, mutta olisi kenties ollut järkevää tutustua tähän mekanismiin ennen veteen hyppäämistä. Onneksi ongelma selvisi pian, joskaan en edelleenkään tiedä, miten snorkkelin mekanismi oikeasti toimii. Pääasia, että se toimi suurimman osan ajasta niin kuin kuuluukin.
Kun ensimmäinen paholaisrausku ui kohti, olisin mieluusti kääntynyt ja uinut karkuun. Onneksi mukanani vedessä oli aivan mieletön opas. Hän otti kädestäni kiinni, ja sitten uimme paholaisrauskua vastaan. Ne todella haluavat tutustua snorklaajiin, eivätkä käänny vasta kuin viime hetkillä. Niin monen monta kertaa rausku oli aivan käden ulottuvilla. Vasemmalla, oikealla, suoraan alapuolella.
Parhaimmillaan näimme samaan aikaan kolme eri rauskua ja vielä hainkin kaupanpäällisiksi. Suurin näkemistämme paholaisrauskuista oli noin nelimetrinen, eli oikeasti jättiläinen. Ei riittäisi edes kaksi minua peräkanaa, vaan lisäksi tarvittaisiin vielä tyttäreni. Huh! Pienimmät rauskuista olivat ehkä parimetrisiä, ja ne oikeasti näyttivät pieniltä niiden suurten rinnalla.
Ajan kuluessa uskalsin päästää oppaan kädestä kiinni, mutta kauas en häntä päästänyt. Siinä vaiheessa kun kaksi rauskua alkoi leikitellä kanssamme ja kiertää kehää ympärillämme, liimauduin takaisin oppaan viereen ja tarrasin kädestä kiinni.
Ja se hai. No, se oli parimetrinen riuttahai ja aika mitätön paholaisrauskujen rinnalla. Myös kilpikonna kävi meitä moikkaamassa, mutta kun edessäsi on jotain niin vaikuttavaa kuin paholaisrauskut, ei ne muut värikkäät kalat, kilpikonnat, eikä edes hait juuri sillä hetkellä kiinnostaneet.
Kun sanoin oppaalle, että olen nähnyt riittävästi rauskuja ja voimme palata saarelle, olimme snorklanneet jopa puolentoista tunnin ajan. Oppaat olisivat mieluusti vielä jatkaneet pidempäänkin. Retken maksulle, 65 dollarille, sain siis todella paljon vastinetta. Kaksi opasta, joista toinen tarkkaili rauskuja veneestä käsin ja huitoi meitä uimaan oikeaan suuntaan, ja toinen pitämässä kädestä kiinni veden alla. Heillä ei ollut kiire, vaan sain snorklata paholaisrauskujen kera kyllästymiseen asti.
Varasin retken suoraan hotelliltani Starry Nights at Ukulhasilta, ja olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani. Yhtään parempaa kokemusta en olisi voinut saada. Tämä oli mieletön!
Luin ennakkoon paholaisrauskusnorklauksesta toisen yksin matkaavan naisen matkablogista. Hän oli ollut retken ainoa asiakas ja hieman arastellut lähteä merelle kahden tuntemattoman miehen seurassa. Toivoin ennakkoon, ettei näin kävisi minulle, mutta samalla olin toki varautunut siihen, että näin voisi käydä. Ja niinhän siinä kävi. Olin retken ainoa asiakas ja lähdin avomerelle kahden tuntemattoman, paikallisen malediivilaisen miehen kanssa. Näin jo pitkältä, että vene, mikä minua odotti, oli todella vain minua varten. Rannalla ei ollut muita, veneessä ei ollut muita.
Sentään olin varustautunut pitkähihaisella, korkeakauluksisella UV-paidalla. Malediivilaisilla miehillä vaikuttaa olevan todella kohteliaat säännöt naisten ympärillä, eikä esimerkiksi huoneen siivooja edes tule koputtamaan oveeni ja kysymään haluanko siivousta, jos hän tietää minun olevan huoneessa. Minulle jopa lähetettiin Whats App -viesti illalla oveni ulkopuolelta, kun olin unohtanut kertoa seuraavan aamun aamiaistoiveeni. Peittävä UV-asu oli siis varmasti paras vaihtoehto ihan kaikille osapuolille.
