Kalastusta tähtitaivaan alla paikalliseen malediivilaiseen tyyliin

Vietin viikon maalis-huhtikuun taitteessa Malediiveilla pienellä paikallisella Ukulhasin saarella. Tarkoituksenani oli valita niin pieni saari, että ehtisin tylsistyä. Mukanani oli vain kasa kirjoja ja kamera. 

En kuitenkaan malttanut olla täysin paikallani koko viikkoa – olinhan tullut paratiisiin, millä on niin paljon tarjottavaa. Osallistuin aiemmin viikolla snorklausretkelle, jossa snorklasimme paholaisrauskujen kanssa, ja toiseksi retkeksi valitsin iltakalastuksen paikalliseen tyyliin. 

Olin myös tällä retkellä ainoa asiakas. Oli siis meidän kahden, minun ja veneen kapteenin varassa, että saisimme minulle illallista. Retken päätteeksi oli nimittäin tarkoitus grillata minulle oma saaliini.

Myös tämän retken varasin suoraan hotelliltani, Starry Night at Ukulhasilta, ja myös tämän retken hinta on 65 dollaria, sisältäen illallisen.

Aurinko laski ja siellä me vaan oltiin, pimeydessä keskellä merta

Lähdimme matkaan puoli kuudelta, eli reilu puolisen tuntia ennen auringonlaskua. Parkkeerasimme veneen muutaman syvyystestin jälkeen riutan läheisyyteen, matalan ja syvän keskivaiheille. Emme menneet kovinkaan kauas Ukulhasin saaresta, vaan saari näkyi koko ajan horisontissa. Kun oikea paikka löytyi, laitoimme veneen parkkiin ja otimme kalastusvälineet esille. 

En jotenkin ollut ajatellut asiaa ennakkoon, mutta auringon laskettua tuli pimeys. Siellä me sitten oltiin kirkkaan tähtitaivaan alla, täydessä hiljaisuudessa, laineiden liplattaessa venettä vasten. Tunnelma oli uskomattoman hieno! 

Mitä ihmettä, ei vapaa, ei kelaa - pelkkä siima?

Matkalla pohdin, missä ihmeessä meidän virvelit, onget, mitkä tahansa vavat olisivat. 

Yllätys olikin suuri, kun sain kalastusvälineeni käteeni. Se oli pelkkä rengas, minkä ympärille oli kiedottu paksua siimaa. Siiman päässä oli koukku, ja joidenkin kymmenien senttien päässä koukusta paino. Veneen kapteeni alkoi pilkkoa syöttikaloilta pyrstöjä pois. Jos pyrstöt olisi paikallaan, siima kuulemma katkeaisi helpommin. Selvähän se. Syöttikala pujotettiin koukusta läpi silmästä silmään ja siima laskettiin veteen. Siimaa laskettiin niin kauan (aika kauan), kunnes paino oli pohjassa, jonka jälkeen sitä nostettiin kahden jalan verran ylöspäin. Siihen, missä kalat ovat.

Varsinaisella renkaalla ei tehty enää tässä vaiheessa mitään, vaan se laskettiin viereen ja vain pelkkää siimaa pidettiin kädessä. Olipa siinä minulla pohtimista, millä ilveellä saisin kalan ylös, pelkästä siimasta kiskoen – jos siis ylipäätään saisin saalista.

Meri kimaltelee, vai näenkö harhoja?

Kun täysi pimeys saapui, luulin näkeväni harhoja, kun meri alkoi hohtaa sieltä täältä. Luulin ensin, että silmäni vain pelleilevät kanssani ja näen kirkkaan tähtitaivaan vielä siinäkin vaiheessa, kun katseeni osuu mereen. En nähnyt harhoja, vaan meri oli täynnä kimaltelevia pieniä kaloja. En ollut koskaan nähnyt vastaavaa. Myös tämä oli jotain aivan mieletöntä! Ne olivat kuin tulikärpäsiä, kiiltomatoja, mutta kaloja. Wau!

