Piipahdin tammikuun lopulla Brysselissä parin yön verran. Reissu oli työmatka ja aiheena Responsible Party, konsepti, minkä tarkoituksena on opastaa opiskelijoita nauttimaan alkoholia kohtuudella ja samalla lisätä tietoutta alkoholin liikakäytön vaaroista.
Tämä työnantajani Pernod Ricardin ja opiskelijajärjestö ESN:n yhteinen projekti täytti tammikuussa kymmenen vuotta ja juurikin sitä olin juhlistamassa Brysselissä. Samassa tilaisuudessa uusittiin tahojen välinen sopimus konseptin jatkosta ja suunniteltiin, miten konseptia voisi tulevaisuudessa kehittää.
Kuten työmatkoille tavallista, jäi Bryssel kaupunkina näkemättä lähes kokonaan. Pernod Ricardin Brysselin toimisto sijaitsee Le Berlaymontia, eli Euroopan komission päärakennusta vastapäätä, ja hotellimme siitä vain muutaman korttelin päässä. Samoin suurin osa ravintoloista, joissa lounastimme ja illallistimme. Tämä ikkunanäkymä onkin pääsääntöisesti se, mitä Brysselistä näin:
Työmatkalla koetuista ravintoloista ei usein oikein saa edes ravintolasuosituksia muille aikaiseksi. Jaa miksi ei? No siksi, ettemme ruokailleet ravintoloissa kuten tavalliset asiakkaat. La Barbanera -ravintola oli kyllä hurjan sympaattinen, jopa dramaattinen kaarevine portaineen, hieman kummitustalomaisine elementteineen. Tilaan astuessa mielikuvitus alkoi heti laukata, ja aloin pohtia, ketä siellä on aikoinaan asunut, mitä heille on käynyt. Mutta voinko suositella ravintolaa? En tiedä. Meille oli katettuna walking dinner, eli noutopöytätyyppisesti ensin tapaksia ja sen jälkeen pastaa ja tarkoituksena oli olla sosiaalinen, ei vain niiden kahden vieressä istuvan ja sen yhden edessä istuvan kanssa, vaan kaikkien. Tämä tuskin on se konsepti, millä tavoin parin-kolmen hengen turistiporukoille tarjoillaan illallista.
Yhden lounaan lounastimme toimistolla, ja viimeisen illallisen taas kerran sosiaalisesti jakaen annoksia, mitä keittiöstä kannettiin pubityyppisessä miljöössä.
Yksi lounas, se ansaitsee suosituksensa. Ruokailimme sen perinteiseen tyyliin istuen paikoillamme. Alusta loppuun sillä samalla penkillä, jolle alkuun istahdimme. Brasserie Park Side näytti ulkoa päin katsottuna puistokahvilalta, mutta todellisuus selvisi astuessamme sisään. Yleellinen sisustus kattokruunuineen oli vain alkua ja parasta paikassa oli sen ruoka. Enkä yhtään ihmettele näin jälkikäteen, kun lueskelen paikan nettisivuja huomaten paikan keittiömestarin olleen Bocuse d'Or 2003 finalistien joukossa. Hintatasokaan ei näytä olevan ruuan tasoon nähden mitenkään kallis, vaan pääruuan saa noin parilla kympillä.
Matkan ensimmäisistä hetkistä minulle jäi Brysselistä juuri se sama kuva, mikä minulla oli ennakkoajatuksenakin. EU:ta, virastotaloja, parlamentteja. Eipä juuri muuta. Ilokseni vielä viime hetkillä sain kokea, ettei Bryssel olekaan vain virallisuutta.
Ihana kollegani halusi minun näkevän edes pienen palasen Brysselin kauneudesta, ja viimeisen illan päätteeksi hän pyyti taksia pysähtymään kaupungin keskusaukiolla, Grand-Placella, kun satuimme ajamaan joka tapauksessa paikan ohi. Onneksi pysäytti. En tosiaan ollut koskaan ajatellut Brysselin voivan olla kaunis eurooppalainen kaupunki ja siten mielenkiintoinen oman loman kohde.
Voi siis olla, että, Bryssel, tulemme näkemään uudelleen ja vielä ajan kanssa.