Ennakkoon minulle kerrottiin, että paholaisrauskujen aamun oleilupaikka sijaitsee noin 10-20 minuutin päässä Ukulhasin saarelta. Olimme matkanneet 20 minuuttia ja edelleen veneen kaasu oli pohjassa. Hieman tämän jälkeen moottori alkoi kuitenkin hiljentyä ja molempien miesten silmät tarkkailivat merta ja mahdollisia paholaisrauskuja. Venematkan aikana ensin pelkäsin, että löydämme rauskuja ja joudun snorklaamaan niiden kanssa, mutta puolen tunnin kohdalla aloin pelätä, ettemme löytäisikään niitä. Heh, en siis oikeasti toivonut, ettemme löytäisi niitä - olinhan maksanut huvista 65 dollaria, mutta pelkkä ajatuskin useamman metrin mittaisista vedessä kohti liitelevistä otuksista kauhistutti todella paljon.
Oli täysin selvää heti ensi minuuteista lähtien, että olin kahden ammattilaisen matkassa. Vaikka he kuinka osoittivat merta ja huutelivat manta (eli paholaisrausku), en nähnyt mitään. Vasta sitten, kun luulin jättiläismäisen hain evän nousseen veden pinnalle, tiesin, mitä lähteä etsimään. Evä ei siis ollut hain evä, vaan paholaisrauskun siipi.
Minä nappasin kameran käteen, mutta minulle ojennettiin räpylät ja maski ja pyydettiin valmistautumaan hyppäämään veteen. Jos kaksi ihmistä on lähtenyt puolen tunnin päähän keskelle merta vain sen takia, että minä pääsen snorklaamaan rauskujen kanssa, ei ollut todellakaan perääntymisen hetki. Ei kun räpylät jalkaan, maski naamalle ja molskis.
Retki meinasi jäädä lyhyeen, kun koitin hengittää snorkkelilla, mikä sulkeutui aina, kun yritin hengittää ilmaa sisään. Hmm. Varmasti ihan hyvä mekanismi, jos meinaisi sukeltaa, ettei vettä pääse snorkkelin sisälle, mutta olisi kenties ollut järkevää tutustua tähän mekanismiin ennen veteen hyppäämistä. Onneksi ongelma selvisi pian, joskaan en edelleenkään tiedä, miten snorkkelin mekanismi oikeasti toimii. Pääasia, että se toimi suurimman osan ajasta niin kuin kuuluukin.
Kun ensimmäinen paholaisrausku ui kohti, olisin mieluusti kääntynyt ja uinut karkuun. Onneksi mukanani vedessä oli aivan mieletön opas. Hän otti kädestäni kiinni, ja sitten uimme paholaisrauskua vastaan. Ne todella haluavat tutustua snorklaajiin, eivätkä käänny vasta kuin viime hetkillä. Niin monen monta kertaa rausku oli aivan käden ulottuvilla. Vasemmalla, oikealla, suoraan alapuolella.
Parhaimmillaan näimme samaan aikaan kolme eri rauskua ja vielä hainkin kaupanpäällisiksi. Suurin näkemistämme paholaisrauskuista oli noin nelimetrinen, eli oikeasti jättiläinen. Ei riittäisi edes kaksi minua peräkanaa, vaan lisäksi tarvittaisiin vielä tyttäreni. Huh! Pienimmät rauskuista olivat ehkä parimetrisiä, ja ne oikeasti näyttivät pieniltä niiden suurten rinnalla.
 |
| Kuvat rauskuista veden alla: Starry Nights at Ukulhas |
Ajan kuluessa uskalsin päästää oppaan kädestä kiinni, mutta kauas en häntä päästänyt. Siinä vaiheessa kun kaksi rauskua alkoi leikitellä kanssamme ja kiertää kehää ympärillämme, liimauduin takaisin oppaan viereen ja tarrasin kädestä kiinni.