Jee, minäkin sain kalan!

Kun veneen kapteeni oli nostanut muutaman riuttakalan, oli vihdoin minun vuoroni saada saalista. Ja hienon saaliin sainkin. Sain koko illan suurimman kalan, red snapperin. Olihan siinä työtä saada kala nostettua pelkästä siimasta vetäen, mutta sain kuin sainkin kalan veneeseen asti. Onneksi siimani päässä ei ollut isompaa kalaa, koska sitten olisi voinut käydä niin, että koko siima olisi lopulta ollut meren syvyyksissä. 

Myöhemmin pari (kuulemma) barracudaa kävi napsaisemassa minulta koko koukun mukanaan, ja muutenkin kalat kävivät vain haukkaamassa syöttikalani. Olin kuitenkin enemmän kuin tyytyväinen. Enhän tarvinnutkaan kuin yhden kalan illallispöytääni.

Pirun lentokala – miten ihmeessä osasit tähdätä suoraan kaulaani?

Puoli kahdeksan aikaan lähdimme takaisin maihin. Ihmettelin, miten löytäisimme takaisin saarelle pimeässä, mutta koko ikänsä saaren edustalla kalastanut mies tiesi varmasti varsin hyvin, mitä teki. Ja eihän reitti ollut kuin suoraan eteenpäin. Saaren valot ohjasivat meidät perille.

Matkalla sain aikamoisen täräyksen, kun lentokala päätti hypätä täysin väärällä hetkellä, ja mätkähti suoraan kaulalleni. Laukkuni lepatti vieressäni auki, ja olin aivan varma, että kala lennähti laukkuuni. En ollut enää yhtään huolissani siitä, että lentokala oli lentänyt päälleni, vaan enemmän minua ällötti ajatus siitä, että minulla olisi kala laukussani. Hah. Onneksi ei ollut, vaan veneen kapteeni heitti kalan veneen takaosasta jalkoihini varmistellen minulle, ettei minulla ole kalaa laukussa. Luojan kiitos.

Retken kruunasi minulle grillattu itse kalastamani red snapper

Kun pääsimme Ukulhasin satamaan, kapteeni perkasi kalat ja palasimme takaisin hotellilleni. Nyt minäkin pääsin päristelemään skootterin kyydissä, kun kapteeni ei uskonut, että voisin ihan hyvin kävellä tämän 500 metrin matkan.

Hotellilla minulle grillattiin saamani red snapper, päivän suurin kala, kun minua ei uskottu siinäkään asiassa, etten millään jaksaisi syödä kokonaan niin suurta kalaa. Päinvastoin, minulta kysyttiin, kuinka monta kaloista haluaisin syödä. Lopulta tuhosin hieman yli puolet saaliistani, mikä valmistettiin minulle hieman tulisena malediivilaiseen tyyliin riisin ja salaatin kera.

Hiillos tehtiin kookoksen kuorista, mikä tekee hiilloksesta kuulemma erityisen hyvän.

Jos matkustat Malediiveille ja olet vähääkään kiinnostunut kalastamisesta - tai vaikket olisikaan - osallistu ehdottomasti tällaiselle retkelle. Tämä oli hurjan kivaa!

PS. Sain retkellä maistettavaksi tällaisen paikallisen, itsetehdyn herkun. Minulle ei oikein kukaan osannut kertoa, miten tämän herkun nimi kirjoitetaan, mutta sen verran sain tietoa, että se valmistetaan 5-6 eri aineesta, joista yksi on "nars" tai muuta vastaavaa. Myös jotain jouluisia mausteita, kenties neilikkaa, ehkä kanelia oli seoksessa mukana. Mielenkiintoinen ja ilmeisesti hyvin tyypillinen ja yleinen malediivilainen herkku. Jos tiedät tästä enemmän, kerro ihmeessä kommenteissa. Olisin kovin kiinnostunut kuulemaan tämän herkun nimen ja ainesosat.

Pysy matkassa mukana:

Facebook | Instagram