Tämä työnantajani Pernod Ricardin ja opiskelijajärjestö ESN:n yhteinen projekti täytti tammikuussa kymmenen vuotta ja juurikin sitä olin juhlistamassa Brysselissä. Samassa tilaisuudessa uusittiin tahojen välinen sopimus konseptin jatkosta ja suunniteltiin, miten konseptia voisi tulevaisuudessa kehittää.
 |
| Sopimus uusittiin Euractiv:n järjestämän paneelikeskustelun yhteydessä upeassa Solvayn kirjastossa. |
Pilkahdus Brysselistä herätti mielenkiinnon
Kuten työmatkoille tavallista, jäi Bryssel kaupunkina näkemättä lähes kokonaan. Pernod Ricardin Brysselin toimisto sijaitsee Le Berlaymontia, eli Euroopan komission päärakennusta vastapäätä, ja hotellimme siitä vain muutaman korttelin päässä. Samoin suurin osa ravintoloista, joissa lounastimme ja illallistimme. Tämä ikkunanäkymä onkin pääsääntöisesti se, mitä Brysselistä näin:
Sentään yksi ravintolavinkki
Työmatkalla koetuista ravintoloista ei usein oikein saa edes ravintolasuosituksia muille aikaiseksi. Jaa miksi ei? No siksi, ettemme ruokailleet ravintoloissa kuten tavalliset asiakkaat. La Barbanera -ravintola oli kyllä hurjan sympaattinen, jopa dramaattinen kaarevine portaineen, hieman kummitustalomaisine elementteineen. Tilaan astuessa mielikuvitus alkoi heti laukata, ja aloin pohtia, ketä siellä on aikoinaan asunut, mitä heille on käynyt. Mutta voinko suositella ravintolaa? En tiedä. Meille oli katettuna walking dinner, eli noutopöytätyyppisesti ensin tapaksia ja sen jälkeen pastaa ja tarkoituksena oli olla sosiaalinen, ei vain niiden kahden vieressä istuvan ja sen yhden edessä istuvan kanssa, vaan kaikkien. Tämä tuskin on se konsepti, millä tavoin parin-kolmen hengen turistiporukoille tarjoillaan illallista.
Yhden lounaan lounastimme toimistolla, ja viimeisen illallisen taas kerran sosiaalisesti jakaen annoksia, mitä keittiöstä kannettiin pubityyppisessä miljöössä.
Yksi lounas, se ansaitsee suosituksensa. Ruokailimme sen perinteiseen tyyliin istuen paikoillamme. Alusta loppuun sillä samalla penkillä, jolle alkuun istahdimme. Brasserie Park Side näytti ulkoa päin katsottuna puistokahvilalta, mutta todellisuus selvisi astuessamme sisään. Yleellinen sisustus kattokruunuineen oli vain alkua ja parasta paikassa oli sen ruoka. Enkä yhtään ihmettele näin jälkikäteen, kun lueskelen paikan nettisivuja huomaten paikan keittiömestarin olleen Bocuse d'Or 2003 finalistien joukossa. Hintatasokaan ei näytä olevan ruuan tasoon nähden mitenkään kallis, vaan pääruuan saa noin parilla kympillä.
Ei ainoastaan EU:ta ja virastotaloja
Matkan ensimmäisistä hetkistä minulle jäi Brysselistä juuri se sama kuva, mikä minulla oli ennakkoajatuksenakin. EU:ta, virastotaloja, parlamentteja. Eipä juuri muuta. Ilokseni vielä viime hetkillä sain kokea, ettei Bryssel olekaan vain virallisuutta.
Ihana kollegani halusi minun näkevän edes pienen palasen Brysselin kauneudesta, ja viimeisen illan päätteeksi hän pyyti taksia pysähtymään kaupungin keskusaukiolla, Grand-Placella, kun satuimme ajamaan joka tapauksessa paikan ohi. Onneksi pysäytti. En tosiaan ollut koskaan ajatellut Brysselin voivan olla kaunis eurooppalainen kaupunki ja siten mielenkiintoinen oman loman kohde.
Voi siis olla, että, Bryssel, tulemme näkemään uudelleen ja vielä ajan kanssa.
Pysy matkassa mukana:
Brysselin Keskusaukio on upea. Näemmä upea myös iltavalaistuksessa. Harmi, että työmatkoilla ei ikinä ole aikaa kuin työhön ellei ota samaan lomaan omaa htä lomapäivää.
VastaaPoistaTuon yhteyteen näin jälkiviisaana ajatellen olisi hyvin voinutkin ottaa pari extrapäivää lomaa. Tosin tuo oli hassusti keskellä viikkoa, joten viikonlopun hyödyntäminen ei olisi ollut mahdollista. Onneksi on sentään lähellä, ja takaisin pääsee halutessaan helposti :)
Poista