Ja se hai. No, se oli parimetrinen riuttahai ja aika mitätön paholaisrauskujen rinnalla. Myös kilpikonna kävi meitä moikkaamassa, mutta kun edessäsi on jotain niin vaikuttavaa kuin paholaisrauskut, ei ne muut värikkäät kalat, kilpikonnat, eikä edes hait juuri sillä hetkellä kiinnostaneet.
 |
| Vedenlalaiset kuvat: Starry Night at Ukulhas |
Kun sanoin oppaalle, että olen nähnyt riittävästi rauskuja ja voimme palata saarelle, olimme snorklanneet jopa puolentoista tunnin ajan. Oppaat olisivat mieluusti vielä jatkaneet pidempäänkin. Retken maksulle, 65 dollarille, sain siis todella paljon vastinetta. Kaksi opasta, joista toinen tarkkaili rauskuja veneestä käsin ja huitoi meitä uimaan oikeaan suuntaan, ja toinen pitämässä kädestä kiinni veden alla. Heillä ei ollut kiire, vaan sain snorklata paholaisrauskujen kera kyllästymiseen asti.
Varasin retken suoraan hotelliltani Starry Nights at Ukulhasilta, ja olen enemmän kuin tyytyväinen valintaani. Yhtään parempaa kokemusta en olisi voinut saada. Tämä oli mieletön!
Pysy matkassa mukana:
Rauskujen kanssa emme 90-luvun alussa Malediiveilla uineet, mutta uinuvan resortin ravintolassa näytettiin useimpina iltoina kahden viikon reissumme aikana luontoelokuvia, mm. näistä rauskuista. Tosin parin illan jälkeen jännittävintä oli, että missä kohdassa elokuvaa sähkö ja sen myötä elokuva katkeaa :-)
VastaaPoistaKahdestaan reissatessa tuo, että päätyisi ainoina osallistujina jollekin retkelle tuntuu aina positiiviselta jutulta, ei ole oikein tullut mieleen pelätä missään kohtaa!
Heh, minullakin oli taskulamppu varuiksi mukana, jos saarella tulisi sähkökatkoja, mutta ei tullut. Vain kerran vettä ei tullut, mutta sekin johtui viereisen hotellityömaan aikatauluista, ja suljettiin tarkoituksella tunniksi-pariksi.
PoistaYksityisretket on kyllä aina parhaita, mutta kun päätyy sellaiselle yksin naisena kahden paikallisen miehen seuraan ja vielä veneen kyytiin keskelle merta, niin ei ole ihan se ihanteellisin tilanne.
Hienoja kuvia rauskuista! GoProllako kuvat otettiin?
VastaaPoistaKiitos! Joo, oppaalla oli nimenomaan GoPro mukana veden alla.
PoistaTuo on ollut varmasti ihan supermahtava kokemus! Kun näytin Ilkalle sun stooreista kuvia, niin se oli jo ihan valmis lähtemään Malediiveille :D Juuri Karibialla pääsin itsekin ekaa kertaa snorkkeloinnin makuun, joten voin vaan varovaisesti kuvitella miten siistiä on uida tuollaisia vastaan.
VastaaPoistaTuo oli mieletöntä!
PoistaMinäkin olen nimenomaan Karibialla päässyt kunnolla snorklaamisen makuun, ensin Costa Ricassa asuessa ja sen jälkeen Galapagossaarilla ja muilla matkoilla. Se on kyllä ihanaa, varsinkin, kun on upeita eläimiä, minkä kanssa uida.
Suosittelen ehdottomasti Malediiveja teille!! :)
Wau, olipa upea snorklausreissu! Ymmärrän hyvin tuon fiiliksen ainoa retkeläisenä. Mulle kävi Vilnassa niin, että olin turistibussikierroksella ainoa matkustaja. Se nyt ei tosin sama asia kun siellä ei uikkareissa oltu :) mutta jotenkin tuntui hassulta. Snorklaaminen on kivaa ja varsinkin jos on paljon erilaisia kaloja, kilpikonnia sun muita mitä katsella. Meidän jouluisella Thaimaan reissulla näkyi enimmäkseen vain erilaisia kaloja, mutta niitäkin vähemmän kuin Thaikku reissuilla yleensä.
VastaaPoistaTuo oli upea!
PoistaAinoana asiakkaana on tosiaan vähintäänkin erilainen fiilis kuin että olisi muiden mukana. Ainakin saa yksilöllistä palvelua :)
Tuolla kalat jäivät täysin noiden paholaisrauskujen varjoon. Jossain kohtaa tajusin niitäkin huomioida, mutta sitten taas rausku ui vastaan ja kalat ja kilpikonnat unohtuivat :D Mutta värikkäät kalat on myös ihan tosi upeita. Niitä ei vaan pidä sekoittaa samalle retkelle.